Lue keskustelun säännöt.
Muita kroonisesti masentuneita, joiden elämänilo mennyttä?
21.02.2015 |
Olin osastolla jonkin aikaa sitten ja papereissa lukee jotain anhedoniasta, eli kyvyttömyydestä tuntea mielihyvää. Psykologin mukaan minulta puuttuu lähes kokonaan hyvinvoinnin kokemukset, vaikka perustilanteeni on ihan vakaa ja hyvä.
Masennusta on eri muodoissaan kestänyt yli 10 vuotta ja viimeiset vuodet se on ollut kroonista. On kokeiltu kymmeniä lääkityksiä, eri komboja näissä jne. ja koko tänä aikana on löydetty vain ahdistuslääke sekä neurolepti tasaamaan pahimpia fiiliksiä. Käyn nytkin hoitajalla juttelemassa viikottain, lääkäriä tapaan joka kolmas kuukausi, olen sairaslomalla ja kohta kuntoutustuella jos menee läpi. Masennus on vienyt minulta lähes kaiken. Pahinta on kuitenkin elämänilon/halun menettäminen.
Onko täällä paikalla muita, joilla samankaltaisia kokemuksia?
Kommentit (46)
Aloittaja on nuorempana kokenut -masennuksesta huolimatta- selvää mielihyvää, jopa ajoittaista euforiaa. Mutta näin aikuisiällä mielihyvän kokeminen on ollut lähinnä hetkellistä tai ollut suoraan sidoksissa sen hetken tekemiseen, ei ole siis "kantanut" mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 21:13"]
Oletko joskus kokenut mielihyvän tunteita ja ne ovat nyt jääneet pois? Itse kun olin masentunut, kysyttiin, koenko silti mielihyvää ja kysymys sai ajattelemaan, mitä se oikeastaan edes tarkoittaa. Mietin, olenko koskaan kokenut sellaista. Sen jälkeen olen usein miettinyt asiaa ja huomannut joskus hetkittäin kokevani mielihyvää. Mutta nyt olen taas masentunut. Minun elämäni on tyhjää enkä koe halua elää sitä. Mitään hyvää ei ole enää edessä. Toisinaan koen hetkittäin iloa ja yritän jaksaa niitä hetkiä etsien.
[/quote]
Omat tunteet: 1) neutraali, 2) paha olo, 3) satunnainen raivo, 4) liika älyllistäminen, 5) pohjaton yksinäisyys, 6) epäusko.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 20:23"][quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 19:54"]
Muita kroonisesti masentuneita, joiden elämänilo mennyttä?
[/quote]
Tämä ehkä tuntuu lyhyeltä neuvolta, mutta uskon, että siinä on kuitenkin tärkeä sisältö: Rakkaus voi nostaa sinut siitä synkkyydestä, jossa nyt olet - ja jos tämä ajatus ei heti aukene sinulle, niin tästä voit saada kokemuksen parantavasta rakkaudesta: http://www.healingrooms.fi/?sid=118
[/quote]
Älkää menkö tuonne. Harhaoppi, joka vaan hajottaa ihmistä.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 20:08"]Hei! Itselläni on myös kokemusta masennuksesta - kuten valitettavan monella suomalaisella. Olen saanut tukea monesta asiasta vaikka ei vielä ole suinkaan ns. valmista - eräs yksittäinen asia, josta sain paljon rohkaisua ja toivoa on oheinen keskusteluohjelma, jossa aiheena on masennuksesta toipuminen. Asiantuntijavieraana ohjelmassa on kokenut psykiatri-psykoterapeutti, suosittelen lämpimästi katsomaan :) Uutta voimaa, toivoa ja valoa sinulle - elämäsi ei ole vielä ohi: http://vod.tv7.fi/vod/armon_kalliolla/armon_kalliolla-046-w.MP4
[/quote]
Mä tulin uskoon 18-vuotiaana. Nyt olen 40. Ja sairastanut kroonista masennusta 22 vuotta. Kaikki on kokeiltu. Usko ei aina auta.
