Paljonko sinulla on vaatteita?
Kiinnostaisi tietää, paljonko teillä on vaatteita.
Minä joskus mielenkiinnosta laskin vaatteni, ja nykyään pidän kirjaa vaatemäärästäni. Laskin, että minulla on nyt 113 vaatetta, mukaan on laskettu myös kengät, laukut, sukat, alusvaatteet sekä huivit, pipot ja lapaset. Olen ihan tietoisesti koettanut karsia vaatevaraston sellaiseksi, että pidän jokaisesta vaatteesta, ne ovat oikeankokoisia ja niille on kaikille käyttöä.
Kommentit (40)
En oo laskenut, mutta helvetin paljon. Olen vaatekaupassa töissä, joten niitä kertyy ihan liikaa..
Ehkä 20 yhteensä. En koe tarpeelliseksi omistaa enempää.
Olen tehnyt kodin laajamittaisen raivausoperaation ja se ulottui myös vaatekaappiini. Sieltä on poistettu nyt kuluneet ja epäsopivat vaatteet. Kaikki jäljelle jääneet ovat hyvässä kunnossa ja sopivat keskenään kokonaisuuksiksi.
Löysin tämän vanhan ketjun ja myös Kuningaskuluttajan vaatehaasteen, jossa kartoitettiin alkuvuodesta ihmisten vaatekaappien sisältöä.
Asusteet laskin erikseen. Huiveja on 34, laukkuja 22 ja kenkiä (monot ja luistimet mukaanlukien) 44. Pipoja, villasukkia ja lapasia on neulontaharrastuksen vuoksi niin monet, että skippasin koko osion.
Muuten vaatteiden kokonaismäärä on noin 300.
Jos muistan nyt oikein, vaatehaasteeseen osallistuneiden huikein vaatemäärä oli yli 900, alin 42 ja yli 200 vastaajan keskiarvo n. 280 vaatetta.
Hyvin vähän, varmaan alle 100 ihan kaikki mukaan luettuna. Ja ikävän moni on jo nuhjainen ja niissä on pieniä reikiä. :( Pitäisi enemmän panostaa vaatteisiin, tuloillani se olisi ihan mahdollista, mutten vain ole kovin kiinnostunut vaatteista. Olen juuri sellainen, että se tehokaksikko Britanniasta hyökkäisi heti kadulla kimppuuni ja puristelisi minua ja kuvaisi kamaluuttani ja tahtoisi pukea minut johonkin makkarankuoreen ja laittaa jalkoihini 15 sentin korot. Ja sitten oltaisiin kaikki onnellisia paitsi minä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä 20 yhteensä. En koe tarpeelliseksi omistaa enempää.
Mulla pelkästään uudehkoja rintaliivejäkin enemmän..
Muutama kappale jokaista. Alusvaatteita enemmän. Pesukone pyörii joka toinen päivä.
Taisi olla lähemmäs pari sataa. Siihen on laskettu kaikki sukista alkaen. Osa ei tosin mahdu päälle ja osa on vanhoja ja reikäisiä. Oikeasti mulla onkin liian vähän vaatteita, jotta voisin pukeutua tyylikkäästi. Tavoitteena on laihtua muutama kilo ja ostaa sitten hyvät perusvaatteet.
Tarkkaa lukumäärää en tiedä, mutta ihan liikaa.
Suurin osa kirppiksiltä tai muuten halvoista kaupoista, mutta silti hirvittää ajatella mikä summa kaikkiin vaatteisiin on mennyt.
Liikaa. Sellaisiakin, joissa laput vielä kiinni, turhan paljon. Tein pari kuukautta sitten, etten osta enää vaatteita. Nyt olen aloittanut kasaamaan vaatteita, jotka vien Fidan ja Uffin keräyslaatikkoon. Ajattelin ostaa kirjan Hyvän mielen vaatekaappi, jonka lainasin kirjastosta "esiluentaan". Olen jo vuosia jättänyt ostamatta polyesteriset etc. vaatteet, mutta tuon kirjan innoittamana aion panostaa jatkossa entistä enemmän laatuun, en määrään.
