Lue keskustelun säännöt.
Autismi vai persoonallisuushäiriö?
03.12.2021 |
Olen saanut sekamuotoisen persoonallisuushäiriön diagnoosin, mutta oirekuvani sopii paremmin autismin kirjoon. Kaikki toiminnanohjauksen ja kommunikaation ongelmat laitettiin huonon isäsuhteen piikkiin. Lapsena minulla oli outoja ja intensiivisiä mielenkiinnon kohteita, mutta psykiatrin mukaan nekään eivät kohdallani kerro autismista.
Nyt kun asioita on kuitenkin muutaman vuoden miettinyt, niin olen tullut tulokseen että isäni suvussa kaikki ovat jotenkin autistisia. Siellä on ollut kyvyttömyyttä toimia vanhempina, paljon erkakkoja ja yksilapsisia perheitä. En jaksa lähteä uusiin tutkimuksiin, vaikka kärsin ja tarvitsisin muutakin apua kuin psykoterapiaa. Kotini on läävä, laskut jäävät maksamatta ja aloittamisen vaikeuden jälkeen saatan yhtäkkiä huomatakin, että olen tehnyt sitä yhtä ja samaa asiaa tuntikausia. Työelämään en ole kunnolla päässyt kiinni huonojen sosiaalisten taitojen vuoksi. Pidän yleensä päällä aina saman värisiä paitoja.
Minun on vaan jotenkin niin vaikea niellä tuota diagnoosia, että olen mieleltäni täysin kaheli. Ehkä sittenkin olen. Haluaisin saada vertaistukea saman h*lvetin kokeneista. Koska tämä on h*lvettiä, hullun leimaa kannan loppuikäni vaikken diagnoosista ole kertonut kenellekään.
Kommentit (31)
Tehtyä diagnoosia ei saa kumottua, mutta sillätavoin sen saa mitätöityä että hankkii uuden lausunnon, ja vanhojen potilastietojen luovuttamisen voi tietty kieltää, mutta täysin ei katoa jos julkisen puolen terveydenhuoltoa käyttänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on valtavasti kohtalotovereita pers häröisenä, joista moni käy työssä ja toisilla jälkikasvuakin. Se on todettava että kaksisia vanhempia eivät ole itsekeskeisyydessään ja tunne-elämän keskenkasvuisuudessaan. Maksimissaan teinin tasolla.
En jäisi jumittamaan tuohon autismiin. Kyllä luulisi että se olisi sinulla jo lapsena määritelty. Ja pers häiriöiset käyttäytyvät autistisesti, ovat poissaolevia ja usein melko mykkiä, saattavat olla pikkutarkkoja ja esim hyvin siistejä. Ph on kuitenkin yleisempää kuin moni tajuaa. Jotenkin jäykkiä nuo ihmiset ovat aina luonteeltaan.
Kuule 80-90-luvulla autismista ei tiedetty mitään Suomessa. Eikä tuohon aikaan ihmiset edes osanneet hakeutua itse tai lastensa kanssa mihinkään tutkimuksiin, oli vain "omalaatuisia persoonia" ja "kylähulluja".
Varsinkin naisten autismista ei tiedetä kunnolla vieläkään ja psykiatrian alalla on ammattilaisia, jotka jopa kyseenalaistavat tyttöjen ja naisten autismin olemassaolon.
Paitsi 90-luvulla asperger oli muotidiagnoosi, jota jaeltiin ympäriinsä.
Ja sitä ennen oli MBD, minimal brain dysfunction.
Mutta valtaosaltaan nämä diagnosoitiin pojilla.
Olisi aika ihmeellistä, että tietty neurologinen häiriö ilmenisi vain toisella sukupuolella.
Tääll diagnosoimaton, elämäänsä ja itseänsä lapsesta asti ihmetellyt kuuskymppinen nainen.
Autismi on tosi laaja ja vaikea diagnosoida arvioida, neurologin hommia, psykologi osaa kyllä jonkin ADHD n vielä testata kun se on aika yksiselitteinen asia, mutta autismi ei todellakaan ole selvitettävissä millään kyselylomakeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjon häiriön mahdollisuus täytyy sinulta luotettavasti tutkia neuropsykiatrin ja neuropsykologin toimesta.
Minkä ikäinen olet? Tukitoimiakin on paljon tarjolla, nuorille aikuisille enemmän kuin keski-ikäisille.
