Rehellisesti: Mikä on saanut sinut viimeksi tuntemaan kateuden pistoksen?

tehtäväkseen koko päiväisen vuorotteluvapaan sijaisuuden. Tunsin kateutta sillä olisin itse halunnut tehdä tuon sijaisuuden mutta pomo valitsi toisin...Mutta kateus haihtui kun sain tietää että minua odottaa toisessa kaupungissa vakivirka :) Pitkä nenä sijaisille!

Minä jouduin olemaan neljä päivää, koska vauva oli teholla kaksi ensimmäistä päivää.

johon kaikki työpaikan miehet ovat ' hulluna' . Hän ei vain itse sitä tajua ja huomaa, muut kylläkin.

En siis tarvitse mitään ökyä, mutta olisi kiva tienata niin, että rahat riittää hyvin ruokaan kuukaudessa.



Kaupassa katselin kateellisena muiden ostoskärryjä, joissa jos jonkinlaista herkkua hintaan katsomatta. Tarkoitan siis salaatteja, kunnon lihaa, levitteitä, leikkeleitä, juustoja, jugurtteja...



Meillä puuropaketteja ja kasviksia soppaa varten. Ihan hyvää juu, mutta olisi ihana saada vaihtelua. Tai ostaa juuri sitä mitä tekee mieli.



Pihviä pippurikastikkeella, raikkaalla salaatilla, patongilla...



HUOH!

olisi oikeasti kiva käydä joskus kaupassa laskematta pennosia ja miettimättä " jos ton jätän pois niin saan ton... no eihän toi nyt ihan niiiin tarpeellinen ole..."

mä vaan lorvin ja lusmuilen, kaverit ehtii tehdä vaikka mitä.



Oisimpa edes vähän tomerampi.

ja mä hädintuskin selviän yhden lapsen kanssa kotona.

Itse olen muuttanut paikkakunnalle hiljattain ja " suhteita" ei juurikaan ole, työllistyminen tosi hankalaa.



Toisaalta olin iloinen kaverini puolesta, toisaalta tunsin kyllä katkeran kateuden pistoksen (vielä kun palkkakin oli ihan hyvä) :(

uksia saada lapsia. :´(

Todella mautonta. Mua kadehdittaa äidit, jotka voi olla lasten kanssa kotona pitkään ilman että perheen elintaso kärsii.

Ja hän taas kadehtii minua, omakotitalo, pari autoa, hyvät duunit ja kaks lasta ja hyvä mies.

Ollaankin naurettu että pitäs varmaan vaihtaa osia pariks viikoks :)

NOusi taas pintaan se toive saada meidän perheeseen poikakin. Se toive ei koskaan toteudu ja olin jo onnistunut sen painamaan jonnekin syvälle mielen sopukoihin piiloon...

Se tuo jotenkin ikävästi mieleen oman tilanteen ja sen, ettei itsellä ole varaa noteerata pikku harmistuksia (kun on isompia, lähinnä terveyteen ja jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen liittyviä ongelmia).



Siis ei mua ärsytä, että muut valittaa ns. pikkuasioista vaan mua harmittaa se, ettei itsellä ole asiat samalla tasolla. Niiden valittaminen jotenkin muistuttaa mua mun omista isommista probleemeista ja enkä tahtoisi aina niitä ajatella ja muistaa.

Ja itse joudun kaupassa katsomaan ostokset sentin päälle. Mutta kun mietin asiaa tarkkaan, niin eihän tuttavan onnenpotku ole mitenkään minulta pois.

Minä yritän taas tehdä kaikkeni ystävieni ja ystävyyden ylläpitoon, mutta silti kaikki tekevät jonkinmuotoisen oharin.. frendit aiheuttaa kateuden piston.. olisipa sellaista ystävyyttä tosimaailmassa kuin se sarja......