Vierailija kirjoitti:
Liikaa. Sellaisiakin, joissa laput vielä kiinni, turhan paljon. Tein pari kuukautta sitten, etten osta enää vaatteita. Nyt olen aloittanut kasaamaan vaatteita, jotka vien Fidan ja Uffin keräyslaatikkoon. Ajattelin ostaa kirjan Hyvän mielen vaatekaappi, jonka lainasin kirjastosta "esiluentaan". Olen jo vuosia jättänyt ostamatta polyesteriset etc. vaatteet, mutta tuon kirjan innoittamana aion panostaa jatkossa entistä enemmän laatuun, en määrään.
Tein pari kuukautta sitten päätöksen*
Satoja. Ehkä joku 400? En viitsi laskea, kun jotain sukkiakin on helposti joku 50 paria. Olenkin tässä himmaillut shoppaamisen kanssa. Ja yritän opetella heittämään rikkinäisiä pois, sen sijaan että haudon niitä kaapin perällä, josko joku kotitonttu tulisi ja parsisi.
En kyllä pärjäisi alle 100 mitenkään. Johan kenkiäkin on pakko olla vähintään 10, koska Suomen vaihteleva ilmasto, ja muodollista pukeutumista vaativat tilaisuudet.
Varmaan yli 500, suurin osa vääränlaisia. Olen hamstrannut enkä raskisi heittää mitään pois. Nyt olen vaateostolakossa ja kulutan varastoja pois ja tutustun omaan tyyliini.
Aika paljon. Vielä kun saisi laihdutettua ja mahtuisi niihin. Plääh niin moni vaate olisi n. 4-5 kg:n päässä, jotta voisi käyttää.
Kaapit pursuaa kaikkea vuosien varrella ostettua. Rahatilanne on ollut hyvä kunnon tullut ostettua "kun halvalla saa" esim. alesta. Nyt ei ole hyvä rahatilanne ja yritän käyttää pois. Mutta faktahan on et sukat taitaa olla ainoat, jotka saa kulutettua puhki. Oon hiljalleen laittanut myyntiin mutta ei tahdo käydä aikuisen vaatteet kaupaksi esim huuto.netissä. Epäsopivia on mullakin kaapissa kun kolme lasta oon saanut kymmenen vuoden aikana ja oon ollut milloin minkäkin kokoinen. Mutta ehkä nuo on eläkeikään mennessä puhki ja säästyy nyt sit rahat.
Mulla on kaapissa pelkästään mekkoja n 20. Päälle villatakit, jakut, paidat, hameet, housut, alusvaatteet, sukat, urheiluvaatteet. Kenkiä on paljon, mutta silti liian vähän, kun niitä tarvitsee eri tarkoitukseen ja eri värisiä. Esim mulla on kahdet pitkävartiset talvisaappast ja kolmet nilkkurit. On ballerinoja, kävelykengät, korkkareita, tennarit, kumppanit, lenkkarit, salikengät, sisäpelikengät, puutarhakengät. Samoin ulkotakkeja on eri käyttöön. Ja silti edelleen kaipaan esim tyylikästä turkoosin väristä kotelomekkoa tai jakkua.
Mä tyhjensin vaatevarastoani konmari-menetelmällä ja nyt sentään mahtuu vaatteet kaappiin :) Kaikki vaatteet on sellaisia, että tykkään niistä ja pidän kaikkia. Paljon niitä siltikin on.
Menee varmaan reilusti yli 500 jos alusvaatteet, sukat ja huivitkin lasketaan. Laskin sukkalaatikon ja siellä on 47 paria/kpl sukkia ja sukkahousuja. Osa on tietenkin pesussa eli yli 50 menee jo tuo yksi laatikko. Kaikki sukat ja sukkahousut on ehjiä ja hyväkuntoisia.
En ikimaailmassa lähtisi edes laskemaan.... ;) tai kerran huvikseni aloitin, mutta kun jo jotain toppeja oli kymmeniä eri värisiä, niin luovutin. Kenkiä on varmaan jo 150 paria, siitä voi aavistella...
kun on ollut varaa ja tilaa, niin on tullut aleshoppailtua ja kirpputorilta tekee megalöytöjä pilkkahintaan. Juuri löytöjen halpuus on omalla kohdallani se, mikä on kartoittanut vaatevarastot aivan järjettömiin mittasuhteisiin. Kaapistani ei löydy risoja eikä kuluneita, sellaiset lähtee saman tien lumppukiertoon, eli johonkin hyötykäyttöön. kaikki kaapissa oleva siis on ehjää ja sopivaa ja aivan ihanaa.... siksi onkin niin vaikea mistään luopua mistään. Vaikka toki nyt sitä olen kyllä tehnyt. Kuten joku yllä kirjoitti, vaikea niitä on kaupaksi saada, eikä minun kohdallani tarvitsekaan kun olen itsekin halvalla ostanut. Tosin niissä on paljon merkkituotteita, joten ajattelen että kun niitä annan vaikka Konttiin tai Pelastusarmeijalle, niin toivottavasti he saavat niistä merkkivaatteista sitten hyvän hinnan.
