Joulutraumat tänne! Vertaistukea lapsuusmuistoihin!

Kellään ei ole traumoja lapsuuden jouluista? Onneksi olkoon.

Avauduin jo siihen joulustressiketjuun. Kaameinta joulussa oli äidin jatkuva martyyrina olo. Joka ikinen joulu kauhealla tohinalla ja valituksella laitetaan se joulu, mikään ei riitä tai kelpaa ja koko joulun muu perhe kävelee varpaillaan ettei äiti räjähtäisi. Tilanne kuitenkin eskaloitui joka vuosi siihen, että äiti veti jouluviinillä hirveät kännit ja karjui puoli yötä isälle siitä miten karseaa kaikki oli. Etenkin isän ostamat lahjat olivat pahinta kuraa (liian rumia, liian hienoja, liian kalliita, liian halpoja) ja isä oikeasti näkee vaivaa lahjojen eteen. Ostaa vain yhden tai kaksi oikeasti hyvin mietittyä lahjaa.

Ja lapset toki oltiin kiittämättömiä paskiaisia. Äiti osti varmaan 50pakettia/lapsi, mutta kaikki halpaa paskaa. Samalla rahalla olisi saanut pari toivelahjaa jokaiselle. Kaikki tietysti esittivät kiitollisia ettei äiti hermostu. Eräänä helmikuuna sain ihan kunnolla piiskaa kun äiti käski tuoda kirpputorikasaan kaikki sellaiset lelut jolla emme leiki ja erehdyin viemään kaikki joululahjani sinne.

Meidän perheen joulu on rento. Lahjat ovat hyvin mietittyjä, valmistelut hoidetaan ajoissa ja maailma ei kaadu jos joku nyt ei mene ihan niinkuin oli suunniteltu. Kunhan kaikilla on hyvä mieli, se on tärkeintä.

Meillä oli aina synkkä tunnelma. Riita ilmassa. Ei ollut kivaa.

Joulu oli siitä jännä, että ilmeisesti stressi purkautui aattona, kun olin vielä varsin pieni. Olin yleensä terve läpi vuoden, paitsi neljänä jouluna peräkkäin oksennustaudissa. Hiilitabletit tulivat liiankin tutuiksi ja mustaa oksennusta piisasi. Lisäksi sain ikuiset traumat vihreistä kuulista, kun pistelin niitä poskeeni liian monta ja kärsin pahoista vatsavaivoista. En olekaan syönyt niitä yli 30 vuoteen.

Lapsuuden joulut olivat ihania, traumat ovat syntyneet myöhemmin

Päihdeongelmainen läheinen oli sekaisin ja tavoittamattomissa neljä päivää erään joulun tienoilla. Oltiin vielä suunniteltu yhteinen joulunvietto ja olin onnessani odottanut, että asiat ovat kääntyneet paremmaksi ja vietämme aaton yhdessä. Pelkään joulua, pelkään että jotain sattuu taas

Iskä heitti kännissä kinkun seinään ja veti pöytäliinan astioineen ja loorineen lattialle, kun hermostui jostain. Hullu ukko - onneksi kuoli pois.

Isä ja pappa oli kumpainenkin ihan umpipäissään jo klo 18. Äiti häpesi, mummi kiukutteli, tati ja miehensä molemmat maistissa riitelivät.

En viettänyt joulua yli 10 vuoteen. Nyt omien lasten kanssa yritän. Mies onneksi hoitaa enimmän järjestelyn, itelle joulusta tulee vieläkin turvaton ja vähän surullinen olo. Joka vuosi kuitenkin vähän helpompaa, kun omat lapset ja puoliso on niin iloisia.

Omaan jouluun ei alkoholi kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Isä ja pappa oli kumpainenkin ihan umpipäissään jo klo 18. Äiti häpesi, mummi kiukutteli, tati ja miehensä molemmat maistissa riitelivät.

