Wahlroos: Lisääntyminen maksulliseksi
Lisääntymiskaupassa myönteinenkin puoli
Wahlroos esittelee luvussa vielä hurjempia tulevaisuusvisioita kirjoittaessaan väestönkasvusta.
– Voisimme asettaa väestölle ylärajan esimerkiksi seitsemään miljardiin ja huutokaupata sitten lisääntymisoikeuksia nuorille pareille. On helposti osoitettavissa, että puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta tämä olisi mielekkäämpää kuin Kiinassa käytetty yhden lapsen -politiikka, hän kirjoittaa.
Wahlroos kuitenkin kirjoittaa, että ihmisarvon kunnioittaminen estää hänen mielestään kaupankäynnin lapsentekoluvilla.
– Tavallaan tässä on yksi myönteinen puoli, jos halua leikkiä ajatuksella. Jos vain rikkaat lisääntyvät, silloin lapsia tulee vain rikkaille, jolloin heidän varallisuutensa jakaantuu yhä useammille, jolloin rikkaus hissukseen poistuu ja tulonjako tasaantuu.
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:49"]
Kuinkas tätä käytännössä sitten valvottaisiin?
[/quote]
Luultavasti kouluterkkarilla köyhien lapsilta piuhat poikki. Suomessa kaikilta koska jo kiinassa on 5 miljoonaa rikkaaampaa kuin suomalaiset
Ihmeellistä, että tämä tahallaan provoisova moottoriturpa jaksaa vuosikymmenestä toiseen nostattaa niin hirveän älämölön kaikilla lausunnoillaan. BW on äärimmäisen lahjakas ja menestynyt persoona, mutta hänen tapansa hankkia julkisuutta ei minuun uppoa millään.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:54"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:49"]
Kuinkas tätä käytännössä sitten valvottaisiin?
[/quote]
Luultavasti kouluterkkarilla köyhien lapsilta piuhat poikki. Suomessa kaikilta koska jo kiinassa on 5 miljoonaa rikkaaampaa kuin suomalaiset
[/quote]
Eli tällä saataisiin aikaan vaan lapsia ja kokonaisia perheitä joita piiloteltaisiin niin neuvolalta kuin koulultakin. Tosi toimiva systeemi.
Onko tällä henkilöllä jotain alkavaa dementiaa tai jotain? Jutut menevät aina vain käsittämättömämmiksi.
Johan tuo on maksullista jo nyttenkin.. 100000e/pentu ennenkuin on aikuinen...
Mies 77
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:05"]
Johan tuo on maksullista jo nyttenkin.. 100000e/pentu ennenkuin on aikuinen...
Mies 77
[/quote]
Etkö tajunnut mitä se ehdotti vai yrititkö olla hauska?
Tottakai Wahlroos provoaa, mutta ei tämä nykyinenkään järjestelmä mikään loistava ole. Kouluttamattomat elämäm koululaiset puskevat kuudetta lasta ulos ennen 30 v. synttäreitä ilmaan minkäänlaista työkokemusta ja kaikki valtion piikkiin.. Ja jotenkin musta tuntuu, että nämä lapset eivät ole niitä tulevaisuuden huippukirurgeja tai tiedemiehiä.. Eikä siksi, että olisivat tyhmempiä, vaan siksi, että kotoa opitaan malli "why bother, someone else is gonna pay it for you"...
Kannatan! Lastensuojeluun kuluu jo nyt 8% kaikista sosiaali- ja terveysmenosta. Aivan liikaa rasitetaan kunnollisia veronmaksajia wt-surkimusten toilailuilla.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:06"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:05"]
Johan tuo on maksullista jo nyttenkin.. 100000e/pentu ennenkuin on aikuinen...
Mies 77
[/quote]
Etkö tajunnut mitä se ehdotti vai yrititkö olla hauska?
[/quote]
Olisin juuri tuult kommentoimaan samaa kuin ylempi. Wahlroosin pointti tulee harvinaisen selväksi mutta ap otsikoinut juttunsa virheellisesti.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:10"]
Tottakai Wahlroos provoaa, mutta ei tämä nykyinenkään järjestelmä mikään loistava ole. Kouluttamattomat elämäm koululaiset puskevat kuudetta lasta ulos ennen 30 v. synttäreitä ilmaan minkäänlaista työkokemusta ja kaikki valtion piikkiin.. Ja jotenkin musta tuntuu, että nämä lapset eivät ole niitä tulevaisuuden huippukirurgeja tai tiedemiehiä.. Eikä siksi, että olisivat tyhmempiä, vaan siksi, että kotoa opitaan malli "why bother, someone else is gonna pay it for you"...
[/quote]
Samaa mieltä kanssasi. Mun mielestä lapsilisä pitäs kääntää niin päin, että ekasta sais vaikka 300e ja tokasta vaikka 200e, ja sitte muista ei enää yhtään mitään. Kannustettais tietyntyyppisiä (liika)lisääntyjiä miettimään kahdesti lapsenteon järkevyyttä ja realiteetteja.
Heikompi aines ei saisi lisääntyä. Köyhät, sairaat, kouluttautumattomat ja työttömät pakkosteriloitava!
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:10"]
Tottakai Wahlroos provoaa, mutta ei tämä nykyinenkään järjestelmä mikään loistava ole. Kouluttamattomat elämäm koululaiset puskevat kuudetta lasta ulos ennen 30 v. synttäreitä ilmaan minkäänlaista työkokemusta ja kaikki valtion piikkiin.. Ja jotenkin musta tuntuu, että nämä lapset eivät ole niitä tulevaisuuden huippukirurgeja tai tiedemiehiä.. Eikä siksi, että olisivat tyhmempiä, vaan siksi, että kotoa opitaan malli "why bother, someone else is gonna pay it for you"...
[/quote]
Vai niin. Minä olen huonosti koulutettujen alkoholistien lapsi syrjäseudulta, ilmeisesti siis elämäm koululaisten tai wt:n lapsi kuten palstalla kauniisti sanotaan. Suomi on ja oli jo ajat sitten niin tasavertaisten mahdollisuuksien maa, että sain opiskeltua itselleni Helsingin yliopistossa hyvän tutkinnon ja hankittua koulutustani vastaavan työpaikan. Suomessa sosiaalinen nousu on todellisuutta ja se on myös hyvin helppoa. Minulle tai kaltaisilleni ei tullut mieleenkään, että me olisimme huonompia ihmisiä taustamme vuoksi tai emme voisi opiskella ja elää kuten muutkin, joiden lähtökohdat ovat olleet helpompia. Mutta tämä oli 20 vuotta sitten, jolloin ihmisten kutsuminen roskaväeksi oli todella sivistymätöntä.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:19"]

