Helsingin Naistenklinikalla kovat arvot
Vietin kesällä yli kuukauden vuodelevossa Naistenklinikan odottavien äitien osastolla ennenaikaisen lapsiveden menon vuoksi. Tuo aika oli henkisesti minulle varmasti elämäni vaikeimpia kokemuksia. Heti helpottui kun raskausviikkoja tuli täyteen riittävästi ja pääsin maakuntasairaalaan jatkamaan vuodelepoani. Vasta oikeastaan tuolloin kohdatessani ymmärtäväisiä pienen sairaalan lääkäreitä tajusin, kuinka kova ilmapiiri Naistenklinikalla oli ollut.
Naistenklinikka on iso paikka, joten käytännössä (etenkin kesälomien aikaan) lääkärit vaihtuvat jatkuvasti. Ei se vielä mitään, mutta jokaisella lääkärillä on täysin omanlaisensa hoitolinja ja mielipide esim. samoista tulehdusarvoista saattaa olla kahdella lääkärillä täysin vastakkainen. Minun kohdallani esim. perjantaina ollut lääkäri määräsi minulle kohonneiden tulehdusarvojen vuoksi toisen yhdeksän pussin annoksen suoneen laitettavaa antibioottia. Suoneni olivat edellisestä tiputuksesta vielä aivan tukossa ja kanyylia jouduttiin jatkuvasti (myös keskellä yötä) anestesialääkärin avustuksella vaihtamaan paikasta toiseen. No, ei siinä mitään, mutta tuskaisen viikonlopun jälkeen, maanantaina vuoroon tullut lääkäri tokaisi: " No, noilla arvoilla tiputus on aivan hätävarjelun liioittelua, mutta jatketaan silti" Perjantainen lääkäri oli sanonut, että sektio rv 29 tulee, ellei tiputusta aloiteta. No, tämä oli vain yksi esimerkki monista, monista vastaavista tapauksista.
Mietimme usein muiden pitkäaikaspotilaiden kanssa, mitä asian eteen voisi tehdä. Auttaisiko Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoitus vai mikä. Potilaiden henkiseen hyvinvointiin ei kiinnitetä Naistenklinikalla mitään huomiota. Oli aivan tavallista, että me odottavat äidit itkimme yhdessä lääkärikierron jälkeen. Pitkäaikaisvuodepotilaille ei tarjota mitään virikkeitä. Meidän huoneessa oli tv (mutta kaikilla sitä ei ole), on myös vanhoja naistenlehtiä. Mutta kanttiinikärryä, kirjastokärryä yms. ei ole. Oikeastaan nuo virikkeetkin ovat pieni asia. Olisin vain kaivannut, että hoitohenkilökunta olisi edes kerran sanonut: " Ymmärrän, että tämä on sinulle vaikeaa aikaa. Voinko jotenkin helpottaa oloasi?" ja antanut vaikka paperinenäliinoja kyynelten pyyhkimiseen. Mutta yleinen ilmapiiri vaati, että äidin tulee olla joka tilanteessa vahva ja ajatella vain masuvauvan parasta. Muutaman kerran purskahtaessani itkuun lääkärin luona, minua vain syyllistettiin " Etkö ajattele sikiön parasta? Miten voit tässä tilanteessa kaivata kotiin?" Kotona oli kaksi pientä lasta, jotka olivat tilanteen pakosta joutuneet yllättäen päivähoitoon... Minusta oli ihanaa, kun maakuntasairaalan lääkärin ensimmäinen kysymys oli: " Miten sinä henkisesti jaksat kaiken tämän jälkeen?" Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Ei odottavien äitien ahdistusta (tilanteessa, jossa on vielä jatkuva ennenaikaisen synnytyksen uhka, jatkuvaa antibioottitiputusta ym. ikäviä hoitotoimenpiteitä) saa ohittaa olankohautuksella " kaikkihan te raskaana olevat äidit aina pillitätte" (kuten minulle eräänä vaikeana aamuna sanottiin).
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vauva syntyi ennenaikaisena rv 34, mutta on jo kotona ja voi hyvin. Mutta edelleen minua kaivertaa tuo Naistenklinikan julma ilmapiiri, josta tiedän monta riipaisevaa tarinaa. Tiedän äidin joka makasi täysin vuodelevossa 6 viikkoa ja tasapainoelin häiriintyi, eikä hän saanut luoksensa vuodelevon aikana edes fysoterapeuttia. Äidin, jonka masuvauva oli todettu vakavasti sairaaksi. Tuo äiti oli todella masentunut, muu perhe asui kaukana Pääkaupunkiseudusta ja hän oli asian kanssa täydellisen yksin. Mutta hän ei päässyt puhumaan asiasta kenenkään kanssa. Yms. Yms. Yms.
