miksei anneta lapselle välipalaa
Miehelle tuli 3 viikon työmatka, ja ekaluokkalainen ja kolmivuotias ovat olleet joitakin iltapäiviä/alkuiltoja kavereillaan hoidossa. Ihan haluttuja vieraita ovat olleet ja heidän lapsensakin usein leikkineet meillä. Mutta minulla ollut myös siis vähän hoitajan tarve, tai toinen vaihtoehto olisi ollut että ekaluokkalainen menee ip-kerhosta naapuriin puoleksi tunniksi ja 3 v on päiväkodissa tappiin asti ja minä läähätän toistä viime tingassa hiukan etuajassa lähteneenä. Eli siis kiva kun on ystäviä lapsilla ollut ja vanhempansa ovat apua antaneet. MUTTA lähes joka kerta muksut on tulleet kotiin kiljuvan nälkäisinä. Eikö vois antaa vaikka pari näkkäriä lapselle, joka on ulkoillut paljon, jos ruokaväli alkaa olla yli 3 h. Tai voisiko antaa lapselle näkkärin, jos se ei tykkää kyläpaikan ruuasta? Onneksi en ole yksinhuoltaja. (ja itse kyllä aina pidän huolen, että meillä ei ole kellään nälkä)
Kommentit (10)
Miksi et laita eväitä mukaan? Pussillinen pähkinöitä, rasia rusinoita ja pari hedelmää. Tai ihan kaikille lapsille asti.
Voisiko tuosta ihan suoraan sopia niiden kavereiden vanhempien kanssa? Toiset kun toivovat, että lapselle annetaan välipalaa, toisille se on ehdoton no no.
[quote author="Vierailija" time="25.03.2015 klo 19:40"]
Miehelle tuli 3 viikon työmatka, ja ekaluokkalainen ja kolmivuotias ovat olleet joitakin iltapäiviä/alkuiltoja kavereillaan hoidossa. Ihan haluttuja vieraita ovat olleet ja heidän lapsensakin usein leikkineet meillä. Mutta minulla ollut myös siis vähän hoitajan tarve, tai toinen vaihtoehto olisi ollut että ekaluokkalainen menee ip-kerhosta naapuriin puoleksi tunniksi ja 3 v on päiväkodissa tappiin asti ja minä läähätän toistä viime tingassa hiukan etuajassa lähteneenä. Eli siis kiva kun on ystäviä lapsilla ollut ja vanhempansa ovat apua antaneet. MUTTA lähes joka kerta muksut on tulleet kotiin kiljuvan nälkäisinä. Eikö vois antaa vaikka pari näkkäriä lapselle, joka on ulkoillut paljon, jos ruokaväli alkaa olla yli 3 h. Tai voisiko antaa lapselle näkkärin, jos se ei tykkää kyläpaikan ruuasta? Onneksi en ole yksinhuoltaja. (ja itse kyllä aina pidän huolen, että meillä ei ole kellään nälkä)
[/quote] miksi ja miksi. Laita lapsille banaaneja , omenoita, appelsiineja, porkkanoita reppuun
Jos meille tulee iltapäivällä kavereita "hoitoon" (3-5-v) niin toivon, että eivät syö meillä. Ei siksi että menisimme konkurssiin jos leikki-ikäinen syö leivän tai banaanin vaan koska omat lapsemme ovat jo syöneet välipalansa ja odottavat päivällistä, on vaikea selitellä miksi vieraat saavat klo 16 syödä välipalaa. Tai vaikeaa ja vaikeaa, tuntuu vaan turhalta - päivällinen on klo 17 ja sitä ovat tervetulleita syömään jos on sovittu, aina riittää vieraille, jotenkin ärsyttää vaan ylimääräinen "napostelu".
Mä en ruoki muitten lapsia kun en tiedä allergioita enkä heidän ruoka-aikojaan, enkä sitä onko ruokkiminen vanhempien mielestä sopivaa. En tahtoisi muiden myöskään ruokkivan mun lapsia ellei siitä olis erikseen sovittu.
Toivottavasti aloitus on vain provo.
Meillä oli välillä vaihe, jossa ei lapset syöneet välipalaa. Tämä siksi, ettei iltaruoka oikein mennyt koskaan (vaikka olis ollut mitä ruokaa tarjolla) eli lapset sai välipalasta sen verran mahaa täyten että varsinainen ruoka ei maistunut. Jolloin välipala jätettiin syömättä, mikä toimi, eli lapset söi ruoan kunnolla. Tähän oli myös neuvolasta/kouluterveydenhuollosta kysytty neuvoja/siunausta, lapsista yksi kun ei oikein saanut painoa lisää mitenkään.
Tällöin saattoi vieraatkin lapset jäädä syöttämättä, kun tosiaan sitä välipalaa ei ollut tarjolla omillekaan.
Nykyään lapset syö välipalan, ja iltaruoka syödään vielä vähän myöhempään tyyliin kuuden jälkeen vasta, mutta siis kasvun myötä tuo ruokahalu on parantunut sen verran et välipalaa saa lasten kaveritkin nykyään.
Osa varmaan kokee, et jos joutuu jo "hoitamaan" muiden lapsia, niin ei enää halua ruokkia. Tavallaan ymmärrän, mut en itse toimisi niin kuitenkaan.
jos mulla on vastuullani 3 v, niin huolehdin syömisen, vessat ja ulos vaatteiden katsomisen jos ulos mennään
jos mulla vastuullani 7 v niin tarjoan välipalaa ja huolehdin, että ei lähde tyhjään kotiin (ellei niin ole sovittu)
Jotenkin vaan yksinkertaisinta mun mielestä että lapsi saa aina asianmukaista huolenpitoa, olipa oma tahi muiden.
Ymmärrän ap:tä
Miksi et laita koululaiselle evästä mukaan? Banaania, myslipatukkaa..?
Toinen lapsi oli päiväkodissa. Saahan se siellä välipalan. Jos on kahden jälkeen syönyt ja viideltä haet niin ei lapsi nälkään kuole parin tunnin ruuanpuuteen takia.
Eväät mukaan!!
eikä päiväkodissa ikinä anneta enää välipalan jälkeen ruokaa viimeisellekään lapselle.
ota vaikka omaan laukkusi banaani tai jotain muta annat heti kun haet lapsesi.
eikä ne nälkään kuole vaikka kotona vasta ruuan saisikin.
Ymmärrän sun toivomuksen (kun olin lapsi niin kylässä olleet kaverit sai automaattisesti ruokaa, leipää, mitä vaan jos nälkä oli...) ja itse pidän huolen ettei meillä tarvi kenenkään nälässä olla, vaikka mulla ei lapsia olekaan. Tajuan myös jollain tapaa kuitenkin niiden muiden ajatuksia: "mun ei tarvi toisten penskoja ruokkia"