En viettänyt joulua yli 10 vuoteen. Nyt omien lasten kanssa yritän. Mies onneksi hoitaa enimmän järjestelyn, itelle joulusta tulee vieläkin turvaton ja vähän surullinen olo. Joka vuosi kuitenkin vähän helpompaa, kun omat lapset ja puoliso on niin iloisia.

Omaan jouluun ei alkoholi kuulu.

Tämä, vaikka kaikki olisi hyvin.

Ehkä suurin trauma lapsuuden ja nuoruuden jouluissa oli aina se pettymys. Odotti jotain joulun taikaa tapahtuvan ja mitään ei koskaan tapahtunut.

Lapsuuteni viimeinen joulu oman perheen kanssa: äiti joi itsensä känniin ja lähti yönselkään uhaten, että menee tekemään selvää siitä naisesta jonka kanssa isäni häntä edellisenä uutena vuotena petti.

Muistikuvani loppuvat siihen, kun isä raahaa patjan minun huoneeseeni ja nukkuu siinä. "Äitisi ei tee mitään minulle, jos olet samassa huoneessa". Äiti saattoi joskus yrittää käydä isän kimppuun veitsen tai saksien kanssa.

Tuon joulun jälkeen olen viettänyt aaton isän uuden naisystävän hakveksuvan katselen alla, tai kumppanien perheiden kanssa tuntien itseni vieraaksi ja ylimääräiseksi.

Edes oma perhe ei ole tuonut joulun taikaa takaisin. Vanhin lapseni on 12-vuotias, ja suoritan joulun robottimaisesti joko meillä kotona tai anoppilassa. Aina on olo, että en kuulu tänne, en ole osa tätä, kohta jotain pahaa tapahtuu.

Saisimpa joskus kokea turvallisuuden tunteen.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä suurin trauma lapsuuden ja nuoruuden jouluissa oli aina se pettymys. Odotti jotain joulun taikaa tapahtuvan ja mitään ei koskaan tapahtunut.

Meillä jos paikalla oli joku muu kuin ydinperhe, saattoi olla kivaa. Ainakin yhden sellaisen joulun muistan. Sain näiltä ulkopuolisilta kivan lahjan. Se joulu oli iloinen. Mutta yleensä joulut eivät olleet iloisia.

Joku Keltikangas-Järvinen tai Sinkkonen tms. tietää varmaan paljon lasten jouluista. Olisi kiinnostavaa kuulla heiltä otantaa, millaisia jouluja lapsilla on.

Aatteen palon kyllästämälle sukulaismiehelle ei ollut isännän ammatti oikein mieleen humalaspäissään vaikka hyvällä tahdolla oli kutsuttu?

Olen pahoillanne kaikkien teidän puolesta. Iso halaus jokaiselle ♥️

Lapsuuden joulut oli hyviä ja nykyäänkin muuten, mutta puolisolla on ihmeellinen tyyli alkaa nipottaa aina kun on jokin juhla tai loma. Muulloin saattaa istua pelikoneen edessä päiviä kaljan ja makkaran kanssa, mutta heti jos on loma tai joulu, niin pitää olla super-terveellisellä salaatti-vesi -linjalla, nukkumaan klo 8 ja pahalla tuulella. No itse otan pari lasia hyvää viiniä, herkuttelen ja rentoudun ukosta piittaamatta.

Pahimmat joulut on ollut silloin, kun nuorena aikuisena aina matkustettiin kotikuntaan jouluksi ja joutui ravaamaan molempien perheiden ja sukulaisten luona. 2 joulua meni jopa niin, että jäin kokonaan ilman ruokaa, koska kaikissa paikoissa oli just syöty ja oikein perustelivat, että nyt emme laita sinulle, koska juuri söimme ja varmaan oletkin jo syönyt, koska on joulu. En vaan kehdannut sitten sanoa, että en itse asiassa ole saanut mitään koko päivänä ja olisi mielestäni ollut noloa ja kurjaa alkaa yksin syömään. Jossain vaiheessa lähdin ajelulle ja ostin jostain huoltsikalta sämpylän :D voi mua raukkaa. Enää en ole jaksanut mennä jouluna sukuloimaan, Wonder why?!