Olen 30-vuotias, tutkimusten aikaan 28. Tutkimukset kestivät vajaa 2 kk ja käyntejä oli kerran viikossa. Psykiatri tapasi minut tuona aikana vain kolme kertaa. Muilla kerroilla minua haastatteli sairaanhoitaja. Minun piti täyttää useampia lomakkeita ja niitä purettiin läpi. Minua ihmetyttää tutkimusten kirjavuus valtakunnallisesti, olen itse jutellut erään Autismiliiton kokemusasiantuntijan kanssa näistä. En yksityisyyteni vuoksi kerro, missä olen ollut tutkittavana ja missä asun. -ap
Eli tutkimuksesi eivät ole olleet riittävät. Tarvitset ne neuropsykologin tutkimukset. Lomakkeet ja sairaanhoitajan haastattelu on vain karkeaa karsintaa.
Oman lapseni kanssa olen 15 vuotta takunnut näiden asioiden kanssa. Sinne päin -diagnoosi tuli eskarissa, jotta saatiin kouluun tukitoimet, mutta oikea diagnoosi tuli 10 vuotta myöhemmin. Vain sillä oikealla diagnoosilla saa oikeaa apua. Väärä apu ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on valtavasti kohtalotovereita pers häröisenä, joista moni käy työssä ja toisilla jälkikasvuakin. Se on todettava että kaksisia vanhempia eivät ole itsekeskeisyydessään ja tunne-elämän keskenkasvuisuudessaan. Maksimissaan teinin tasolla.
En jäisi jumittamaan tuohon autismiin. Kyllä luulisi että se olisi sinulla jo lapsena määritelty. Ja pers häiriöiset käyttäytyvät autistisesti, ovat poissaolevia ja usein melko mykkiä, saattavat olla pikkutarkkoja ja esim hyvin siistejä. Ph on kuitenkin yleisempää kuin moni tajuaa. Jotenkin jäykkiä nuo ihmiset ovat aina luonteeltaan.
Kuule 80-90-luvulla autismista ei tiedetty mitään Suomessa. Eikä tuohon aikaan ihmiset edes osanneet hakeutua itse tai lastensa kanssa mihinkään tutkimuksiin, oli vain "omalaatuisia persoonia" ja "kylähulluja".
Varsinkin naisten autismista ei tiedetä kunnolla vieläkään ja psykiatrian alalla on ammattilaisia, jotka jopa kyseenalaistavat tyttöjen ja naisten autismin olemassaolon.
Paitsi 90-luvulla asperger oli muotidiagnoosi, jota jaeltiin ympäriinsä.
Ja sitä ennen oli MBD, minimal brain dysfunction.
Mutta valtaosaltaan nämä diagnosoitiin pojilla.
Olisi aika ihmeellistä, että tietty neurologinen häiriö ilmenisi vain toisella sukupuolella.
Tääll diagnosoimaton, elämäänsä ja itseänsä lapsesta asti ihmetellyt kuuskymppinen nainen.
Ovat ne silti yleisempiä ja vaikeampia pojilla. Pojat ovat ylipäänsä alttiimpia sairastumaan vakavasti. Sen vuoksi poikia syntyy enemmän kuin tyttöjä. Eroja on myös kromosomistossa. Tyttöjen kaksi X-kromosomia antaa paljon enemmän anteeksi kuin poikien yksi X- ja yksi Y-kromosomi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjon häiriön mahdollisuus täytyy sinulta luotettavasti tutkia neuropsykiatrin ja neuropsykologin toimesta.
Minkä ikäinen olet? Tukitoimiakin on paljon tarjolla, nuorille aikuisille enemmän kuin keski-ikäisille.
Olen 30-vuotias, tutkimusten aikaan 28. Tutkimukset kestivät vajaa 2 kk ja käyntejä oli kerran viikossa. Psykiatri tapasi minut tuona aikana vain kolme kertaa. Muilla kerroilla minua haastatteli sairaanhoitaja. Minun piti täyttää useampia lomakkeita ja niitä purettiin läpi. Minua ihmetyttää tutkimusten kirjavuus valtakunnallisesti, olen itse jutellut erään Autismiliiton kokemusasiantuntijan kanssa näistä. En yksityisyyteni vuoksi kerro, missä olen ollut tutkittavana ja missä asun. -ap
Eli tutkimuksesi eivät ole olleet riittävät. Tarvitset ne neuropsykologin tutkimukset. Lomakkeet ja sairaanhoitajan haastattelu on vain karkeaa karsintaa.
Oman lapseni kanssa olen 15 vuotta takunnut näiden asioiden kanssa. Sinne päin -diagnoosi tuli eskarissa, jotta saatiin kouluun tukitoimet, mutta oikea diagnoosi tuli 10 vuotta myöhemmin. Vain sillä oikealla diagnoosilla saa oikeaa apua. Väärä apu ei auta.
Millaista asiantuntija-apua aikuinen autisti sitten voisi saada, mistä hyötyisi?
Ap:hän käy jo psykoterapiassa.