Kyllä mä sanoisin, että ihminen joka valitsee päihteet, juhlimisen, seksisuhteet tai minkä tahansa muun ennen omia lapsiaan on roskaväkeä
On kyllä ihan hullua, kun nyky-yhteiskunnassa lasten hankintaa pidetään jotenkin positiivisena asiana. Ihan tällaiseen huutokauppaan en lähtisi, mutta vauvakuumeisille pitäisi tarjota yhteiskunnan puolesta neuvontaa ja keskusteluapua, jossa mm. kartoitettaisiin motiiveja lasten hankkimiseen ja voimavaroja (henkisiä ja fyysisiä). Ja melko herkästi suositeltaisiin harkitsemaan vielä. Tietysti on inhimillistä haluta lapsia ja tietyssä mittakaavassa se tulisi sallia. Mutta sellainen positiivinen huomio, jota esim. teiniäidiksi haluavat janoavat, pitäisi saada pois motivoimasta.
Juu ja turha tulla keuhkoamaan, että kuka meidän eläkkeet sitten maksaa kun ei ole maailmassa tarpeeksi ihmisiä. Ihmisiä on tarpeeksi.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:25"]

Sehän se olennainen kohta tuossa varmaan olikin.... :D Hyvä kirjoitus btw.

Ota lääkkeesi.

Mikä stalinisti sä oikein olet? Valtiolta pitäisi kysyä lupa hankkia lapsia? :D Lisää vain byrokratiaa, kieltoja ja rajoituksia Suomeen, niitä onkin täällä liian vähän.
alkoholistin lapsista tulee yleensä suorittavia, suojelevia ja pärjäävät omillaan.. sossupummien lapsilla sossupummin kierre usein jatkuu