Aloitus voisi olla omasta kynäs... näppäimistöstäni lähtöisin. Sen lisäksi, ettei mikään tuo enää mielihyvää, niin melkein kaikesta näen ainostaan negatiiviset puolet. Pohjaton pessimismi on vallannut mieleni. Ja kaikki vituttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoisin termi, johon olen törmännyt vähään aikaan: anhedonia. Luulin aiemmin että kyseessä on dissosiaatiohäiriö. http://www.vauva.fi/keskustelu/4390469/ketju/voiko_ihminen_tulla_liian_jarkevaksi
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 21:08"]
Tuntuu että Jumalakin hylkäsi jo monta vuotta sitten, vaikka nuoruuden unelmani oli tulla papiksi. (Ja kaikki vapaaehtoistyöt ja luontaishoidot ja -lääkitykset, harrastukset yms. olen kokeillut,)
[/quote]
En usko, että Jumala on hylännyt sinua :) Vaan sen sijaan masennuksesi on vaikuttanut myös jumalasuhteeseesi ja se on pelkästään inhimillistä. Masennuksessa voi tuntua, että Jumalakin olisi hylännyt, mutta voit luottaa siihen, että sinua rakastava Jumala on enemmän kuin sairaudet tai tunteet.
Sinun ei tarvitse jaksaa yksin, ei psyykkisesti eikä hengellisesti: soita esim. Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen ( http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-elämän-kriiseihin ) tai terveysasemallesi, näistä paikoista saat aivan varmasti neuvontaa ja sinulle ohjataan hohitoa. Älä jää yksin myöskään hengellisesti jos olet joskus kokenut ns. Jumalan kutsua tai uskot häneen; pyydä rukousta puolestasi esim. monessa paikassa ympäri Suomea toimivasta Healing Rooms:eista, joissa kokemukseni mukaan ihminen kohdataan lämpimästi. rohkaisevasti ja asiallisesti: http://www.healingrooms.fi/?sid=118
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä saattaa herättää närää, mutta minä olen harkitsemassa psykedeeli-terapiaa. Pystyn jotenkin ymmärtämään että tunnemuistoihini on tallentunut traumaattisesta kokemuksesta voimakas pelko joka vähän niin kuin tukkii kaikki muut tunteet ja viestit. En pääse käsitteleemään asioita, koska se tukkii pääsyni tarvittaviin työkaluihin. Normaali elämässäni en koe oloani turvalliseksi ja minun piti sanoa traumaterapeutille että on hyödytöntä pistää minua puhumaan menneisyydestäni, koska minulla ei dissosiaation takia ole niihin muistoihin mitään tunneyhteyttä. Yhtä hyvin voisin kertoa jonkun vieraan ihmisen elämän tarinan. Eikä minusta nykyiset hoitovahtoehdot mitenkään keskity siihen perusturvallisuuden uudelleen luomiseen vaan se on ihmisen omissa käsissä. Anhedoniaa sinänsä ilmenee monissa mielenterveysongelmissa.
Usassa saa kannabista tuohon vaivaan ja kuulemma tehoaa todella hyvin. Sääli että Suomessa on todella vaikea saada hyviä lääkkeitä mielenvikaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30, myös aloittaja kärsii dissosiaatiosta. Tiedän täsmälleen, mistä puhut...uskoisin.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 20:08"]Hei! Itselläni on myös kokemusta masennuksesta - kuten valitettavan monella suomalaisella. Olen saanut tukea monesta asiasta vaikka ei vielä ole suinkaan ns. valmista - eräs yksittäinen asia, josta sain paljon rohkaisua ja toivoa on oheinen keskusteluohjelma, jossa aiheena on masennuksesta toipuminen. Asiantuntijavieraana ohjelmassa on kokenut psykiatri-psykoterapeutti, suosittelen lämpimästi katsomaan :) Uutta voimaa, toivoa ja valoa sinulle - elämäsi ei ole vielä ohi: http://vod.tv7.fi/vod/armon_kalliolla/armon_kalliolla-046-w.MP4 [/quote] Mä tulin uskoon 18-vuotiaana. Nyt olen 40. Ja sairastanut kroonista masennusta 22 vuotta. Kaikki on kokeiltu. Usko ei aina auta.