Kyselen omasta puolestanikin, kun tässä vaiheessa tuskin enää tutkitaan. Olen ollut burnoutin ja (sekundaarisen) masennuksen takia sairaseläkkeellä jo vuosia.
Minun osaltani hoitotaho on pessyt kätensä. En saa mitään tukea, apua.
On olemassa ihan autismiin suuntautuvaa kuntoutusta ja valmennusta, jossa harjoitetaan taitoja arjessa paremmin selviämiseksi. Voi oppia myös tapoja hallita kuormitusta ja hillitä kuormitustaan vähemmän näkyvin keinoin etc. En ole kys. alan ammattilainen, mutta autismitutkimus on kehittynyt parissa kymmenessä vuodessa hyvin paljon ja noista esim. Jenkkien käyttämistä hyvin intensiivisistä autismi-valmennuksista on saatu paljon tietoa myös.
Joten kyllä, diagnoosista on hyötyä juurikin siksi, että apua voisi olla saatavilla. Jos apuja ei ole, ei niillä diagnooseillakaan hirveästi ole merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjon häiriön mahdollisuus täytyy sinulta luotettavasti tutkia neuropsykiatrin ja neuropsykologin toimesta.
Minkä ikäinen olet? Tukitoimiakin on paljon tarjolla, nuorille aikuisille enemmän kuin keski-ikäisille.
Olen 30-vuotias, tutkimusten aikaan 28. Tutkimukset kestivät vajaa 2 kk ja käyntejä oli kerran viikossa. Psykiatri tapasi minut tuona aikana vain kolme kertaa. Muilla kerroilla minua haastatteli sairaanhoitaja. Minun piti täyttää useampia lomakkeita ja niitä purettiin läpi. Minua ihmetyttää tutkimusten kirjavuus valtakunnallisesti, olen itse jutellut erään Autismiliiton kokemusasiantuntijan kanssa näistä. En yksityisyyteni vuoksi kerro, missä olen ollut tutkittavana ja missä asun. -ap
Eli tutkimuksesi eivät ole olleet riittävät. Tarvitset ne neuropsykologin tutkimukset. Lomakkeet ja sairaanhoitajan haastattelu on vain karkeaa karsintaa.
Oman lapseni kanssa olen 15 vuotta takunnut näiden asioiden kanssa. Sinne päin -diagnoosi tuli eskarissa, jotta saatiin kouluun tukitoimet, mutta oikea diagnoosi tuli 10 vuotta myöhemmin. Vain sillä oikealla diagnoosilla saa oikeaa apua. Väärä apu ei auta.
Millaista asiantuntija-apua aikuinen autisti sitten voisi saada, mistä hyötyisi?
Ap:hän käy jo psykoterapiassa.
Kyselen omasta puolestanikin, kun tässä vaiheessa tuskin enää tutkitaan. Olen ollut burnoutin ja (sekundaarisen) masennuksen takia sairaseläkkeellä jo vuosia.
Minun osaltani hoitotaho on pessyt kätensä. En saa mitään tukea, apua.
Esimerkiksi nepsyvalmennusta. Kannattaa tutkituttaa add/adhd mahdollisuus myös.
Vierailija kirjoitti:
Mee neurolle. Psykiatria on arpapelitiedettä, kohteena puolustuskyvyttömät.
En lukenut pidemmälle, tämä oli hyvä kommentti. Olen kuullut näitä juttuja, missä jossain perheneuvolassa tongitaan kaiken maailman isäsuhteita, sitten lapsi pääsee neurolle, löytyy vika ja diagnoosi ja siihen konkreettiset apukeinot. Omalla jo täysi-ikäisellä pojallani on Asperger. Psykologi teki tutkimukset ja minun, maallikon silmin, ne tulokset vaikuttivat lukemani perusteella aika Aspergerilta. Psykologi ei nähnyt mitään siihen viittaavaa, mutta kun oli jo sovittu käynti lastenneurologilla, päästiin sinne kuitenkin. Lääkäri katsoi tulokset ja totesi saman tien, että tämähän on ihan selvä Asperger.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
IHAN SAMA MIKÄ DIAGNOOSI NIIN TÄNNE MAAILMAAN EI EPÄNORMAALIT KELPAA!!!! VAIN NORMAALIT PSYKOPAATIT SAAVAT ELÄÄ JA SIKAILLA TÄSSÄ MAAILMASSA JOKA ON PELKKÄ PASKA NÄYTELMÄ!!!
Minullekin annettiin sekamuotoisen diagnoosi vuosia sitten. Ne purettiin jokin aika sitten. On helpompi antaa summamutikassa ja tutkimatta diagnooseja kuin oikeasti paneutua siihen millainen asiakas on.