Äiti kauniimpi kuin tytär?
Onko kellään näin? Tiedostatko asian? Haittaako se sinua?
Olen tutustunut yhteen tyttöön, jonka äiti on paljon kauniimpi kuin tyttö itse. Tietysti vanhempi, mutta näkee, että on ollut nuorena tosi kaunis.
Kommentit (9)
Minusta Päivi Räsäsellä on näin. Vaikka en tyttärstä ehkä olekaan nähnyt yhtä hyviä kuvia kuin Päivistä, mutta Päivi Witherspoon on kyllä kaunis, vaikken Päivin ajatelmien fani olekaan millään lailla.
Voihan siinä joskus niinkin käydä ettei tytär saa parhaita geenejä ja äidillä on vaikka taipumus säilyä pitkään rypyttömänä ja hoikkana. Myös tissit voi olla erilaiset.
Minä olen itse esimerkki äitiään selvästi rumemmasta tyttärestä. Olen nimittäin ulkonäöllisesti parhaimmillanikin enemmänkin "rumankaunis" tai "persoonallisen näköinen". Sen sijaan äitini on melkolailla klassisesti kaunis. Äitini ja sukulaiseni myös joskus moittivat ulkonäköäni ollessani ihan pieni ja toistelivat sitä, kuinka muistutan ainoastaan isääni. Kyllähän se on kirpaissut ja vaikuttanut itsetuntooni (ekan kerran seurustelin vasta reilusti yli parikymppisenä ja teininä ei ollut mitään ihastumisia, jotka olisivat edenneet tapailuun tms.). En ole ehkä vieläkään sinut asian kanssa, mutta kyllä tämä tästä (ehkä?). :)
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 01:33"]

[/quote]
Voi ei :(
Tuota just mietenkin, että vaikuttaakohan se tyttären itsetuntoon. Kun äiti varmaan kuitenkin saa paljon huomiota ulkonäöstään ja jos tyttö ei ole yhtä kaunis niin sitä varmaan ihmetellään.
Tässä myös lienee vaikutusta äidin iällä. Jos sen tyttärensä on tehnyt 30v pintaan, niin useimmiten se ikääntyminen jo näkyy selvästi ja vie viehätysvoimaa tyttären ollessa aikuinen. Ikä siis hoitaa usein vaakakupin tyttären puolelle, eri asia on jos se tytär on saatu nuorena ja/tai ulkonäkö säilyy hehkeänä vielä 50v asti.
Minä olen aika lailla kuulemma kopio äidistäni monenkin mielestäni. Mutta sääret äidillä olivat todella kauniit ja mun piti tietenkin perua isän suvun pihtikintut.
Minä ole rumempi kuin äitini. Sekä äitini, että isäni ovat molemmat olleet keskivertoa kauniimpia ja saivat sitten tyttärekseen ruman ankanpoikasen, josta ei ikinä tullut joutsenta. Onneksi olen saanut erittäin kauniita lapsia mieheni kanssa.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2015 klo 01:21"]Minusta Päivi Räsäsellä on näin. Vaikka en tyttärstä ehkä olekaan nähnyt yhtä hyviä kuvia kuin Päivistä, mutta Päivi Witherspoon on kyllä kaunis, vaikken Päivin ajatelmien fani olekaan millään lailla.
[/quote] Päivi on vanhentunut aika aikaisin ja iho on kurttuinen. Minusta hänen tyttärensä ovat kauniimmat kuin Päivi. Tytöt ovat isänsä kopioita! Makuasioita. En myöskään tykkää Reese Witherspoonin kasvojenmuodosta, mutta hänellä on hieman söpömpi nenä kuin Päivillä. Päivillä on hieman koukkunokka.
tiedän yhden tapauksen missä näin on. Luulisin että kyllä kyseinen tytär sen on huomannut.