Suunnittelen muuttoa toiselle paikkakunnalle ja siellä täydellistä luovuttamista ja heittäytymistä yhteiskunnan tukien ja avun varaan

Viimeinen oljenkorsi mennä paikalliseen räkälään ja ympätä itsensä jonkun maajussin kainaloon ja tilalle elätiksi. Kesällä maatalouslomittajatutkinto. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi nähdä vaivaa ja muuttaa toiselle paikkakunalle, jos vaan heittäytyy tukien varaan ihan kotinurkilla.

Koska häpeä. Joillakin ihmisillä on vielä jonkinlainen itsetunto, eikä he halua luhistua viemärin pohjalle tuttujen edessä. Siksi tehdään kuin intiaanit: mennään kauas yksinäisyyteen kuolemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tukia meinasit saada.

Asumis- ja toimeentulotukea. Alkuun varmaan työkkärin rahaa, mutta kun aikovat pakottaa töihin, kieltäydyn siitä ja siirryn toimeentulotuelle. 

Sinullahan tulee heti alkuun 3kk karenssi, etkä saa työttömyyspäivärahaa, koska olet itse aiheuttanut työttömyytesi.

Lopputilit, lomarahat ja säästöt yms. rahat lasketaan ensin elatukseksi ja vasta sitten kun ne on laskennallisesti käytetty, voit saada toimeentulotukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tukia meinasit saada.

Asumis- ja toimeentulotukea. Alkuun varmaan työkkärin rahaa, mutta kun aikovat pakottaa töihin, kieltäydyn siitä ja siirryn toimeentulotuelle. 

Riittääkö 430€ kuukaudessa sinulle elämiseen? 

Riittää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nähdä vaivaa ja muuttaa toiselle paikkakunalle, jos vaan heittäytyy tukien varaan ihan kotinurkilla.

Koska häpeä. Joillakin ihmisillä on vielä jonkinlainen itsetunto, eikä he halua luhistua viemärin pohjalle tuttujen edessä. Siksi tehdään kuin intiaanit: mennään kauas yksinäisyyteen kuolemaan. 

Itsetunto ei ole tässä yhteydessä oikea sana. Häpeä ehkä on se mitä haet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä työssäkäyntialueella ei ole pulaa hoitajista?

Ajattelin kieltäytyä kaikesta tarjotusta työstä ja elää minimitoimeentulotuella tai sitten sairaslomarahalla. Velkaa ei ole, eikä muita vaatimuksia kuin oma koppi jossakin jossa saa olla rauhassa. Sen voin hommata etukäteen, jossa voin sitten luovuttaa.

Sairaanhoitaja osaa oikeat käsitteet.

Miksi hoitaja olisi tukiasioista perillä? Minusta näyttää siltä, että ei ole yhtään perillä asioita ja on vähän ruusuinen kuva siitä että millaista tukien varassa eläminen on. "Sairauslomarahaa" ei esimerkiksi ole olemassakaan,

Aivan varmasti hoitaja on perillä tukiasioista.

Aloittaja ei ole. Joten...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tukia meinasit saada.

Asumis- ja toimeentulotukea. Alkuun varmaan työkkärin rahaa, mutta kun aikovat pakottaa töihin, kieltäydyn siitä ja siirryn toimeentulotuelle. 

Sinullahan tulee heti alkuun 3kk karenssi, etkä saa työttömyyspäivärahaa, koska olet itse aiheuttanut työttömyytesi.

Lopputilit, lomarahat ja säästöt yms. rahat lasketaan ensin elatukseksi ja vasta sitten kun ne on laskennallisesti käytetty, voit saada toimeentulotukea.

Tiedän. Se ei haittaa minua, koska sen takana odottaa VAPAUS JA RAUHA ja hirvittävän vastuun loppuminen.

Nyt pitäis ihan ensimmäisenä mennä lääkäriin, saada sairausloma ja lopettaa työt. Tuossa mielentilassa toimiva hoitaja on potilaille vaarallinen. Ei siis tahallaan, vaan tekee inhimillisiä virheitä, eikä pysty töihinsä 100%. Ei ole mikään häpeä hakea mielenterveysapua! Ihan yleisestihän hoitajat jo kertovat kuinka pää sekoaa. Monet ovat viheltäneet pelin poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tukia meinasit saada.

