21v nuori nainen ja 17v poika viettävät kaiken vapaa-ajan vanhempiensa kanssa

Meillä samanlainen tilanne uusiopeeheessä. On järkyttävää.

Outoa on kytätä ja puuttua toisten asioihin.

Ei ole. Meillä vietetään lähes kaikki vapaa-aika kotona ja täällä asuu kaksi teiniä myös. Koulussa käyvät, mutta muutoin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Meillä vietetään lähes kaikki vapaa-aika kotona ja täällä asuu kaksi teiniä myös. Koulussa käyvät, mutta muutoin kotona.

Teet suuren karhunpalveluksen heille. Sinun pitäisi saada terapia-apua, jotta pystyisit päästämään irti heistä edes osittain.

Läheisriippuvuus taipumus tulee rikkinäisestä mielestä. Pitää olla silti paskamainen ihminen kun sen tekee omille lapsilleen. Kammoporukkaa täälläkin kun tuollaista puolutelee.

Vierailija kirjoitti:

Outoa on kytätä ja puuttua toisten asioihin.

Olet outo jos tuo ei herätä sinussa muuta kuin ajatuksen kyttäämisestä.

Meillä tää johtuu nyt korona epidemiasta lähinnä, kun kaksi perheestä on riskiryhmään kuuluvia.

Minun perheessäni oli näin. Ei ollut tervettä. Äiti koko ajan halusi minusta kaveria ja kuuntelevaa korvaa. Vanhemmilla ja lapsilla pitää olla omat kaverit vaikka hyvissä väleissä olisivatkin.

Onhan se erikoista mutta eikö se ole hyvä että tekevät asioita edes vanhempiensa kanssa eivätkä makaa masentuneina huoneissaan.

Onhan siitä vaikea nuorten itsenäistyä ja opetella omien asioiden hoitoa. Kotoa muuttaminen voi tulla vaikeaksi ja tälläinen omaa elämää kokematon on huonoa aviopuolisomateriaalia. Eli vanhemmilta karhunpalvelus.

Olen itse perheestä, jossa olimme aika tiiviisti yhdessä.

Ei siinä ollut mitään huonoa.

Olihan meillä nuorilla toki omia kavereitakin, mutta viihdyimme tosi hyvin myös vanhempiemme seurassa. Meillä oli aina hiton hauskaa.

Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät ja olin vuosia mukana heidän elämässään. Poika rakasti juosta nurmikolla perhoshaavin kanssa ja auttoi kesän lopussa äitiään keräämään pihan viinimarjapensaat tyhjiksi. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa pojalla sujui hienosti, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyn kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa juoda kaakaota koulun jälkeen ja matkustaa Luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojasta saisi joku mukava tyttö vielä ihanan poikaystävän! Tuli vuosi kun poika aloitti lukion, yläasteella hän oli vielä saanut katsella sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Pojasta tuli kuitenkin aikuistuessaan hiljainen ja varautunut. Hän opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta se tuntemamme iloisempi poika oli kadoksissa. Olimme huolissamme... Toivoimme että armeija vuosi miehistäisi poikaa ja opiskelemaan lähtö toisi uusia kuvioita... Poika pääsikin ensimmäisellä haulla opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa, mutta palattuaan kesäksi kotiin ensimmäisen opiskelu vuoden jälkeen, tapahtui romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...