Lue keskustelun säännöt.
Olenko liian kiinni lapsessani?
01.04.2015 |
Olin eilen vatsataudissa ja isäni haki 2v tyttäreni hoitoon koko päiväksi, sillä itse en päässyt edes sängystä ylös. Olen yksinhuoltaja. Koko päivänä en voinut ajatella mitään muuta kuin että on ihan kamala ikävä ja kun äitini illalla (12 tunnin hoitopäivän jälkeen) toi tyttäreni kotiin nukkumaan, purskahdin itkuun saman tien nähdessäni tytön. Sitten kun sain tytön nukkumaan niin koko loppuilta menikin vain itkeskellessä (toki taudin aiheuttamalla väsymykselläkin oli osansa asiaan), siitä ei vaan tullut loppua.
Sanoin kaverilleni kun hän laittoi illalla viestiä että joko alkaa helpottaa, että muuten joo, mutta oli ihan kauhea päivä kun ikävöin vaan. Hänen mielestään minun olisi pitänyt vain nauttia kun saa kerrankin olla rauhassa koko päivän, sellaista kuulemma tarvitsee kaikki joskus. Minä en kyllä voi käsittää sitä. Ei tämä nyt ollut ensimmäinen kerta kun tyttäreni on hoidossa, aika useinkin on, mutta yleensä vain sellaisissa tilanteissa kun mulla on jotain menoa. Ja ennen on ollut hoidossa vain muutaman tunnin pätkiä. Muutaman kerran on ollut yökylässä jos olen itse halunnut lähteä ulos. Siinä illalla ei ole ehtinyt ajatella mitään ikävää mutta aamulla olen aina herännyt kahdeksalta, olinpa sitten valvonut kuinka myöhään tahansa, ja olen heti soittanut että tuokaa se lapsi kotiin, kauhea ikävä. Nyt kun makasin vain koko päivän kotona niin eihän mulla ollut mitään muuta kun aikaa ajatella että mitäköhän se lapsi tekee nyt? Onkohan syönyt hyvin? Joko on herännyt päikkäreiltä? Onkohan sillä ikävä minua?
Olenko liian kiinni? Pitäisikö mun teidän mielestä jo vähän osata löysätä napanuoraa? Itsestäni vain tuntuu ihan kamalalta ajatus että tarvitsisin joskus lomaa omasta lapsestani (varsinkin kun lapsi on luonteeltaan tosi helppo ja hyvä nukkumaan joten sellaista uupumusta ei ole tullut). Olen totaaliyksinhuoltaja, ja omasta puolestani se on kyllä tosi hyvä juttu (tietysti lapsen kannalta todella surullista), sillä en ikimaailmassa osaisi kuvitella että joutuisin olla erossa lapsestani kokonaisen viikonlopun, saatikka sitten viikon.
Kommentit (6)
Ymmärrän sinua kyllä. Mutta napanuora on katkaistu, joten katkaise se myös henkisesti. Tukahdutat lapsen tuolla menolla.... Anna hänen olla omilla jaloillaan, anna hänen saada uusia kokemuksia, anna hänen olla muidenkin ihmisten seurassa.
Kohta tuo tyttö on juuri sellainen kammottava äidin jalassa kiinni roikkuva, koko ajan kaulassa kinuava ja inisevä eskarilainen, joka itkee kun joutuu metrin kauemmas äidistä. Ei hyvä. Potkaise lapsi henkisesti edes 5 cm kauemmaksi itsestäsi, anna hänen kasvaa ja kerätä rohkeutta. Et voi elää hänen kauttaan.
T: Äiti, jolla kaksi mammanpoikaa, joka yrittää pilkkoa sitä henkistä napanuoraa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo olet. Sulla on jotain ongelmia, ei tuo ole normaalia. Kaikella kunnioituksella, en sano tätä vain loukatakseni.
Olen nähnyt vastaavaa muutamissa muissa äideissä ja nämä äidit eivät muutenkaan ole normaaleja, heille tärkeää ei ole se miltä lapsesta tuntuu ja mikä on lapselle hyväksi vaan ainoastaan heidän omat tunteensa. He saavat lapsen ahdistumaan toitottamalla omaa ikäväänsä ja tekemällä siitä lapsen ongelman vaikka lapsella olisi kaikki hyvin siellä hoidossa/isovanhemmilla/isänsä luona.
Ikävä on normaalia tietysti, mutta sulla menee kyllä vähän yli tuo jos et pysty 12 tuntia olemaan erossa lapsesta.
Olen sitämieltä että käyttäydyt kuin narkomaani lastasi kohtaan! Käy todella sääliksi lastasi. Hänellä on todella vaikea elämä edessä ja itsenäistyminen tulee olemaan hankalaa.
Se että et halua hetkeksikään eroon lapsestasi kertoo hänelle että et luota häneen yhtään! Lapselle tulee sinusta mielikuva että ei hetkeäkään pärjää ilman äitiliiniä ja itsetuntu tuhotaan ennenkuin elämä edes alkaa.
Tässä on yksi asia miksi isä on erittäin tärkeä ja suorastaan korvaamaton perheessä. Tasapainottaa ja terveellä tavalla vetää lapsia pois äidin hameenalta. Melkein kaikilla vankilassa istuvilla miehillä on jokin iso ongelma isäsuhteessa tai isäsuhde puuttuu kokonaan.
Naisilla isäsuhteen puuttuminen johtaa siihen että poika ja miesystäviä riittää joka sormelle ja varpaalle kun puuttunutta suhdetta yritetään korvata vanhempana.
Se että kerrot olevasi totaaliyksinhuoltaja ja julistat että sinun kannaltasi se on tosi hyvä juttu, kertoo että sinulla on todella suuria ongelmia. Et ajattele lapsesi parasta vaan elät omaa itsekästä elämääsi lapsesi kautta. Tämä on mielestäni todella törkeä lapsen hyväksikäytön muoto.
En hauku enkä pilkkaa mutta ihan oikeasti hae ammattiapua!! Sinä ja eteenkin lapsesi paras tarvitsee sitä! Nykyisellä meiningillä sinä kasvatat yhden luonnehäiriöisen lapsen tähän maailmaan lisää. Se ei ole mikään vain sattuva asia tai onnettomuus vaan sinun aikaansaannoksesi.
Mies 77
[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 10:53"]
Olet ihan normaali rakastava äiti.
[/quote]
Nyt meni kyllä ohi maalin! Olet läheisriippuvainen, lastasi omiin tarpeisiin hyväksikäyttävä erittäin riippuvainen äiti. Hyväksikäyttöä ja itsekkyyttä ei pidä sekoittaa rakkauteen. Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Aito rakkaus etsii toisen hyvää ja parasta, ei omaa hyvää ja omaa parastaan.
Mies 77
En tiedä. Monien mielestä varmaan olet liian kiinnin lapsessasi. Minä puolestani ymmärrän sinua varsin hyvin. Minulla on pieni vauva, jota ehdin ikävöidä jo päiväunien aikana! :D Toisaalta tunnistan itsessäni läheisriippuvuutta ja siksi pyrin tietoisesti antamaan vauvaa välillä muillekin, etten vaan tukahduttaisi häntä tai siirtäisi riippuvuutta häneen. Silti minusta on ihanaa, että äidillä ja lapsella on läheiset välit <3