Asumis- ja toimeentulotukea. Alkuun varmaan työkkärin rahaa, mutta kun aikovat pakottaa töihin, kieltäydyn siitä ja siirryn toimeentulotuelle. 

Riittääkö 430€ kuukaudessa sinulle elämiseen? 

Riittää.

ap

Itse tekisin ehkä saman, jos tuo raha riittäisi, mutta eihän se riitä. Toisin ei minulla ole töissä mitenkään kovin hankalaa olla, mutta saisin kyllä loistavasti ajan kulumaan ilmankin töitä. Voisin muuttaa Lappiin, mutta rahaa pitäisi olla sen verran että voi pitää autot ja moottorikelkat, mönkiät sun muut ja rahaa pitäisi jäädä vähän harrastamiseen.

Olet tehnyt henkisesti haastavaa työtä vuosia ja olet antanut itsestäsi paljon. Se on väsyttänyt sinua ja kerrot olevasi masentunut. Jos olisin esihenkilösi, toivoisin että voisit puhua minulle tilanteestasi. Voisin kertoa, että tilanteessasi ei ole mitään hävettävää. Ohjaisin sinut lääkärille, jonka kautta saisit hyvää hoitoa, pääsisit lepäämään uupumusta ja masennusta pois.

Ei aina tarvitse jaksaa itse tai paeta pois. Mielenterveydellisiä haasteita on paljon ja lähes kaikissa työpaikoissa on huomattu kasvua. . Ei kannata hävetä - me ollaan kaikki ihmisiä ja kohtaamme elämässämme erilaisia tilanteita. Kukaan ei itselleen masennusta halua mutta osa saa sen pyytämättä.

Järkevää. 

Setäni oli psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, joka sekosi. 

Muiden murheita on raskasta kuunnella. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt pitäis ihan ensimmäisenä mennä lääkäriin, saada sairausloma ja lopettaa työt. Tuossa mielentilassa toimiva hoitaja on potilaille vaarallinen. Ei siis tahallaan, vaan tekee inhimillisiä virheitä, eikä pysty töihinsä 100%. Ei ole mikään häpeä hakea mielenterveysapua! Ihan yleisestihän hoitajat jo kertovat kuinka pää sekoaa. Monet ovat viheltäneet pelin poikki.

Varsinkin psykiatrisissa hoitajissa on paljon ihmisiä, joilla on mielenterveysongelmia ja niitä on ollut valmiiksi jo alalle hakeutuessa. Koulutukseen hakeutuminen on yksi tapa yrittää hoitaa itseään.

t. psykiatrinen sairaanhoitaja

Vierailija kirjoitti:

Jos olet työikäinen, voit elää ainoastaan sairaspäivärahalla, jos olet siihen oikeutettu. Joka paikkakunnalla olisi töitä hoitajille tarjolla.

Miten meinaat kuluttaa aikasi? Mitä jos et saa sairaspäivärahaa?

Eiköhän ap hoitajana osaa feikata itselleen sellaiset "nuppiongelmat" että varmasti pääsee lepäilemään sairauspäivärahan varaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt pitäis ihan ensimmäisenä mennä lääkäriin, saada sairausloma ja lopettaa työt. Tuossa mielentilassa toimiva hoitaja on potilaille vaarallinen. Ei siis tahallaan, vaan tekee inhimillisiä virheitä, eikä pysty töihinsä 100%. Ei ole mikään häpeä hakea mielenterveysapua! Ihan yleisestihän hoitajat jo kertovat kuinka pää sekoaa. Monet ovat viheltäneet pelin poikki.

