paras opiskelijakaupunki?
Kertokaa! Vaihtoehdot on Helsinki, Tampere ja Turku.
Kommentit (64)
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 20:47"]
Ehdottomasti Tampere. Itse en päässyt Tampereelle opiskelemaan ja oon niin katkera :D Tampereella on niin paljon kaikkea opiskelijatapahtumia ja muutenkin opiskelijatoimintaa. On amk, tty ja yliopisto. Vuokrakämppiä löytyy opiskelijoille aivan varmasti, esimerkiksi oppilaitosten läheltä saa aivan siedettävän hintaisia.
[/quote]Minua vituttaa etten hakenut sinne opiskelemaan vaan sen sijaan persereikään. Aivan surkea kokemus kaiken kaikkeaan, onneks sentään vielä hengissä. Olisi ollut selkeästi parempi vaihtoehto muuttaa Tampereelle. Voi että kaduttaa. MOnta vuotta mennyt hukkaan Turussa.
Turku on kaeskusta-alueelta ja ympäröivältä luonnoltaan aivan ihana! Ja Turku on kesäisin aian älyttömän upea ja kaunis kaupunki. Mutta pari viimeisintä talvea on ollut aika perseestä. Täällä on niin lämmin ja koko ajan vaihteli loskan ja jään välillä. Monet sanoo, että turkulaiset on jotenkin perseestä, mä en itse osaa edes ottaa kantaa siihen, koska opiskelijoina ollaan muutenkin aika paljon vaan opiskelijaporukoissa, joista suurin osa muuten tulee muualta maasta, eikä tarvitse olla hirveästi tekemisissä "aitojen" turkulaisten kanssa.
En osaa sanoa Turun kasvatustieteellisen sisällöstä tai opetuksesta mitään, mutta sellainen plussa, että toi kasvatustieteiden rakennus on Turun yliopiston rakennuksista yksi parhaimmista. Samassa talossa on sekä iso kirjasto, yksi kaupungin parhaimmista opiskelijaruokaloista ja suuri osa yliopistoliikunnasta.
Turkulaiset on sisäänpäinlämpiäviä, nyreitä ja tympeitä ja murre on valittavaa narinaa. Helsinkiläiset on sosiaalisempia ja iloisempia, mutta joskus tosi pinnallisen / teennäisen oloisia ja sihausässä helsinkiläispuhekin voi kuulostaa aika rasittavalta. Tamperelaiset on sinänsä lupsakoita, vähän juntteja ja tyhmännäköisesti pukeutuvia "Moroo"! simpletonja.
Siinä kolme stereotypiaa - valitse samaistuttavin. Kaupunkina on tietenkin miljöön ym. kannalta ehdottomasti paras Helsinki, ja turhantärkeiden trendihipsterien lisäksi opiskelijapiireissä pyörii onneksi runsaasti vähän joka puolelta Suomea saapunutta poppoota.
Itse olin käynyt kerran (noin 10v. sitten) Turssa ja nyt töiden takia tänne muutettuani olen TODELLA tyytyväinen! Sopiva koko, kaunis, ravintoloita, vaateliikkeitä, aktiviteetteja..Ja opiskelujen kautta saat varmasti kavereita.
Annan siis ääneni Turulle :)
Mulla on kokemusta vaan Turussa opiskelusta, mutta oon kyllä viihtynyt täällä hyvin. Vuokrat on kohtuullisia, kävelymatka kaikkiin olennaisiin paikkoihin (itselläni ainakin), nätti kaupunki vähintäänkin keväisin ja kesäisin, opiskelijatapajtumia löytyy jos niistä on kiinnostunut jne. Kovasti turkulaisia aina haukutaan nyreiksi, mutta tähän en oikein osaa ottaa kantaa, koska mun tuttavat nyt sattuu olemaan lähinnä niitä muualta tulleita opiskelijoita :D
Mutta Tampere varmasti myös ihan kiva kaupunki, vaikka itellä ei juurikaan kiinnostusta ko. paikkaa kohtaan löydy. Eikä Helsinkiäkään kohtaan sen puoleen.
Olen myös asunut kaikissa. Tampereella ja Helsingissä opiskellut yliopistossa, Turussa vain asunut.
Tampereella ja Helsingissä on eniten monenlaisia ihmisiä, Turussa tuntuu tiettyyn muotityyliin pukeutuminen olevan yleisempää. Itse tunsin paremmin sulautuvani Tampereelle ja Helsinkiin. Helsinkiin pystyy kaupungin koon vuoksi parhaiten katoamaan joukkoon, siitä pidin. Siellä myös parhain tarjonta tekemisen suhteen. Luontoakin löytyy.
Moni kirjoitti Helsingin vuokrista, mutta kauempaakin keskustasta pääsee nopeasti kaupunkiin eri joukkoliikennevälineillä. Itse olen asunut junaradan varressa ja lähijunilla liikkuu todella kätevästi.
Tampere on kaunis ja kodikas, Turkua maanläheisempi.
Järjestykseni siis Helsinki, Tampere, Turku.
Olen myös asunut kaikissa. Tampereella ja Helsingissä opiskellut yliopistossa, Turussa vain asunut.
Tampereella ja Helsingissä on eniten monenlaisia ihmisiä, Turussa tuntuu tiettyyn muotityyliin pukeutuminen olevan yleisempää. Itse tunsin paremmin sulautuvani Tampereelle ja Helsinkiin. Helsinkiin pystyy kaupungin koon vuoksi parhaiten katoamaan joukkoon, siitä pidin. Siellä myös parhain tarjonta tekemisen suhteen. Luontoakin löytyy.