Kommentit (10)
Tiedän, että ainakin keskosasioita ja hoitoketjun toimivuutta on kovasti NKL:llakin mietitty viime aikoina.
Voisi olla hyvä ottaa yhteyttä vaikka sairaalan potilasasiamieheen tai sos.työntekijään ja yrittää saada sitä kautta viestiä perille.
Olin alkuvuodesta kahteen otteeseen 42:lla raskausmyrkytyksen vuoksi yhteensä noin viikon verran eikä aika tietenkään ollut herkkua. Mulle taisi kuitenkin sitten sattua mukavat hoitajat, sillä useampikin hoitaja kyseli mun henkisestä jaksamisestani ja kävi juttelemassa. Lääkärit nyt ovat mitä ovat, mutta en odottanutkan " sielunhoidolliseten" toimenpiteiden kuuluvan heidän tehtäviinsä. Sain hyvin tietoa labrakokeistani ja arvoistani ja hoitajia kiinnosti mun kokonaishyvinvointini (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Sain purkaa pahaa oloani eikä kukaan ollut mulle tyly. Kävin myös synnytyksen jälkeen 52:lta näyttämässä vauvaa heille ja suhtautuminen oli erittäin positiivista. Sairaalassa olo ei koskaan ole mukavaa, mutta kyllä silloin ainakin hoitajat yrittivät tehdä siitä niin siedettävää kuin mahdollista.
Sen sijaan 52:lla tilanne oli toinen. Raskausmyrkytykseni jatkui, mutta pyynöistäni huolimatta en kertaakaan tavannut lääkäriä. Lääkkeetkin määrättiin minua näkemättä tai kuulematta. Onneksi sinnekin sattui kaksi loistavaa omahoitajaa (ja yksi suoraan helvetistä), jotka tsemppasivat minua ja ymmärsivät tilanteeni.
/ tp
lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan mielipiteet samasta sairaudesta ja sen hoidosta on laidasta laitaan, ei pelkästään nkl. itsellä ei ole mitään kokemusta nkl sitten syntymäni mutta olen odotus aikana törmännyt ongelmaan saanko estolääkityksen kk ennen laskettua aikaa vauvan suojaamiseksi vai en. yks lääkäri sano ehdottomasti lääkitys tai sitten sektio. toinen lääkäri sanoo se ei ole käytäntö. kolmannen mielipidettä odottaessa. on kyse kuitenkin vauvasta ja saako hän tartunnan vai ei.
nyt ootellaan :) rv. 32+6
Suosittelen että huonoista kokemuksista kerrottaisiin suoraan kyseiselle osastolle. Hoitajat ja lääkärit eivät välttämättä itse huomaa kohtelevansa potilasta huonosti. Erityisesti kirjallisesti tehty palaute otetaan yleensä vakavasti. Palautelappuja pitäisi löytyä jokaiselta osastolta tai sellaisen voi myös kirjoittaa omalle paperille. Palautteen voi antaa joko suoraan henkilökunnalle tai niitä varten tarkoitettuun laatikkoon. Sen voi tehdä nimettömänä jos haluaa. Tietenkin asian voi sanoa myös suullisesti, mutta se ei kaikille ole helppoa ja siihen ei välttämättä suhtauduta sellaisella vakavuudella kuin kirjalliseen. Tietenkään palautteen antaminen ei muuta omakohtaista huonoa kokemusta sillä kerralla. Olen itse hoitoalalla ja oma kokemukseni on, että kirjalliset palautteet käsitellään ja sitten pohditaan kuinka voisi toimia paremmin. Varmasti on paikkakohtaisia eroja asiassa.
Minä olin osastolla 42 viikon verran ja kokemukseni hieman poikkeaa. Yksi hoitaja oli tyly ja hänestä olisin ehkä voinut valittaa. Muut olivat mukavia. Minua hoiti kaksi lääkäriä, muita en nähnytkään, ja heistä toinen oli ehkä hieman liian asiallinen muttei tyly ja toinen oli AIVAN ihana (Minna Tikkanen). Hän jopa hoiti lopulta sektioon päätyneen synnytyksenkin kun sattui päivystämään tuona yönä ja pelasti lapseni hengen.
