Ero ja irtaimiston jako
Noniin, eli klassinen tapaus. Asumme miehen omistamassa talossa ja miehen rahoilla hankittu suurin osa tavaroista. Itse olen ollut vuosia kotiäitinä ja lapsia siunaantunut useampi. Emme ole naimisissa. Olen nyt jo takaisin työelämässä, mutta omaisuutta minulla ei nimeksikään. Ero nyt edessä ja tässä mietin, että saanko viedä mukanani tavaroita omien vaatteideni ja henk.koht tavaroiden lisäksi vai joudunko muuttamaan ns. tyhjän päälle? Voiko miestä velvoittaa auttamaan?
Ja en halua saarnaa, miksi ei olla naimisissa tai miksi en ole kerryttänyt omaisuutta. Tilanne on tämä ja tarvitsen neuvoja. Lapset muuttavat kanssani.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Kerää henkilökohtainen omaisuutesi, jätä avain pöydälle, häivy äläkä katso taaksesi.
Niin olen miehenä toiminut jokusia kertoja elämäni aikana.
Onnellisimmillani ole ollut tilanteessa jossa kaikki maallinen omaisuuteni on kulkenut rinkassa, periaatteella reppu ja reissumies.
Nyt alkaa taas ahistaa kun on kämppää, autoa ja motskaria, turhaa krääsää kämppä täynnä.
Vanhana ei oikein jaksaisi lähteä vapaaehtoisesti maantiellekään, joten on kai vaan odotettava että muija heittää pihalle ja vapaus.............
Pikkuisen eri asia on silloin, kun on lapset hoidettavana. Pelkån rinkan kanssa ei kyllä selviä.
Tämähän kuulostaa perinteiseltä että mies ostaa ja nainen vie
Jos ette pysty sovussa sopimaan, niin ota yhteyttä oikeisaputoimistoon. Lastenvalvojan luona huolto-, tapaamis-, ja elarisopimuksen teko.
Eikös pitkän avoliiton loppuessa sovelleta melko pitkälle samoja sääntöjä kuin avioerossa?
Irtaimisto on lain mukaan sen kuka sen on maksanut. Ihan turha alkaa mitään sönköttää.
Yritellä neuvotella miehen kanssa asiasta. Ethän sinä ilman lupaa voi hänen tavaroita viedä.
Lasten tulevasta elämästä on kyse. Uudessa elämässä on kaksi kotia. Miten te vanhempina asian järjestätte, että lapsillanne on mahdollisimman hyvä olla molemmissa kodeissa.
Tässä nyt hyvä esimerkki kaikille palstanaisille, miksi AVIOLIITTO on edelleen merkityksellinen ja tärkeä!
Vierailija kirjoitti:
Eikös pitkän avoliiton loppuessa sovelleta melko pitkälle samoja sääntöjä kuin avioerossa?
Käytännössä ei sovelleta. Avoliitossa (ja muuten avioliitossakin) tavaran omistaa se, joka voi osoittaa sen maksaneensa tai muulla tavalla omistukseensa saaneensa (esim. lahja tai perintö). Avioliiton päättyessä jaetaan omaisuuden arvo, ei omaisuutta, avoliiton päättyessä ei käytännössä jaeta yhtään mitään, mikä ei ole yhteistä.
ota sinne oikeusaputoimistoon yhteys. tarvitsette neutraalin ulkopuolisen kertomaan pelisäännöt ja samalla tämä osapuoli toimii todistajana siltä varalta että homma menee sotkuiseksi. lapset ja heidän asumisensa myös monimutkaistavat kuviota
Vierailija kirjoitti:
Tässä nyt hyvä esimerkki kaikille palstanaisille, miksi AVIOLIITTO on edelleen merkityksellinen ja tärkeä!
Muttakun muttakun ei me koskaan erota!
Olipa tosi huono provo.
Ota lääkkeesi ja painu nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä nyt hyvä esimerkki kaikille palstanaisille, miksi AVIOLIITTO on edelleen merkityksellinen ja tärkeä!
Muttakun muttakun ei me koskaan erota!
Mut ku se on vain paperinpala! Rakastaa voi myös ilman että valtio puuttuu asiaan! On niin noloa haluta naimisiin naisena! Olen itsenäinen ja voimakas boss lady!
Vierailija kirjoitti:
Tässä nyt hyvä esimerkki kaikille palstanaisille, miksi AVIOLIITTO on edelleen merkityksellinen ja tärkeä!
Tässä on syy minkä takia en naimisiin mene, en halua luovuttaa pulta omaisuudesta maksutta kenellekkään
Voisiko lapset jäädä isälle. Saat rauhassa muuttaa ja rakentaa kodin.
Vierailija kirjoitti:
Lasten tulevasta elämästä on kyse. Uudessa elämässä on kaksi kotia. Miten te vanhempina asian järjestätte, että lapsillanne on mahdollisimman hyvä olla molemmissa kodeissa.
Nytkö jo käytetään lapsia hyväksi että saadaan varastettua miehen maksamia asioita. Jos ei mitään suhteeseen tuo ei voi myöskään lähtiessään mitään viedä
Vierailija kirjoitti:
ota sinne oikeusaputoimistoon yhteys. tarvitsette neutraalin ulkopuolisen kertomaan pelisäännöt ja samalla tämä osapuoli toimii todistajana siltä varalta että homma menee sotkuiseksi. lapset ja heidän asumisensa myös monimutkaistavat kuviota
Pelisäännöt nyt on selvät. Avoliitossa tavaroiden ostaja ne omistaa.
Lapset ja asuminen on vanhempien sovittava. Siihen ei ulkopuolisilla ole asia muuten kuin oikeudessa, jos riita tulee.
Minä halusin eron ja en ottanut muuta kuin henkilökohtaiset tavarani. Olimme kauan avioliitossa. Koin, että on paras niin toimia ja en ole katunut. Siitä on aikaa jo, mutta niinkin voi tehdä.