Mihin ammattiin kouluttautua?
Olen päältä parikymppinen nainen. Olen luonteeltani introvertti, koen epämukavuutta vieraiden ihmisten seurassa ja suun avaaminen on usein vaikeaa. Persoonassani on myös piirteitä lapsuudesta, jossa aikuiset olivat niin omien mielenterveysongelmiensa nielaisemia, että en saanut rakastavaa huomiota: olen perfektionisti, minulla on huono itsetunto ja itseluottamus enkä luota ihmisiin. Varjelen voimakkaasti sisintäni toisilta ihmisiltä. Konfliktit saavat minut täysin sijoiltani. Paineensietokykyni on huono, ja vaikeuksissa taipumukseni on masentua ja jäädä ns. tuleen makaamaan.
Olen empaattinen ja mielestäni hyvä kuuntelemaan. Kykenen monipuoliseen syiden ja seurausten tutkiskeluun ja anaylsointiin. Olen älyllisesti fiksu, koulumenestykseni oli aina erinomainen. Olen käynyt lukion ja kirjoitin E:n paperit, mutta alisuoriuduin, sillä en kestänyt kokeiden tuomaa painetta ja jätin lukematta. Tämä epäonnistuminen kirvelee vieläkin, sillä kun aloitin lukion, oli tavoitteenani kirjoittaa L:n paperit.
Nyt olen miettinyt, mikä ihmeen ala olisi sopiva minulle. Pidän lapsista. Pidän säännöllisestä työstä ja rutiineista, itseni älyllisestä haastamisesta ,mutta paineensietokykyni on surkea. Haluaisin kuitenkin hyväpalkkaisen ammatin. Tiedän, että itseään voi kehittää ja ihmisenä voi kasvaa, mutta se, etten tunne itseäni, mitä haluan, mitä osaan ja mihin voisin yltää, estää tekemästä päätöstä vieläkään.
En jaksaisi niitä kaikkia päätöksiä, joita minun pitäisi nyt tehdä. Tuntuu, että koko tulevaisuuteni on vaakalaudalla... jos alikouluttaudun kykyihini nähden, olen tyytymätön itseeni ja myös taloudelliset huoleni saattavat kasvaa, jos ala on huonosti palkattu. Tiedän, että olen vielä nuori, mutta haluaisin tehdä viisaita päätöksiä (sekä itseni että taloudenpitoni kannalta) mieluummin nyt kuin myöhemmin katua tyhmyyttäni.
Kiitos kun sain purkautua.