Olen aivan varma siitä, että siinä mielentilassa missä kyseisellä osastolla ollaan, KAIKKI asiat menevät potenssiin kymmenen. Sekä onni että ikävät asiat. Itse en tosin ollut vuodepotilaana, se on varmasti todella rankkaa. Huomasin kyllä itsekin kanttiinikärryjen ja vastaavien puuttumisen. Itse en kyllä edes kaivannut mitään enkä edes käynyt itsekään kanttiinissa koko viikon aikana. Hyvä jos yhden lehden luin läpi tuon viikon aikana. Tuntui että koko ajan tapahtui jotain: ruokaa 5 kertaa päivässä, lääkärinkierto, käyrillä pari kertaa päivässä ja minun tapauksessani siihen päälle vielä verenpaineen mittausta ja joka toinen päivä taidettiin ultratakin.
Toki jos olisin ollut osastolla kuukausia, niin saattaisi muutama asia alkaa ottaa päähän. Mutta itselleni jäi niin positiivinen kuva kuin kyseisestä osastosta voi ylipäänsä jäädä. Osaston henkihän nyt toki on laimea, koska siellä olevien potilaiden suuri huoli on oman vauvan terveys ja kukaan ei ole siellä mistään mitättömästä syystä.
Minäkin kävin synnytyksen jälkeen osastolla vauvaa näyttämässä ja tapasin lääkärinikin uudelleen. Hän tuli kesken vastaanoton katsomaan minua ja vauvaa kun hoitaja kävi kertomassa että olin tullut paikalle. Oli muuten aika ihmeissään kun vuorokauden päästä sektiosta tulin jo käymään ja omin jaloin :-) Vein lääkärille kukkia ja kortin, niin kiitollinen olin hänelle.
Itse voin siis vain kiittää. Mutta huonoista kokemuksista kannattaa aina ilmoittaa / valittaa, oli kyse sitten sairaalasta, kaupasta, pankista tai mistä tahansa. Se on ainoa tapa saada asioita muuttumaan.
Pauliina
kuuluu. Kaverini sai epäinhimillistä kohtelua Kätilöopiston sairaalassa synnytyksen aikana sekä os:lla ja aikoo tehdä valituksen. Itse kolme lasta synnyttäneenä ja neljä vaikeaa raskautta kärsineenä, voin vain ihmetellä, olla pahoillaan ja " sääliä" . Olla onnellinen, että itse kärsin raskauteni Jorvissa, jossa oli täydellisen upea henkilökunta (kätilöt + lääkärit) niin raskaana olevien osastolla kuin lapsivuodeosastollakin. Kovasta kiireestä ja alimiehityksestä huolimatta, tulin kohdelluksi ihmisenä joka tilanteessa, vaikka välillä taisin olla rasittavakin...
NKL:lla hoidetaan alueen vaikeimmat synnytykset. Siellä ei varmaankaan ole ensisijaisesti panostettu viihtyvyyteen tai ulkoisiin puitteisiin. Hoitotyöstä vastaavat hoitajat ja lääketieteellisistä ratkaisuista lääkärit. Kanttiini- ym. toiminta on taas muiden vastuulla. Työntekijät ovat todella ylikuormitettuja, ja esim. lääkärit voivat tavata toistasataa potilasta viikossa eri osastoilla, poliklinikoilla ja päivystyksissä. Lääkärin on otettava jatkuvasti aikaa tuhlailematta kantaa mitä erilaisimpiin lääketieteellisiin kysymyksiin ja kannettava päätöksistään myös vastuu. On pidettävä äidit ja vauvat elossa, silloin ei mietitä, sattuuko jokin toimenpide. Tämän taakan alla lääkäri ei välttämättä enää kykene reagoimaan potilaan henkiseen tilaan, se voi olla osaksi myös itsesuojelua raskaan työn alla. Jos lääkäri jäisi keskustelemaan jokaisen itkevän potilaan kanssa, jäisivät toisen osaston tai poliklinkan potilaat pian kokonaan hoitamatta. On vaan juostava paikasta toiseen, työ on sitä.
