Miksi naiset suuttuvat jos kertoo heidän olevan 4. tärkein?
Kommentit (8)
Kyllähän se kertoo aika paljon ihmisestä joka jakaa toisille tuollaisia sijoituksia.
Kyllä ykkönen pitää olla. Lapsia ei kyllä edes lasketa.
Se on hyvä sijoitus, jos ensimmäiset kolme ovat lapsia. Yhteisiä lapsia.
Pahin mahdollinen sijoitus olisi numero kaksi lapsettomalle miehelle. Ykkönen olisi todennäköisesti äiti tai alkoholi.
Muistan kun päiväkodissa saatettiin tehdä tälläisia tärkeyslistauksia. Oletkohan jäänyt neljävuotiaan tasolle?
Saanko kysyä, monellekko naiselle olet näin sanonut ?
Mahtoikohan tässä olla vähän ironiaa ?
Kärsitkö kuulla itse, että olet ehkä vasta viides.
Mies saa olla todella tyytyväinen jos pääsee edes sijalle kolme. Edellä tietysti lapset, se on ymmärrettävää. Toisen sijan valtaa sitten kissa tai koira, pahimmassa tapauksessa jokin fretinrutale tai vastaava. Kolmannesta sijasta pitää tapella ystävien kanssa.
Meistä kaikki tietävät, keiden elämän ykkösiä me emme ole - eli käytännössä olemme ykkösiä korkeintaan puolisollemme tai pienelle lapsellemme/lapsillemme. Kuitenkaan en ehkä halua kuulla keneltäkään olevani hänen elämänsä neljänneksi merkittävin henkilö. Se ei nosta itsetuntoani. Yksi tuttavani kertoi vuosia sitten jostakin kapakasta, jossa hänen "kaikkein parhaat ystävänsä" käyvät. En olisi välttämättä halunnut väännettävän rautalangasta sitä, etten minä ollut noiden parhaiden ystävien joukossa.
No vähän riippuu onko ne kolme ensimmäistä omia lapsia tai vaikka naapuritalossa asuvia prostituoituja.