Harmittaa,että minusta kasvatettiin näin "järkevä"

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 23:20"]

Äitini oli ja on edelleen niin tiukka. Minusta kasvoi pelkkä suorittaja, en osaa rentoutua tai nauttia mistään. Aikuisenakin mietin vain äitini mielipidettä. Kaikki nuoruuden sekoilut ja suhteet jääneet välistä,jostain syystä tuntuu että olisin tarvinnut niitä. Kaikki pitää tehdä tiettyen normien mukaan. Vaikka haluaisin välillä vetää kännit ja matkustella ja olla laiska.

[/quote]

Sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa elämässäsi:

- itsemurha

- burnout

Voit valita niistä molemmat halutessasi.

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 22:31"][quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 15:04"]

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 23:20"]

Äitini oli ja on edelleen niin tiukka. Minusta kasvoi pelkkä suorittaja, en osaa rentoutua tai nauttia mistään. Aikuisenakin mietin vain äitini mielipidettä. Kaikki nuoruuden sekoilut ja suhteet jääneet välistä,jostain syystä tuntuu että olisin tarvinnut niitä. Kaikki pitää tehdä tiettyen normien mukaan. Vaikka haluaisin välillä vetää kännit ja matkustella ja olla laiska.

[/quote]

Sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa elämässäsi:

- itsemurha

- burnout

Voit valita niistä molemmat halutessasi.

[/quote]

Tai voit hakea apua.
[/quote]

Suorittaja ei voi :(((

Järkevyys on tuonut tilanteeseesi selkeyttä ja jäsentänyt kaaosta. Kiitä sitä.

Olen kuin ap. Lisäksi taakkanani on uskonnollisuus, eli lapsena peloteltiin kadotuksella. Se on vielä pahempi taakka, koska ensinnäkin pitää aina olla järkevä ja fiksu, mutta myös Ikuisuuskin oli tilillä.

nyt olen 45 v ja elän miesystäväni kanssa teini-ikää.... Irtiottoni alkoi n. 36-37-vuotiaana, ja joka vuosi pääsem irti hieman enemmän. Eniten tässä prosessissa auttoi se, että aviomies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 v jälkeen. Sitten tajusi, että kaikki se suorittaminen ja hyvänä vaimona oleminen meni hukkaan... 

Tänä päivänä aina mietin, tuntuuko tämä mitä juuri nyt teen, minusta hyvältä? En tee mitään enää vain sen takia, että "pitää". Minulla ei ole yhtään pakkoa. 

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 07:02"]Olen kuin ap. Lisäksi taakkanani on uskonnollisuus, eli lapsena peloteltiin kadotuksella. Se on vielä pahempi taakka, koska ensinnäkin pitää aina olla järkevä ja fiksu, mutta myös Ikuisuuskin oli tilillä.

nyt olen 45 v ja elän miesystäväni kanssa teini-ikää.... Irtiottoni alkoi n. 36-37-vuotiaana, ja joka vuosi pääsem irti hieman enemmän. Eniten tässä prosessissa auttoi se, että aviomies vaihtoi minut lennosta toiseen 20 v jälkeen. Sitten tajusi, että kaikki se suorittaminen ja hyvänä vaimona oleminen meni hukkaan... 

Tänä päivänä aina mietin, tuntuuko tämä mitä juuri nyt teen, minusta hyvältä? En tee mitään enää vain sen takia, että "pitää". Minulla ei ole yhtään pakkoa. 
[/quote]

Kas, kuin mun kirjoittamaa tekstiä. Olen mies. Minulla oli uskonnollisesti hyvin tiukka kasvatus. Vastuullisuus ja kaikenlaiset säännöt ovat ains hallinneet elämääni. Perhekin on ja se on kasassa edelleen. Kuitenkin olen ottanut kaikenlaisia irtiottoja, kännään kavereiden kanssa, minulla on "hoitoja", lähden yksin matkoille, pössyttelen, ym. ym. Kai tuo on yritystä ottaa takaisin menetettyä teini-ikää. Itsekin osaan jo jonkinverran nauttia elämästäni.

Ei kaikessa tarvitse mennä heti äärestä laitaan. Aloita pienistä asioista. Suot itsellesi jonkun pienen ilon, nautinnon tai vapauden silloin kun sitä kaipaat. Kävelet eri reittiä kuin tavallisesti. Ostat itsellesi kukkia. Menet yksin elokuviin. Sanot ääneen mielipiteesi jostain asiasta sen sijaan että olisit hiljaa (eikä tarvi olla hyökkäävä, voit esittää asian ihan rauhallisesti ja ystävällisesti). Lepäät jos väsyttää. Kuuntelet ja puolustat omia rajojasi.

Itseään voi etsiä ja toteuttaa joka päivä, arjessa. Ei sen takia tarvi muuttaa kaikkea tai lähteä jonnekin kauas. Vaikka voi matkakin joskus olla just sitä mitä tarvitset. Sellaiseenkin olet oikeutettu. Tee ensin vaikka yhden yön hotellireissu toiseen kaupunkiin, jos muu on lasten takia hankalaa järjestää. Aloita pienistä asioista, niin sinun on helpompi suoda ne itsellesi.