Varsinkin psykiatrisissa hoitajissa on paljon ihmisiä, joilla on mielenterveysongelmia ja niitä on ollut valmiiksi jo alalle hakeutuessa. Koulutukseen hakeutuminen on yksi tapa yrittää hoitaa itseään.

t. psykiatrinen sairaanhoitaja

No minä en lähtenyt koskaan hoitamaan itseäni alalle. Olen tehnyt tätä lähes 20 vuotta ja laajalla skaalalla. Nyt vaan nuppi sanoo poks, mutta sitähän ei voi ääneen sanoa, kuten sinunkin viestisi asenne kertoo. Psyk.työkaverit on kivoja, mutta hyvin tuomitsevia jos syyt on väärät. Alkoholismi on jees, mutta masennus paha noin esimerkkinä.

ap

Mä luulen ymmärtäväni ainakin jollain tasolla. Olen itsekin psyk sh, ja jossain vaiheessa vähitellen työn kuomitus alkoi huomaamatta syödä itseä. En edes tajunnut että oloni liittyi työhön, mutta jatkuvasti toivottomuuden ja näköalattomuuden kanssa tekemisissä oleminen on oikeasti omalle päälle raskasta. Sinulta odotetaan apua, kuin viimeisenä oljenkortena, ja lopultakin on niin vähän mitä voit tehdä. Joutuu sietämään riittämättömyyden tunnetta kun ei vaan ole keinoja muuttaa ihmisten todella ikäviä kohtaloita ja elämäntilanteita. Kyllä se vähitellen alkaa murtaa omaakin mieltä. Lisäksi ainakin omassa työpaikassani oli ihan todella paljon potilaita yhtä hoitajaa kohden, ja jatkuvasti tuli erilaisia pieniä pyyntöjä ja hoidettavia/ selviteltäviä asioita. Niitä ei ehtinyt heti hoitaa, kun piti tietenkin myös hoitaa sovitut ajanvaraukset ja ehtiä niihinkin etukäteen perehtyä ja palauttaa mieleen missä mennään. Sitten oli aina tunne että jotain on unohtunut kun ei voinutheti hoitaa asioita valmiiksi. Vähän vaikeuksia yksityiselämään, niin uuvuin niin että koko maailmankuvani alkoi vääristymään, ja itsekin haaveilin muutosta jonnekin pienelle paikkakunnalle missä voisin vaan elää omaa pientä elämää ilman ulkopuolisia vaatimuksia. En ehkä ollut varsinaisesti masentunut, mutta en vaan enää jaksanut enkä pystynyt hallitsemaan työtäni, enkä jaksanut kotonakaan enää kunnolla. Oli pakko ottaa lopputili. Miehelläni on onneksi hyvät tulot, mikä mahdollisti sen ettei minun tarvinnut ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Silloin olisin varmasti heti joutunut palaamaan töihin. Nyt sain ymmärtäväisen ihanan mieheni ansiosta mahdollisuuden oikeasti levätä ja palautua. Hän ei kuitenkaan suostunut muuttamaan, vaikka kovasti yritin puhua sen puolesta. Olin kotona lähes 2 vuotta. Vähitellen alkoi voimat palautua, ja elämä alkoi taas näyttää kiinnostavalta ja sitten ihan kivaltakin. Kotona oleminen alkoi jo vähän kyllästyttääkin, mutta saatuani etäisyyttä työhön, olin alkanut nähdä mikä osuus sillä oli ollut vointini romahtamisessa. En enää halunnut palata, vaikka avoimia paikkoja olisi ollut psykiatrialla useitakin. Menin sen sijaan vanhusten hoivakotiin. Yllättäen viihdyinkin oikein hyvin. Vanhukset on ihania, työkaverit on ihania, omaisetkin on ihania. Työtä on paljon, mutta siedän paremmin fyysistä työtä näköjään. Nykyisessä työpaikassani sairaanhoitaja hoitaa vanhuksia ihan konkreettisesti siinä missä lähihoitajatkin. Se sopii minulle oikein mainiosti. On tässäkin työssä välillä myös henkisesti raskasta, mutta ei ollenkaan samalla tavalla ja siinämäärin kun aiemmin. Sinun tilanteesi on tietysti ihan eri, mutta tällä vuodatuksellani tarkoitin kertoa siitä, että kovan stressin keskellä voi olla vaikeaa arvioida omaa tilannettaan ja sitä mitä todella tarvitsee ja haluaa. Minäkin luulin että ratkaisu olisi päästä pakoon, mutta kuten joku jo sanoikin itseään ei kuitenkaan pääse pakoon. Jos on jotain omia mörköjä, on siis parempi vaan kohdata ne, ja jos taas ympäristön olosuhteet ovat syynä huonoon vointiin, niille on sitten tehtävä jotain. Tietysti se muuttokin on juuri sitä että tekee jotain niille olosuhteille. Ehkä se oikeasti olisi sinulle ratkaisu, mutta kuulostele ensin itseäsi, onko se todella oikeasti oikea keino. Riskinä on että voit vielä huonommin jos olet ihan yksin lähtemässä etkä tunne ketään uudessa paikassa. Toivon sinulle voimia tehdä hyviä, itsellesi oikeita ratkaisuja.