Moni kirjoitti Helsingin vuokrista, mutta kauempaakin keskustasta pääsee nopeasti kaupunkiin eri joukkoliikennevälineillä. Itse olen asunut junaradan varressa ja lähijunilla liikkuu todella kätevästi.
Tampere on kaunis ja kodikas, Turkua maanläheisempi.
Järjestykseni siis Helsinki, Tampere, Turku.
Helsinki, parhaat mahdollisuudet verkostoitua mistä on hyötyä myöhemmin. Asuminen kyllä kallista, mutta paljon töitä opiskelijoille eikä olla yhtä sisäänpäin lämpiäviä kuin Turussa. Tampereesta ei kokemuksia, mutta Turusta ja Helsingistä muualta muuttaneena kyllä.
Menetkö oikikseen? Turussa on kuulopuheiden mukaan hyvä oikis, kuten Tampereella (ja totta puhuen varmaan Stadissakin). Turkua olen kuullut hehkutettavan vuolaasti.
Varmaa on, että minkä tahansa valitsetkin, saat hyvää opetusta.
[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 19:22"]
[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 19:18"]No riippuu ihan siitä, mitä tarkoitat "parhaalla". Mitä arvostat? Kaikissa kaupungeissa on puolensa. Jos olet jostain pikkupaikkakunnalta niin kyllä ne Turku ja Tamperekin voi tuntua ihan "isoilta kaupungeilta". [/quote] Lähinnä mietin että mistä itse ootte tykänneet. Itse haluaisin asua suht turvallisessa kaupungissa, kiva yliopisto ja mukava kaupunki, jossa ostosmahdollisuuksia. Vuokrat ei mieluiten kovin suuren suuret. Asun melko pienellä paikkakunnalla, mutta Helsinki on tullut tutuksi ja isommissakin kaupungeissa on tullut käytyä. Helsinki ei musta kovin iso kaupunki...
[/quote]
Viihdyt varmasti kaikissa noista kaupungeista. Helsinkiin vain jos saat taloudellista tukea muualtakin kuin pelkästään kelasta.
trev. realisti
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:18"]Menetkö oikikseen? Turussa on kuulopuheiden mukaan hyvä oikis, kuten Tampereella (ja totta puhuen varmaan Stadissakin). Turkua olen kuullut hehkutettavan vuolaasti.
Varmaa on, että minkä tahansa valitsetkin, saat hyvää opetusta.
[/quote]
Hups, en lukenut kakkossivua... sori :)
[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 19:18"]No riippuu ihan siitä, mitä tarkoitat "parhaalla". Mitä arvostat? Kaikissa kaupungeissa on puolensa. Jos olet jostain pikkupaikkakunnalta niin kyllä ne Turku ja Tamperekin voi tuntua ihan "isoilta kaupungeilta".
[/quote]
Lähinnä mietin että mistä itse ootte tykänneet. Itse haluaisin asua suht turvallisessa kaupungissa, kiva yliopisto ja mukava kaupunki, jossa ostosmahdollisuuksia. Vuokrat ei mieluiten kovin suuren suuret. Asun melko pienellä paikkakunnalla, mutta Helsinki on tullut tutuksi ja isommissakin kaupungeissa on tullut käytyä. Helsinki ei musta kovin iso kaupunki...
Mitä menet opiskelemaan? Sekin vaikuttaa. Eri kaupungeilla on erilaiset ne opiskelijayhteisöt. Sen huomaa, kun tulee jotain oman tiedekunnan maanlaajuisia tapahtumia, mihin tulee porukkaa muistakin yliopistoista.
[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 19:20"]Helsingissä parhaimmat mahdollisuudet löytää töitä, jos niitä haluaa opintojen ohessa tehdä.
[/quote]
Hmm, toisaalta Turusta ja Tampereesta sanotaan samaa...
Nainen 89
Mä olen asunut kaikissa näissä kolmessa kaupungissa. Turussa 6 vuotta, Helsingissä 8 vuotta, ja Tampereella nyt 4 vuotta.
Mun järjestys olisi Helsinki, Tampere, Turku.
Kannattaa kyllä miettiä sitä järjestystä sen mukaan että varmimmin saisit opiskelupaikan.
[quote author="Vierailija" time="26.02.2015 klo 19:23"]Mitä menet opiskelemaan? Sekin vaikuttaa. Eri kaupungeilla on erilaiset ne opiskelijayhteisöt. Sen huomaa, kun tulee jotain oman tiedekunnan maanlaajuisia tapahtumia, mihin tulee porukkaa muistakin yliopistoista.
[/quote]
Kasvatustieteitä (tai luokanope tai lastentarhaope)
Jos koet että Helsinkikään ei ole kovin suuri kaupunki (ei tietty ole), niin miten luulet kestäväsi jossain huomattavasti pienemmässä kaupungissa koko opiskeluaikasi? Jos vuokrat ei saa olla korkeat niin Helsingin voi varmaan jättää laskuista. Itse ahdistuin sisämaakaupunki Tampereella ihan tarpeeksi jo muutamassa vuodessa.
Ehdottomasti Tampere. Itse en päässyt Tampereelle opiskelemaan ja oon niin katkera :D Tampereella on niin paljon kaikkea opiskelijatapahtumia ja muutenkin opiskelijatoimintaa. On amk, tty ja yliopisto. Vuokrakämppiä löytyy opiskelijoille aivan varmasti, esimerkiksi oppilaitosten läheltä saa aivan siedettävän hintaisia.