Isäksi 50-vuotiaana?

No ainakin ole ikäsi puolesta kypsä isyyteen. Thai-naisen kanssa moni tuon ikäinen suomalainen ja vanhempikin on saanut useammankin lapsen... Suomalaisiin naisiin ei kannata tuhlata tuossa vaiheessa enää aikaa ja miksi kannattaisikaan? Ihan vaikkei haluaisi lapsiakaan.

Jos ihmisellä ei ole onnistunut muita suhteita, tai vain on ollut epäonnistuneita, ja 50-vuotiaana löytää elämänsä naisen joka on vielä niin nuori että lapsen saa, miksikäs ei? Olisi kyllä 68 kun lapsella esim. YO-juhla ja täysi-ikäisyys mutta jos suhde lapseen on kunnossa, kaikki on okei!

Minä jättäisin edellisen kommentoijan puheet siitä, onko kysymys Thai- tai muista naisista, syrjään. Hän on tyhmä!

Jaksatko valvoa vauvan kanssa? Käydä vaunulenkeillä? Tehdä kotitöitä tai hoitaa vauvaa myös työpäivien jälkeen?

Jos jaksat niin ok ja hyväksyt mahdolliset vauvan terveysriskit.

Jos taas vauvan syntyminen ei saa vaikuttaa sinun arkeesi mitenkään niin unohda koko juttu.

Mikä ettei, jos omistaudut seuraavat 20 vuotta lapsen hoidolle ja kasvatukselle.

Voi hyvänen aika sentään. Toivottavasti kukaan lapsi ei joudu kokemaan semmoista, että isä jää eläkkeelle kun itse pääsee rippikoulusta tai saa ajokortin.

Silloin kun saa ajokortin, ajellaan kavereiden kanssa eikä kuskata isää hoitoihin.

Jäin yksin vanhan isäni kanssa kun äitini yllättäen kuoli vaikka oli isää nuorempi. Isä oli kuvitellut että kun ottaa nuoremman vaimon niin ei tarvitse itse hoitaa lasta mikä on vaivalloista. Oli ankeaa. En suosittele jos lasten parasta ajatellaan!

Ei se vauva- vaan teiniaika. Sitä kannattaa miettiä onnistuuko melkein 70-vuotiaana vääntää teinin kanssa kaikesta.

Oma isäni oli eläkkeellä kun kirjoitin ylioppilaaksi. Ei hyvä, elimme ihan eri maailmoissa. Nyt keski-ikäisenä olisi mukava pohdiskella vanhuutta isän kanssa, mutta hän kuoli jo 20 vuotta sitten, kun vanheneminen ei itseäni kiinnostanut pätkän vertaa. 

Jos ajattelet vain itseäsi, mikä ettei, mutta jos ajattelet myös lasta niin ei hyvä idea.

Kuka haluaa lapsensa isäksi 50 vuotiaan? Vain onnenonkijat ja henkisesti sairaat.

Ei se lapselle kaamea kohtalo ole. Oma isäni oli 48 kun synnyin. Vasta murrosiässä tajusin hänen olevan muiden isiä vanhempi.

Osallistui kotitöihin ym. kun äiti oli vuorotöissä. Ihan normaali ihminen minusta on tullut.

Ja isoisäksikin hän ehti tulla. Tosin ei jaksanut leikkiä heidän kanssaan. Mutta lapsenlapsille jäi kuitenkin muisto papan olemassaolosta. Joillakin ei ole lainkaan isää tai isoisää kuvioissa mukana.

Noh, minä tulin isäksi kolmannen kerran 48-vuotiaana. Kaksi lasta edellisestä liitosta olivat tuolloin jo aikuisia. Eri tavalla iloitsen nyt tyttärestäni kuin pojistani aikoinaan, aika kun kului nuorempana uraa luodessa. Mukava on kuljettaa tyttöä harrastuksiin, seurata taitoluistelutreenejä, auttaa läksyissä jne. Äitinsä nuorempana saa tilaisuuden loistaa alallaan, kun minä otan enemmän vastuuta kotihommista.

Moni muukin asia merkitsee isyydessä kuin pelkkä ikä.

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni oli eläkkeellä kun kirjoitin ylioppilaaksi. Ei hyvä, elimme ihan eri maailmoissa. Nyt keski-ikäisenä olisi mukava pohdiskella vanhuutta isän kanssa, mutta hän kuoli jo 20 vuotta sitten, kun vanheneminen ei itseäni kiinnostanut pätkän vertaa. 

Jos ajattelet vain itseäsi, mikä ettei, mutta jos ajattelet myös lasta niin ei hyvä idea.

Minulla ja isälläni on ikäeroa vain parikymmentä vuotta, mutta elämme silti ihan eri maailmoissa. Minulla ei ole mitään kiinnostusta pohdiskella hänen kanssaan vanhenemista, enkä ole varma, onko hän koskaan pohtinutkaan yhtään mitään.

Oikein hyvä ikä, niissä perheissä missä on paljon lapsia on ihan normaalia että ne iltatähdet tehdään tässä iässä, mun tutulla on lapsen lapsi vanhempi kuin heidän nuorimmainen lapsi, enkä näe mitään ongelmaa, he tosiaan ovat omistaneet elämänsä lapsilleen.