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen ymmärtäväni ainakin jollain tasolla. Olen itsekin psyk sh, ja jossain vaiheessa vähitellen työn kuomitus alkoi huomaamatta syödä itseä. En edes tajunnut että oloni liittyi työhön, mutta jatkuvasti toivottomuuden ja näköalattomuuden kanssa tekemisissä oleminen on oikeasti omalle päälle raskasta. Sinulta odotetaan apua, kuin viimeisenä oljenkortena, ja lopultakin on niin vähän mitä voit tehdä. Joutuu sietämään riittämättömyyden tunnetta kun ei vaan ole keinoja muuttaa ihmisten todella ikäviä kohtaloita ja elämäntilanteita. Kyllä se vähitellen alkaa murtaa omaakin mieltä. Lisäksi ainakin omassa työpaikassani oli ihan todella paljon potilaita yhtä hoitajaa kohden, ja jatkuvasti tuli erilaisia pieniä pyyntöjä ja hoidettavia/ selviteltäviä asioita. Niitä ei ehtinyt heti hoitaa, kun piti tietenkin myös hoitaa sovitut ajanvaraukset ja ehtiä niihinkin etukäteen perehtyä ja palauttaa mieleen missä mennään. Sitten oli aina tunne että jotain on unohtunut kun ei voinutheti hoitaa asioita valmiiksi. Vähän vaikeuksia yksityiselämään, niin uuvuin niin että koko maailmankuvani alkoi vääristymään, ja itsekin haaveilin muutosta jonnekin pienelle paikkakunnalle missä voisin vaan elää omaa pientä elämää ilman ulkopuolisia vaatimuksia. En ehkä ollut varsinaisesti masentunut, mutta en vaan enää jaksanut enkä pystynyt hallitsemaan työtäni, enkä jaksanut kotonakaan enää kunnolla. Oli pakko ottaa lopputili. Miehelläni on onneksi hyvät tulot, mikä mahdollisti sen ettei minun tarvinnut ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Silloin olisin varmasti heti joutunut palaamaan töihin. Nyt sain ymmärtäväisen ihanan mieheni ansiosta mahdollisuuden oikeasti levätä ja palautua. Hän ei kuitenkaan suostunut muuttamaan, vaikka kovasti yritin puhua sen puolesta. Olin kotona lähes 2 vuotta. Vähitellen alkoi voimat palautua, ja elämä alkoi taas näyttää kiinnostavalta ja sitten ihan kivaltakin. Kotona oleminen alkoi jo vähän kyllästyttääkin, mutta saatuani etäisyyttä työhön, olin alkanut nähdä mikä osuus sillä oli ollut vointini romahtamisessa. En enää halunnut palata, vaikka avoimia paikkoja olisi ollut psykiatrialla useitakin. Menin sen sijaan vanhusten hoivakotiin. Yllättäen viihdyinkin oikein hyvin. Vanhukset on ihania, työkaverit on ihania, omaisetkin on ihania. Työtä on paljon, mutta siedän paremmin fyysistä työtä näköjään. Nykyisessä työpaikassani sairaanhoitaja hoitaa vanhuksia ihan konkreettisesti siinä missä lähihoitajatkin. Se sopii minulle oikein mainiosti. On tässäkin työssä välillä myös henkisesti raskasta, mutta ei ollenkaan samalla tavalla ja siinämäärin kun aiemmin. Sinun tilanteesi on tietysti ihan eri, mutta tällä vuodatuksellani tarkoitin kertoa siitä, että kovan stressin keskellä voi olla vaikeaa arvioida omaa tilannettaan ja sitä mitä todella tarvitsee ja haluaa. Minäkin luulin että ratkaisu olisi päästä pakoon, mutta kuten joku jo sanoikin itseään ei kuitenkaan pääse pakoon. Jos on jotain omia mörköjä, on siis parempi vaan kohdata ne, ja jos taas ympäristön olosuhteet ovat syynä huonoon vointiin, niille on sitten tehtävä jotain. Tietysti se muuttokin on juuri sitä että tekee jotain niille olosuhteille. Ehkä se oikeasti olisi sinulle ratkaisu, mutta kuulostele ensin itseäsi, onko se todella oikeasti oikea keino. Riskinä on että voit vielä huonommin jos olet ihan yksin lähtemässä etkä tunne ketään uudessa paikassa. Toivon sinulle voimia tehdä hyviä, itsellesi oikeita ratkaisuja.