Loppujen lopuksi vaatemäärä nousee nopeasti ja helposti jo senkin vuoksi, että Suomessa on neljä vuodenaikaa. Minulla on listat vaatteistani. Poimin tähän ulkovaatteet esimerkiksi.
Takit, 18 kpl
Ulkoilu: lenkkeily, hiihto, pyöräily, koiran kanssa ulkoilu
- fleecepusakka
- sadeviitta
- hiihtotoppatakki
- reisimittainen untuvatakki, tosi kylmän sään takki
- musta parka, välikausitakki vähän kylmemmälle säälle, n. +5°...-7°
- kirkkaan värinen välikausiparka n. +8°...+15°, sateen kestävä (esim. tänä aamuna olisi ollut liian kylmä)
- lyhyt punainen tuulitakki (joka käy myös rönttävaatteeksi pihahommiin)
Työ, siistit talvitakit
- lyhyt villakangastakki, harmaa
- lyhyt villakangastakki, musta, juhliin ja jos täytyy edustaa töissä
- a-mallinen huppuvillakangastakki, musta (tämä on ns. ekstraa)
- kirkkaan punainen reisimittainen villakangastakki (tämäkin on vähän ekstraa)
- harmaa hupullinen polvimittainen villakangastakki (jokapäiväinen arkitakki)
Kesä ja välikaudet, siistit
- musta ohut jakku
- lyhythihainen kesäjakku
- vaalea kevättrenssi
- musta lyhyt, joustavaa kangasta oleva takki, menee myös talvitakin alla ja käy jakusta
- musta syystrenssi
- mummon tosi vanha vintage-nahkatakki (aarre, jota en käytä, mutten aio hävittääkään)
Housut ulkoiluun, 5 kpl
- tuulipuvunhousut
- jumppahousut (käyvät siis myös jumppiin ja salille, mutta sopivat lenkillekin)
- verkkarit
- kollarit
- toiset tuulipuvunhousut toimineet toppiksina (on niin löysät, että mahtuu alle kerroksia)
Hupparit, 4 kpl
- harmaa pitkähkö
- musta tosi pitkä
- kirkkaan värinen lyhyt
- tumma isohko
Kesäiset t-paidat (urheilu: lenkkeily ja pyöräily, käyvät talvella jumpissa ja salilla), 6 kpl
- raidallinen lyhythihainen
- lyhythihainen huppari
- kaksi raidallista 3/4-hihaista
- kaksi yksiväristä kirkasta
Eli pelkästään säänmukaisesta päällysvaatekerroksesta tulee ulkoilua harrastavalle, mutta töissä siististi ja konservatiivisesti pukeutumaan joutuvalle ihmiselle yhteensä 33 vaatetta.
Tuota määrää kasvattaa välittömästi pakkassään ulkoilussa tarvittavat välikerrastot. Itse en käytä pitkiksiä vaan korvaan ne termosukkiksilla. Jos laskee töissä vaadittavat ohuet ihonväriset kesäsukkikset, eristävät termosukkikset, muut siistin työympäristön sukkikset yhteen, niin niitä on 53 paria.
Alusvaatteita on yhteensä n. 30 (rintaliivit ja alushousut yhteenlaskettuna). Tässä kohtaa mennään jo yli 100 vaatteen, että heilahtaa.
t. numero 5
Laskin silloin, kun tuli Kuningaskuluttajassa ohjelma vaatekaappien sisällöstä. En laskenut kenkiä ja laukkuja. Lukumääräksi tuli 310. Laskennan jälkeen vein jo kassillisen minulle tarpeettomia vaatteita UFFin laatikkoon ja toinen kassillinen odottaa vientiä.