Miten rakkaus ja välittäminen voi kuihtua ilman mitään todellista syytä?

Ei se voikaan. Simple.

No jos oikeasti lakkaa välittämästä sellaisesta ihmisestä, josta ennen on välittänyt, niin kyllä siihen täytyy olla aika isotkin syyt. Ehkä ulkopuolisesta voi näyttää, ettei hyvää syytä ole, mutta eipä niitä syitä aina kaikille kerrota.

Kiinnostavaa. Mistä sait tämän tiedon, että suurin osa suhteista päättyy ilman varsinaista syytä? 

Ihmiset muuttuu. Ja niin kuuluukin tehdä. Minusta on traagista jos ihminen pysyy samanlaisena vuosikymmenet.

Ulkopuolinen ei tiedä suhteen sisäisistä asioista mitään.

Itse erosin 20 vuoden liitosta ja moni varmasti kummasteli kun mies vaikuttaa varmasti ihan ok:lta.

Mutta he eivät tiedä kuinka hän minua kohteli huonosti, piti itsestäänselvyytenä vain tiuski ja kiukutteli. Mikään mitä koskaan tein ei ollut hyvä, kuinka hän arvosteli minua lasten kuullen. Kuinka paljon hän joi. Kuinka jätti koko talouden hoitamisen niskoilleni. Ei ulkopuoliset nähnyt mitään näistä. Näkivät vain kauniin kuoren jota ylläpidin kaikilla voimillani, kunnes sain tarpeekseni.

Vierailija kirjoitti:

Ulkopuolinen ei tiedä suhteen sisäisistä asioista mitään.

Itse erosin 20 vuoden liitosta ja moni varmasti kummasteli kun mies vaikuttaa varmasti ihan ok:lta.

Mutta he eivät tiedä kuinka hän minua kohteli huonosti, piti itsestäänselvyytenä vain tiuski ja kiukutteli. Mikään mitä koskaan tein ei ollut hyvä, kuinka hän arvosteli minua lasten kuullen. Kuinka paljon hän joi. Kuinka jätti koko talouden hoitamisen niskoilleni. Ei ulkopuoliset nähnyt mitään näistä. Näkivät vain kauniin kuoren jota ylläpidin kaikilla voimillani, kunnes sain tarpeekseni.

Näin se on: perheen tila ei näy ulospäin. Tulla kenenkään päsmäröidä millään "turhilla" eroilla.

Avioliiton tahtorakkaus/"rakkaus on valinta" -hömppä ei ole oikeaa rakkautta.

Kun kamelin selkä taittuu, niin tunteet kuolevat hyvin nopeasti.

Radiosta jäi mieleen jonkun nuoren asiantuntijan lapsellinen kommentti, että erot ovat aivan turhia ja että ne vältettäisiin lähtemällä yhteiselle seksilomalle viikoksi.

Vierailija kirjoitti:

Ulkopuolinen ei tiedä suhteen sisäisistä asioista mitään.

Itse erosin 20 vuoden liitosta ja moni varmasti kummasteli kun mies vaikuttaa varmasti ihan ok:lta.

Mutta he eivät tiedä kuinka hän minua kohteli huonosti, piti itsestäänselvyytenä vain tiuski ja kiukutteli. Mikään mitä koskaan tein ei ollut hyvä, kuinka hän arvosteli minua lasten kuullen. Kuinka paljon hän joi. Kuinka jätti koko talouden hoitamisen niskoilleni. Ei ulkopuoliset nähnyt mitään näistä. Näkivät vain kauniin kuoren jota ylläpidin kaikilla voimillani, kunnes sain tarpeekseni.

Juuri näin. Väitän että kukaan ei eroa ”turhaan”. Raivostuttaa nämä eroavien arvostelijat. Itse kärsin henkisesti vuosikaudet ennen kuin ymmärsin erota.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostavaa. Mistä sait tämän tiedon, että suurin osa suhteista päättyy ilman varsinaista syytä? 

Se että tähän ei tule aapeeltä vastausta, kertoo kaiken olennaisen aloituksen tasosta.

Jos kokee epäkunnioittavaa käytöstä tunteet kuolee ennemmin tai myöhemmin. Ihmisen on pakko pelastaan itsensä jos toisen seurassa kokee huonoa oloa. Psyyke ei kestä muuten.

Myös vaikka olisi kuinka suuri rakkaus niin rumat sanat ja nimittely tappavat sen. Menetettyä rakkauden tunnetta ei saa takaisin enää jos kunnioitus menee.

Vierailija kirjoitti:

Radiosta jäi mieleen jonkun nuoren asiantuntijan lapsellinen kommentti, että erot ovat aivan turhia ja että ne vältettäisiin lähtemällä yhteiselle seksilomalle viikoksi.