[/quote]
Totta on, että usko ei aina tee ihmeitä, mutta sen sijaan se on monelle esim. masentuneelle merkittävä toivon ja jaksamisen lähde :) "Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli." http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.34.html#19
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on. Lapsuuden traumat ja keskenkasvuinen persoona 35-vuotiaana. Pohjaton yksinäisyys, ei perhettä vain työ ja kissat. Ilman kissoja en jaksaisi elää.
Mä olen masentunu siksi, että olen niin helvetin ruma, epäsosiaalinen vajakki, et en uskalla yksin käydä edes missään, kun tiedostan oman surkeuteni ja häpeän itseäni, kukaan ei huoli mua, eikä varsinkaan rakasta ja näille asioille ei mahda mitään, toki jos olis hitosti rahaa voisin tehdä tälle lärville jotain, mutta kun eipä ole. Tänäpäivänä vain kauniit, hoikat ja sosiaaliset ihmiset pärjää ja saa miehen, kavereita ja menestyy, näin se homma vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 21:57"]
Tuttua on. Lapsuuden traumat ja keskenkasvuinen persoona 35-vuotiaana. Pohjaton yksinäisyys, ei perhettä vain työ ja kissat. Ilman kissoja en jaksaisi elää.
[/quote]
Samat fiilikset ja sama ikä, mutta tällä hetkellä olen helpottunut, kun vihdoin löysin selityksen mielihyvän puuttumiselle.
Itselläni on läheinen, joka kävi sähköhoidossa ja sai todella hyvän avun, palasi eläkkeeltä töihin ja pystyy taas toimimaan perheen vanhempana.
Itse ainakin haluaisin sähköhoitoa, jos sairastuisin vakavasti psyykkisesti.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 20:15"][quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 20:09"]
Elämähän on helppoa ilman elämänhalua, ei tarvitse pelätä mitään, ei ole mitään menetettävää
[/quote]
Niin, turhaan minäkin tässä pohdin, että miten puoliso pärjää, kun/jos jää yksin. On niin vitun helppoa.
[/quote]
Kunnon hard core masentunuthan ajattelee, että tekee palveluksen kaikille, etenkin lähimmillen, päättämällä päivänsä. Kokee olevansa riippa, jonka poismeno on vain helpoitus.
35-vuotias jatkaa...ajatukset on synkkiä, ystävät karkaa ympäriltä, mä en kohta enää jaksa. Voimia ei ole parantaa asioita. Jos olisin rohkea, lähtisin pois täältä. Mutta pelkurina jään ja kärsin.
Minä luultavasti ryyppäisin itseltäni henkeä pois tai narkkaisin, jos olisin tuollaisessa jamassa. Eihän tuossa ole mitään syytä enää elääkään.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 22:14"]
Minä luultavasti ryyppäisin itseltäni henkeä pois tai narkkaisin, jos olisin tuollaisessa jamassa. Eihän tuossa ole mitään syytä enää elääkään.
[/quote]
Sitä vain että kun ei tunne mielihyvää niin ne negatiiviset tunteetkin ovat sen verran laimeita, että enemmänkin lamaantuu. Sen sijaan että tekisi itsemurhan, koska ei ole tarpeeksi "sytykkeitä" siihen. -30
Oletko joskus kokenut mielihyvän tunteita ja ne ovat nyt jääneet pois? Itse kun olin masentunut, kysyttiin, koenko silti mielihyvää ja kysymys sai ajattelemaan, mitä se oikeastaan edes tarkoittaa. Mietin, olenko koskaan kokenut sellaista. Sen jälkeen olen usein miettinyt asiaa ja huomannut joskus hetkittäin kokevani mielihyvää. Mutta nyt olen taas masentunut. Minun elämäni on tyhjää enkä koe halua elää sitä. Mitään hyvää ei ole enää edessä. Toisinaan koen hetkittäin iloa ja yritän jaksaa niitä hetkiä etsien.