Mä tiedän useamman ihmisen joilla on ollut hallitseva äiti ja tuo "äidinmurha " on jäänyt syystä tai toisesta tekemättä, eli itsenäistyminen ja irtiotto kesken. Minä riuhtaisin itseni murrosiässä tavallaan irti, mutta on edelleen tilanteita joissa äidin ääni vaikuttaa joko alitajunnassa tai ihan oikeasti " onko tuo järkevää" " nauttiminen jostain on turhuutta" " ensin työtä, työtä, työtä, ei huvia vaan lepoa" "turhaa tuhlata noin"... Huomaan että kova itsekritiikki ja itsensä armahtamattomuus istuu lujassa. Kuitenkin tiedän sen, että meillä on vain yksi elämä ja sen myötä olen oppinut että on viisainta olla noudattamatta siinä muita ohjenuoriaan kuin omaansa. Minulla on oikeus tuntea oloni hyväksi tuntematta syyllisyyttä ja olemalla armollisempi ja suurpiirteisempi itselleen on armollisempi toisiaan kohtaan. Täytyy kuitenkin käydä läpi jonkinlainen tie ennen kuin pääsee tähän pisteeseen-irti syyllisyydestä. Jos se ei yksin onnistu onnistuisiko terapiassa? On surullista nähdä ihmisiä menemässä hautaan elämä "elämättä" toisten odotuksia täyttäen. Ne eivät ole onnellisia ihmisiä.

Lisäys, se työ kannattaa tehdä itsensä kanssa koska muuten siirtää tahtomattaan täydellisyyden vaatimukset ym.seuraavaan sukupolveen eikä anna tilaa irtiotolle.

Et ikinä pääse tuosta eroon. Paljon pitää töitä tehdä jotta muuttuisit ja vaikka saisit muutosta aikaan alintajunta stressaa kuitenkin.  Muistakaa vanhemmat, TE voitte niin helposti pilata lastenne elämän.

Täälläkin yksi kiltti tyttö ilmoittautuu! Olen vuosia tehnyt sitä, mikä on järkevää ja mitä fiksulta tytöltä odotetaan. Nyt yhteishaussa aion hakea opiskelemaan alaa, joka ei ole millään tavalla järkevä, mutta joka on minulle elinikäinen unelma. Koko ajan pelottaa, mitä vanhempani tulevat sanomaan, kun kerron heille (luultavasti kerron vain jos minut valitaan kouluun). Hoen jatkuvasti itselleni, että tämä on MINUN elämäni, ei heidän. Koetan ajatella asiaa myös niin, että täydellisessä tyhjiössä, jossa ei olisi vanhempia, miestä, ystäviä jne., minkä valinnan tekisin? Jos olisin täysin yksin, jos ei kenenkään mielipide vaikuttaisi mitenkään, mitä tekisin?

Tunnistin kouluaikaisen itseni ap:n tekstistä! En käynyt missään, en bilettänyt, tehnyt hölmöyksiä vaan opiskelin säntillisesti.yliopistossa jatkui sama rata, yritin aina vain suorittaa enemmän. Kolmannen vuoden lopulla olin burnoutin partaalla, kun yritin käydä kaksissa töissä ja hoitaa kahta opiskeluohjelmaa samaan aikaan.

Nyt vietän 'vuorotteluvapaata', eli löysäsin tahtia niin, että opiskelut jäivät puoleen entisestä ja teen töitä kohtuullisesti. Tein listan kaikista asioista, jotka olivat jääneet tekemättä ja kokematta ylipalttisen suorittamisen takia, ja aloin napsia listalta aina tekemistä vapaille päiville. Aloitin hullulta kuulostavan harrastuksen ja pitkään haaveilemaan ratsastuskurssin, jonne en ikinä päässyt lapsena, kun hevosurheilu oli kuulemma aivan liian vaarallista. En ole nauttinut arkielämästä näin paljon koskaan ennen! Ehkä samanlainen strategia voisi toimia ap:lle? Siis mieti mitä oikeasti olet halunnut tehdä ja sitten vain kärjestä sille aika ja paikka!

Järkevyydestä on vain hyötyä sinulle, älä tee mitään tyhmää, lomailla ja reissailla voi myös fiksusti.

Minullakin kokemusta tälläisestä äidistä. Olen sisaruksistani ainoa, joka tulee hänen kanssaan toimeen. Äitini käytös on aiheuttanut minulle mt-ongelmia, mutta myös kasvattanut minua ja ollut hyväksi. Äitini oli suorituskeskeinen ja vertaileva.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 00:23"]Samaa pohdin.. Tavallaan suoritukseni määrittävät minut ja silloin kun teen jotain järkevää, olen olemassa, hyvä, kelpaava. Laitan itselleni kaikenlaisia sääntöjä: ruokaan, alkoholiin, television katseluun tai elämästä nauttimiseen liittyviä rajoitteita. Olen hyvä, kun opiskelen, teen töitä ahkerasti, olen hyödyllinen muiden mielestä, kehityn harrastuksissani, olen ystävällinen.