Jos kuitenkin haluat selkeitä vastauksia tilanteeseesi, on sinun suoraan kysyttävä asiasta hoitajalta tai lääkäriltä, ja annettava mahdollinen palaute sillä hetkellä, miel. suoraan asianosaiselle. Hoitohenkilökunta ei pysty lukemaan ajatuksiasi, ellet ilmaise niitä selkeästi. Kuukausien päästä annettu palaute ei välttämättä enää tavoita asianosaisia, mutta toki palautetta kannattaa aina antaa. On selvää, että jos kyse ei olisi julkisin varoin ylläpidetystä, aina rahapulasta kärsivästä laitoksesta, olisi asiakaspalvelu- ja viihtyvyysnäkökohdatkin otettu ehkä paremmin huomioon. Tämä on kuitenkin laitoksen johdon vastuulla, yksittäinen työntekijä yrittää vain selvitä päivästä toiseen. Valitettavasti koko HUS:ssa resurssit on kiristetty niin äärimmilleen, että henkilökunta oireilee useissa paikoissa työuupumuksen alla. Työpäivän jälkeen saattaa olla työntekijä se, joka itkee.
useasti juuri nuo kanttiini ja kirjasto yms palvelut ovat ulkoistettuja, eli yksittaisen sairaalan hallinnolla ei useasti ole mitaan sanavaltaa asiaan. nama palvelut kilpailutetaan ja paatetaan kuntatasolla ja sitten palvelut vain " tuodaa" taloon tai sitten ei tuoda - jos nain ovat herrat hallinnossa paattaneet, sairaalan mieleipidetta kuuntelematta.
myoskin rahapulan takia henilokuntaa on todella vahan ja tyotaakka kiristetty aarimmilleen, mutta tamakin on poliittinen asia, ei yksittaisten laakereiden tai hoitohenkilokunnan vika. tietysti tiettyja hoitokaytantoja pitaa noudattaa ja olla yhdenmukainen linja, mutta ihmiset ovat yksiloita ja " ammatti" mielipide/tulkinta jostain tietysta toimenpiteesta/kaytannosta vaihtelee sen mukaan kuka tulkitsee - ihan monilla aloilla - valitettavasti varmasti laakarinakin.
ymmarran kylla, etta huono palvelu ja sekava info arsyttaa - en siita pitaisi itsekkaan ja huonosta kohtelusta taytyy valittaa - tekisin sen ilman muuta itsekkin, muuten ei asiat parane.
monesti kuitenkin hoitokaytannot yms on saantojen sanelemaa ja tosiaan vaikka henkilokunta haluaisi ei valitettavasti ole aikaa tarpeeksi potilaille ja stressi aiheuttaa ihmisissa tylytta ja kylla tosiaan olen uralla tormannyt jos jonkinmoisiin yksiloihin seka laakari etta hoitohenkilokunnassa.
en oitse e laakari enka hoitaja, mutta olin jokunen vuosi sitten naistenklinikalla itse toissa ja olen ollut monella muullakin HUS:n toimialalla ja taytyy kylla sanoa, etta naistenkilinkan laakarit ja toimistohenkilokunta (hoitajia en tunne) ovat olleet mukavimpia, ystavallisimpia ja herttaisimpia joihin olen " sairaala urallani" tormannyt ja jotenkin potilaslaheisimpia laakareita kun millaan muulla toimialalla.
minulle naistenklinikka oli paras tyopaikka jossa olen ikina ollut ja loparit otin vain siita syysta, etta muutimme ulkomaille.
ikava kuulla etta ihmisilla on ollut kurjia kokemuksia paikasta.
Tästä näkyy käytävän aika ajoin keskustelua.
Tässä ainakin yksi keskustelu aiheesta lisää.
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=7610142&t=7610142&appid=&…
Tuossa ketjussa on omakin kommenttini ko. osastosta.
Aapeli
Olen täsmälleen samaa mieltä Naistenklinikan osaston 42 hoidosta ja arvomaailmasta. Olin itse siellä tammikuussa 2006 kolme viikkoa, enkä kyllä huomannut osaston hoidossa mitään hoitoideologiassa mainostetusta ihmisläheisyydestä ja yksilöllisyydestä. Koin, ettei minua kohdeltu siellä aikuisena, akateemisesti koulutettuna ihmisenä, vaan vähäarvoisena typeränä pikkulapsena, joka on raskaana. Osastonlääkäri mm. syyllisti minua siitä, että reagoin stressitilanteeseen kohonneella verenpaineella. Olin itse henkisesti aika loppu enkä suorastaan kaivannut siinä vaiheessa keskustelua kenenkään kanssa. Näin jälkeenpäin minua on jäänyt hoitojakso osastolla 42 kaivertamaan siinä määrin, että olen harkinnut ottavani sinne yhteyttä. Mutta onko siitä sitten enää mitään hyötyä ja onko sinne oikeasti mahdollisuutta saada audienssia.