Äitini ennätys on ollut olla soittamatta minulle yhden päivän ajan

Sanon hänelle, että en vapaapäivinä halua länkyttää puhelimessa, jos ei ole mitään tärkeää asiaa. Yksi päivä meni, ettei soittanut, mutta jo seuraavana päivänä yritti soittaa 12 aikaan aamupäivällä. Eli näköjään tiukkaa teki olla soittamatta yhteen päivään. Jos olisi ollut jotain oikeasti tärkeää, niin olisi voinut laittaa viestin, mutta mitään viestiä ei tullut, joten tiesihän sen, että soitti taas koska on niin riippuvainen soittelusta minulle.

Mikä siinä on, ettei oma äiti ymmärrä mitä aikuinen lapsensa sanoo/toivoo? Ihan kuin olisin edelleen joku 10-vuotias, jonka velvollisuus on ilmoittaa itsestään päivittäin, ettei äiti vaan huolestu.

Tuntuu etten pääse ikinä vapaaksi äitini "kahleista", paitsi tietenkin kun jompikumpi meistä heittää veivinsä.