Harmittaa kun en saa kissaa kesytetyksi

Aika.

Se muuttuu. Vielä pari vuotta, niin se on ihana.

Ohan sulla onKelma. Voi kissa parkaa. Tottele edes sinä kaikkia sääntöjä ja määräyksiä niin Maailma pelastuu. Jookos, kookos?

Liian nuorena vieroitettu emostaan

Laitat kissan ruoan sekaan cannapista, niin elukka rauhoittuu huomattavasti. On katillakin mukavempaa.

Jotkut on tuollaisia luonteelta. Ota kaveriksi mieleisesi rotukissa, niiden luonteet pystyy paremmin ennustamaan.

Hankit sellaisen vielä isomman ja aggressiivisemman kissan, joka pitää tämän alkuperäisen pahanilmanlinnun aisoissa.

Onko puuma, naarasleijona...

Joillakin kissoilla se kestää vuosia, joillakin viikkoja, joillakin jotain siitä väliltä ja jotkut ei kesyynny koskaan, vaikka miten aktivoisi.  Minua ärsyttää aika lailla kuin eläinsuojeluyhdistysten sivuilla jotkut kommentoi esittelyihin "omassa kodissa kesyyntyy VARMASTI". No mistä sitä kukaan tietää? Suattaap kessyyntyä, suattaap olla että ei. 

Niinkinpäin on käynyt, että eläinsuojelutiloissa kesy kissa stressaantuu muutoksestä niin paljon, että uudessa kodissa ei kukaan saa koskea, vaikka siellä eläinsuojelutalossa on ollut mitä herttaisin. Tällaisia palautuksia joskus tuli, kun olin aktiivina. 

Nuori kissa vaatii paljon tekemistä, leikittämistä, kiipeilemistä, raapimispuita, ruuan jahtaamista. Herkkuja ja hiljaista juttelua.

Mutta kissa tarvitsee myös omaa rauhaa, paikan, jossa se saa olla aivan varma, ettei kukaan häiritse. Sopiva hyllynpäällinen, jok syrjäinen koppa, josta on hyvä näkyvyys.

Älä ota syliin väkisin, mielummin pidä hieman viileää etäisyyttä. Kun kissa itse hakee rauhallista läheisyyttä, huomioi se.

Siinä menee aikaa, meillä on ihan täyskesy reilu vuoden ikäinen kissa, joka saa edelleen hepuleita. Ja meillä on kuusivuotias ei niin kesy kissa (tullut meille kolmevuotiaana), joka hyväksyy täysin vain yhden meidän lapsista, kaikki eivät voi edes ottaa kunnolla syliin, kissa vetää ihan tönkköjäykäksi, jos joku muu ottaa syliin, ei kehrää eikä etenkään rentoudu muiden sylissä).

Vierailija kirjoitti:

Joillakin kissoilla se kestää vuosia, joillakin viikkoja, joillakin jotain siitä väliltä ja jotkut ei kesyynny koskaan, vaikka miten aktivoisi.  Minua ärsyttää aika lailla kuin eläinsuojeluyhdistysten sivuilla jotkut kommentoi esittelyihin "omassa kodissa kesyyntyy VARMASTI". No mistä sitä kukaan tietää? Suattaap kessyyntyä, suattaap olla että ei. 

Niinkinpäin on käynyt, että eläinsuojelutiloissa kesy kissa stressaantuu muutoksestä niin paljon, että uudessa kodissa ei kukaan saa koskea, vaikka siellä eläinsuojelutalossa on ollut mitä herttaisin. Tällaisia palautuksia joskus tuli, kun olin aktiivina. 

On se vähän kesyttäjästäkin niin. Varmasti on liian vahvasti sanottu, mutta on ihmisiä, jotka saa hyvinkin villin kissan kesyyntymään. Ja niitä, joilta ees pikkuisen aran kissan kesytys ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin kissoilla se kestää vuosia, joillakin viikkoja, joillakin jotain siitä väliltä ja jotkut ei kesyynny koskaan, vaikka miten aktivoisi.  Minua ärsyttää aika lailla kuin eläinsuojeluyhdistysten sivuilla jotkut kommentoi esittelyihin "omassa kodissa kesyyntyy VARMASTI". No mistä sitä kukaan tietää? Suattaap kessyyntyä, suattaap olla että ei. 

Niinkinpäin on käynyt, että eläinsuojelutiloissa kesy kissa stressaantuu muutoksestä niin paljon, että uudessa kodissa ei kukaan saa koskea, vaikka siellä eläinsuojelutalossa on ollut mitä herttaisin. Tällaisia palautuksia joskus tuli, kun olin aktiivina. 

On se vähän kesyttäjästäkin niin. Varmasti on liian vahvasti sanottu, mutta on ihmisiä, jotka saa hyvinkin villin kissan kesyyntymään. Ja niitä, joilta ees pikkuisen aran kissan kesytys ei onnistu.

Toimin aikoinani hätäsijoituspaikkana huostaanotetuille kissoilla (kyllä, ne tuli siis poliisilta ja eläinsuojelulääkäriltä tai terveystarkastajalta). Siellä oli kissoja, jotka vietti kuukauden tiskikaapin takana murisemassa. Oli kissoja, jotka kolme minuuttia tuijottivat kauhusta jäykkänä eteisen lattialla ja sen jälkeen puskivat syliin ja nukkuivat kainalossa. Ja kaikkia tuosta välistä. Se kissa, joka oli kuukauden siellä tiskikaapin takana, oli vanhan mamman kissa, mamma joutui sairaalaan ja kuoli, ja kukaan sukulaisista ei kissaa huolinut. Puoli vuotta kissa mökötti meillä, sitten vein sen anopille ja appiukolle jouluksi ja sinne se jäi kymmeneksi vuodeksi. Siitä tuli viikossa sylikissa ja kaikkien lellikki. Oli kissa, joka kakkasi aina kenkään, ei koskaan hiekkalaatikkoon. Sille yritettiin saada kotia, ja kävi kokeilemassakin parissakin perheessä. Lopulta nörttiopiskelija otti testiksi, ja löysivät toisensa, kenkiin kakkaaminenkin loppui (ehkä ne nörtin kengät haisivat liian pahalle?), kai sen nörtin vuorokausirytmikin sopi sille kissalle paremmin. Oli kissoja, joille ei edes yritetty enää löytää uutta kotia, vaan ne jäivät niihin sijoituskoteihin, joilla oli kärsivällisyyttä elää kissan kanssa, joka murisee lauteiden alla eikä koskaan näyttäydy päivänvalossa.

Kissa on kodin kunkku, se ei alistu, päättää itse jos ja mihin mennään.

Joskus ottaa vaikka tuolin omakseen ja jos joku muu menee siihen istumaan, sitten yrittää saada paikkaa takaisin.

Kissa tulee syliin vain kun haluaa, kun sen mielestä se syli on mukava ja turvallinen paikka.

Osaa myös kiittää, tuo silloin palkintoja omistajalleen.

Ei syö silloin kun käsketään tai jos ruoka ei ole tarpeeksi tuoretta.

Kissaa ei voi kesyttää, kissa kesyttää omistajan.

Mene naimisiin sen kanssa. Eipä aikaakaan kun se on muuttunut lehmäksi.