Kiellän mielestäni hetket,jolloin olen turhautunut, jolloin katson hömppäsarjoja putkessa, jolloin kaivan nenää sohvalla, syön karkkia, katson pornoa ja masturboin, huudan miehelleni, mökötän omissa oloissani, selaan av:ta...

Kiltin tytön syndrooma??
[/quote]
Eiks melkein kaikki ole tuollaisia?

Jos kahleista haluaa päästä eroon, kannattaa myös valita seura oikein. Myös virtuaaliseura. Ne palstat, jossa on paljon stressaantuneita naisia, on paljon nokkimista raameihin:
- älä ole hutsumainen
- valitse aina lähipäiväkoti
- säästä sukanvarteen
- syö köyhäillen
- elä säästäen
- hoe miten kulutus ei ole tärkeää
- kerro miten pihistelet jatkuvasti ja olet siksi hyvä ihminen
- säästä energiaa joka välissä, säästä, säästä, pihistä, nipistä
- opeta lapset syyllistymään tuhlaamisesta, nauttimisesta, "jonkun" havittelusta, itsensä "joksikin" luulemisesta
- älä juo koskaan enempää kuin yksi siideri
- älä laita liikaa joulua, älä liian vähän
- kerro miten markkinamiesten logiikka sinua oksettaa
- kerro miten sinua ällöttää tietynlaiset pukeutumiset
- miten rakastat lautapelejä lasten kanssa ja lapsetkin vain niitä rakastavat, samoin kuten lumilinnojen rakentamista, aina ja aina ja aina, kesällä puihin kiipeilyä
- kerro miten reippaita olette, viikonloppuna taas siivotaan!
- huollat itse autosikin
- ikinä et osta lattea tai herkkujogua/rahkaa, se on saatanasta
- aina kun olette vaihtaneet isompaan asuntoon, olette voittaneet rahaa, se kasvaa nyt korkoa
- vanhemmat toki ihan olkkarissa vaan nukkuu tai siivouskomerossa
- jne

[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 15:04"]

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 23:20"]

Äitini oli ja on edelleen niin tiukka. Minusta kasvoi pelkkä suorittaja, en osaa rentoutua tai nauttia mistään. Aikuisenakin mietin vain äitini mielipidettä. Kaikki nuoruuden sekoilut ja suhteet jääneet välistä,jostain syystä tuntuu että olisin tarvinnut niitä. Kaikki pitää tehdä tiettyen normien mukaan. Vaikka haluaisin välillä vetää kännit ja matkustella ja olla laiska.

[/quote]

Sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa elämässäsi:

- itsemurha

- burnout

Voit valita niistä molemmat halutessasi.

[/quote]

Tai voit hakea apua.

Ei auta ku unohtaa turhat normit ja opetella ottamaan rennommin. Yksi elämä ainakin tässä ja nyt.

Säästä pari tonnia. Ota menolippu johonkin hauskaan paikkaan (kavereita mukaan jos on). Mene baariin. Juo. Tanssi. Iske miehiä. Toista tarvittava määrä, kiertele eri saarilla/kaupungeissa/maissa, tutustu erilaisiin ihmisiin, tee kaikkea hullua.

Niin yksinkertaista se on :)

Sama, paitsi että välillä väsyn, ja sitten olen kyllä laiska ja tietty soimaan itseäni siitä. Matkustellut olen myös ja vetänyt kännejä, mutta en niin paljon kun moni kaverini. Olen ollut aina se porukan "moraalinvartija"...

Harmittaa että hain opiskelemaan paikkaan, jonne tiesin varmasti pääseväni, alalle, josta tiesin varmasti saavani työtä. Tässä sitä nyt ollaan 32v yli kymmenen vuotta tehty samaa työtä, en edes osaa vaihtaa työpaikkaa, koska minulla on kuitenkin ihan ok työpaikka, mitä järkeä siinä nyt olisi? 

Toisaalta nyt kun minulla on omia lapsia, huomaan että toinen lapseni on myös tällainen järkevä, kuten äitinsä. Säästää mielummin rahaa, kun tuhlaa sitä, haluaa noudattaa ohjeita joskus vähän liiankin kirjaimellisesti.. Että ei se ehkä täysin kasvatuksesta ole kiinni, koska toinen ei ole niin järkevä ollenkaan..

Nää, et sä enää voi kaikesta äitiä syyttää, jos olet kerran aikuinen. Sen kun otat ja lähdet! Nyt kannattaa, ettet loppuikääsi kadu ja ulkoista omaa vitutustasi äitiisi, isääsi, opettajiisi ja whatever. Sinä päätät ja olet myös vastuussa ihan itse itsellesi!!