Kiitos tästä viestistä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä työssäkäyntialueella ei ole pulaa hoitajista?

Ajattelin kieltäytyä kaikesta tarjotusta työstä ja elää minimitoimeentulotuella tai sitten sairaslomarahalla. Velkaa ei ole, eikä muita vaatimuksia kuin oma koppi jossakin jossa saa olla rauhassa. Sen voin hommata etukäteen, jossa voin sitten luovuttaa.

Sairaanhoitaja osaa oikeat käsitteet.

Miksi hoitaja olisi tukiasioista perillä? Minusta näyttää siltä, että ei ole yhtään perillä asioita ja on vähän ruusuinen kuva siitä että millaista tukien varassa eläminen on. "Sairauslomarahaa" ei esimerkiksi ole olemassakaan,

Aivan varmasti hoitaja on perillä tukiasioista.

Aloittaja ei ole. Joten...

Jos hoitaja ei ole erikseen selvitellyt näitä asioita, niin miksi hän olisi niistä paremmin perillä kuin muutkaan? Sosiaalityöntekijät ja sosionomit varmaan tietävät paljon tukiasioista, mutta miski se hoitajille kuuluisi?

Nythän olisi hyvä mahdollisuus sen kummempia selittelemättä vaihtaa työtä koronarokottajaksi. Varmasti kevyempää rokottaa liukuhihnalla kuin perehtyä ihmisten elämään syvällisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tukia meinasit saada.

Asumis- ja toimeentulotukea. Alkuun varmaan työkkärin rahaa, mutta kun aikovat pakottaa töihin, kieltäydyn siitä ja siirryn toimeentulotuelle. 

Riittääkö 430€ kuukaudessa sinulle elämiseen? 

Riittää.

ap

Tuo 430 euroa taitaa olla kahden ensimmäisen kuukauden 20 %:lla alennettu perusosa, jonka jälkeen seuraa 40 %:lla alennettu perusosa, jos "heittäytyy" yhteiskunnan tukien varaan ja kieltäytyy palkattomasta työstä.

Toimeentulotuki työvoimapalveluista kieltäytyvälle on kohtuulliset asumiskustannukset ja muihin elinkuluihin 40 %:lla alennettu perusosa. Eli noin 300 euroa kuukaudessa. Eli noin 10 euroa päivälle.

Löytyy laillisuusvalvojien muodollisia päätöksiä, joissa otetaan kantaa ettei tuota 40 %:n alennusta voi kauaa yhtäjaksoisesti alentaa, sillä se voi vaarantaa ihmisarvoisen elämän. Laki kuitenkin määrittelee, että perusosaa voidaan alentaa  enintään kaksi kuukautta kerrallaan, mutta näiden päätösten ketjuttamiselle ei ole mitään rajaa. Käytännössä tämä tarkoittaa yhden tai kahden kuukauden välein tehtyjä toimeentulotukipäätöksiä, joissa perusosaa voidaan alentaa 40 %:lla yhtäjaksoisesti vuodesta toiseen.