Siinä ei mitkään seksilomat enää auta kunnon kasvettu erilleen. Naurettavia nämä jotka taivastelevat, että miksi sen kumppanin kanssa sitten menit yhteen. Kun se vaan menee niin, että ihmiset muuttuvat vuosien varrella. Jos hyvin käy niin kasvetaan samaan suuntaan tai sitten täysin eri suuntiin. Ei kahta erilaista ihmistä voi pitää väkisin yhdessä vaikka kuinka haluaisi. Myöskään kenenkään ei kuulu vain myötäillä toista sivuuttaen omat tunteensa j toiveensa.

Kyllä mun rakkauden tappoi se jatkuva arvottomuuden tunne, ilkeät kommentit ja arvostelu.

Ihmiset eivät erota rakkautta ja biologiaa; me ollaan kuitenkin ohjelmoituja eliöitä lisääntymishormoneilla ja ihastuksen tunteella, kuten eläimet. Jopa asiantuntijat pitävät sitä rakkautena, vaikka se ei sitä ole.

Voi ajatella niinkin, että on opittu jo toisilta se mitä toisella on annettavaa. Eihän suhteen päättyminen välttämättä ole epäonnistuminen. Tietysti lasten kannalta ikävää.

Ehkä mä olisinkin voinut edelleen rakastaa miestäni, mutta ajattelin sen näin päin: miksi yrittäisin pitää yllä rakkautta, kun se toinen osapuoli ei tunnu olevan tippaakaan kiinnstunut mun seurasta ja joka ei tunnu arvostavan mua lainkaan. Ei romanttinen suhde ole loppujen lopuksi sen kummallisempi kuin ystävyyssuhdekaan: se pitää jollain tavalla ansaita. 

Rakastuminen on aivokemiaa, ihan niin kuin suuttuminenkin. Jossain vaiheessa rakkaus eli se tietty sötkötti dopamiinia, serotoniinia, oksitosiinia jne alkaa laimeta ja lopulta katoaa mutta elpyy ajoittain, jos jokin sen lvyttää. Eihän se kuitenkaan enää ole samaa kuin alussa, jolloin muistaakseni nimenomaan dopamiini on luomassa huumaavuuden tunnetta. Se tulvahtaa ilmoille vain silloin, kun suhde on uusi´. Myöhemmin kiinteässä parisuhteessa oksitosiini kai luo sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta se ei ole mitään niin sähäkkää kuin tuo dopamiinin päätä sekoittava vaikutus. Loppuparisuhde pelaa muutenkin ihan muilla jutuilla kuin alkuhuuma (jos sellaista suhteessa edes on alussa) kuten yhteenkuuluvuudentunteella, yhteisillä lapsilla, yhteisellä omaisuudella, turvallisuudentunteella. Mutta toi aivokemia on siinä vaiheessa ihan eri. On ihan hupsua suorastaan ajatella, etteikö rakkaus hiipuisi. Kun nimenomaan sen kuuluu hiipua, se on tunne ja se on aivokemiaa. Kuka sitäkään kestäisi, jos vihaisuus eli adrenaliini pörräisi koko ajan aivoissa? Tunteiden pitää tulla ja mennä.

Vierailija kirjoitti:

Jos kokee epäkunnioittavaa käytöstä tunteet kuolee ennemmin tai myöhemmin. Ihmisen on pakko pelastaan itsensä jos toisen seurassa kokee huonoa oloa. Psyyke ei kestä muuten.

Myös vaikka olisi kuinka suuri rakkaus niin rumat sanat ja nimittely tappavat sen. Menetettyä rakkauden tunnetta ei saa takaisin enää jos kunnioitus menee.

Ei tarvitse olla edes rumia sanoja. Jos toinen ei esim. jaksa kuunnella, kun toinen kertoo itselleen tärkeistä asioista, niin siitä voi tulla aika lyöty olo. Jos elämänkumppania ei enää kiinnosta, voiko toinen hyvin vai huonosti, saati ettäyrittäisi auttaa, niin miksi jatkaa yhteiseloa. Elämä on sitten vain arjen yhteensovittamista sen toisen kanssa. Työlästä.

Varmasti suurin syy eroihin on yksiselitteisesti suhteen arkipäiväistyminen. Moni ei käsitä, että jos aiot elää lopun elämäsi jonkun kanssa, niin ei se ole mitään purppuran väristä prinsessa ja prinssi-elämää. Jossain välissä pariskunnasta tulee kämppiksiä ja se on täysin normaali parisuhteen kaari.