Pitäisikö joulupäivän olla aina lauantaina?
Tänä vuonna 24.12.2021 jouluaatto sattuu perjantaiksi, joulupäivä lauantaiksi ja tapaninpäivä sunnuntaiksi, joten ns. joulunpyhät ovat viikonlopun yhteydessä samalla tavoin kuten juhannuspäiväkin on ollut vuodesta 1955 lähtien aina lauantaina viikonlopun yhteydessä. Pitäisikö joulunviettokin järkeistää ja siirtää sen vietto aina viikonlopun yhteyteen, jolloin keskelle viikkoa ei tulisi mitään pyhäpäiviä? Kumma että suomalaiset työnantajajärjestöt eivät ole ottaneet asiaa esille mm. eheän työviikon näkökulmasta.
Kommentit (6)
Ajatelkaas että Briteissä maanantai ja tiistai ovat pyhäpäiviä koska joulupäivä ja Tapaninpäivä ovat viikonloppuna.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaas että Briteissä maanantai ja tiistai ovat pyhäpäiviä koska joulupäivä ja Tapaninpäivä ovat viikonloppuna.
Ihan sama, asun Suomessa.
Päinvastoin, joulunpyhät pitäisi aina järjestää siten, että töistä on vapaata mahdollisimman paljon. Sipilän hallitushan esitti juuri tuollaista muutosta, että joulu siirrettäisiiin viikonloppuun, jolloin aina olisi se paskin mahdollinen tilanne. Äänestäkää oikeistoa jos haluatte tulla kyykytetyiksi.
Eheä työviikko? Nuhaset virka-aika ihmiset jääneet jo nyt joululomille?!?? Duunarit paahtaa kiihtyvällä vauhdilla ja ehkä saavat joulupäivän vapaaksi.
Uusi vuosi ja Vappukin kannattaa sijoittaa viikonloppuun.