Tuissa on suojaosa (tietojeni mukaan myös toimeentulotuessa), joka on 300 euroa kuussa, jota ei voi ottaa pois oli sen saanut miten tahansa, ja yrittäjyydessä on vastaavaa. Eli sen verran kun tekee töitä, niin sen voi lisätä tukiensa päälle. Lehdenjakajille saattaa olla kuulema kysyntää, tai jos se on keikkafirman kautta, niin ei yhtä hyvä mahis, vaikka töitä olisi. Hoitajana saanee helposti keikkaa. Veroprosentti on noin nolla, kuten työttömyystuissa johonkin rajaan per vuosi tms. asti, tosin sitten ei saa toimeentulotukea (laskuineen) mitään, ja en tiedä, onko mätkyjä tulossa kenellekin, jos sitä ei tee oikein.

Kun lopettaa työt, se on sitten sen kuukauden palkka, jos ei muuta ole, ja vaikka ei sen aikana saisi työkkärin mukaista tukea, sen saa sitten Kelan puolelta toimeetulotukena.

Lääkärintodistuksen (B) voi yrittää hankkia, jossa suositellaan jotain, mutta Kela ei myönnä noin kenellekään mitään, ainakaan ekasta hakemuksesta, mutta kuntouttavaa sen sijaan ehdotetaan, joka mahdollisesti ei niin eroa keikkailusta, muuta kuin, että sen arvostus on heikompi, ja kuntouttavaa työtä tekevistä kuulema harva pidempään työttömänä olleista ja mahdollisesti muista ongelmaisista on päässyt sen kummempiin töihin tällä vuosituhannella; sen ollen lähinnä oman elämänsä rakentamista varten ja sitten takaisin kortistoon, ja sieltä työllistymiskursseille, jos ei muuten työllisty.

Pitkään työttöminä oleille se ei mahdollisesti tarjoa mitään mahdollisuuksia vaikka työnantaja saisi esim. puolella palkalla ja vähenyksiä jatkovuodestakin, ja sitten työntekijän on historiallansa usein edelleen vaikea työllistyä, että sekin täytyy laskea etukäteen, että kannattaako. Siitä saa rahaa siltä ajalta, joka on ihan kiva, jos on vuosikausia työtön, ja esim. kesätöitä, mutta normaalisti on erittäin vaikea, jos ei mahdotonta, saada töitä useimmalla alalla, jos ei ole kilpailukykyinen, ja välitysfirmatkin katsoo se huonoksi itsellensä.

Työttömänä olo käy pidemmän päälle raskaammaksi, ja se on köyhää, ja kaikkialla on toisen luokan kansalainen, jolloin mahdollisuudet elämässä ovat vähissä. Työn hyödyt on sen tarjoamissa mahdollisuuksissa, ja rahassa. On hyvä pysyä työelämässä ainakin edes jotenkin kiinni, vaikka sekin alentaa omaa kansalaisuusarvoa, jota saa sitten paikkailla ainakin jokusen vuoden sen jälkeen, jos pääsee enää töihin.

Ulkomaille ei eläkeellä hevillä pääse pelkällä kansaneläkkellä (joku 500 euroa), koska täydentävää (joku 300 euroa) ja asumistukea ei saa ulkomaille, ja tarvii täyden sairausvakuutuksen (100-200 euroa kuussa), ainakin kunnes on pysyvästi siellä (5 vuotta, EU), ja voi tulla ongelmia saada pysyä maassa 500 eurolla (miinus vakuutus) siihen saakka, ilman säästöjä ainakin, ja jos se on joku halpamaa, siellä ei saa paljon, jos mitään lisää, ja se on sairaana vanhuksena vaikea tilanne. Jos taas saa työnsä puolesta eläkettä, se maksetaan ulkomaille (esim. 1500 euroa, miinus verot).

Jos kielitaitoa on riittävästi, niin kokenut esim. hoitaja saa töitä ulkomailtakin, mutta aurinko on sitten eri asia, ja niissä maissa on korkea työttömyys. Eläkeellä on myös suojaraja, joka ei vähennä mitään, muttei ehkä ekana parina vuotena, jos siirtyy eläkeelle jo 61v, ja se vähentää (siihen on laskukaavansa) enemmän eläkettä pidemmän päälle kuin odottaa täyteen eläkkeeseen asti; vaikkei ehkä - edes Suomessa ollessa - jos on kansaneläkkeen varassa, mutten ole laskenut.