Olen aatelinen. Käykö kateeksi?
Olen tehnyt vähän suku tutkimusta ja esi isänä suoraan viidennessä jälkeen jääneessä polvessa aleten on vara kraiveli frihärre Georg Y. K. von Schlaffenglied. Asui Väli-Saksissa ihan oikeassa linnasa.
Kommentit (36)
No tuskin moni keskiverto aatelinen normi aatelittomasta suomalaisesta kauheasti eroaa nykyään. Ei kaikilla aatelisilla ole isoa linnaa tai kartanoa eikä aina suuria summia rahaakaan. Jotkut suvut ovat edelleen varakkaita, mutta eivät kaikki. Suhteita vaikutusvaltaisiin ihmisiin heillä toki on sukunsa ansiosta ihan eri lailla kuin keskivertoihmisillä.
Et ole, koska oikeat aateliset ovat vaatimattomia eivätkä tuo taustaansa esiin.
Tollanen nimi kuin Schlaffenglied, eihän sillä ole perillisiä saatu aikaiseksi. Siis aatelinen impotentti tai oliko ihan kastraatti. Selvä provo.
Ei varmaan kannata lesoilla aateluudella jos kirjoitustaito on tuollainen. Romahdus näkyy liian selvästi 😂
T. Sukulinja selvillä Widukind von Sachseniin saakka (https://fi.wikipedia.org/wiki/Widukind).
Ei mutta sulle woken paikka. Arvaa kuinka pahalta meistä tavallisista tuntuu, kun kehuskelet aatelisuudellasi. Tuntuu turvattomalta, vaikka pistin peukun suuhun ja hain turvarievun.
Olisihan se kiva olla von -jotain eikä vaan joku Korhonen tai Heikkinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin ehkä, jos elettäisiin aikaa ennen 1700-lukua.
Nykyajassa aatelisilla voi pyyhkiä takalistonsa.
Miksi aikaa ennen 1700-lukua? Kyllähän noilla etuoikeuksia oli sen jälkeenkin.
On jotenkin sellainen mielikuva, että 1700-luvulla tippui enemmänkin päitä ja aatelisten alamäki alkoi mm. hovien kulujen karsimisesta...
Nyt lähinnä enää viihdearvoa.
No kristitty katolinen luterilainen anglikaani on näiden kuninkuuden alainen Jumalan kuninkuus ja Pojan Jeesuksen sekä maallisten kuninkaiden nehän on meidän pomoja . Olemme alamaisia mutta kuninkaallisia . Orjien joukossa saattaa olla kuningas Jeesuksen omia vapaita Kristuksessa . Pharaot faaraot on vähemmän kuin muut. Miettikää Thaimaan kuningasta sen alaiset elää kuningaskunnassa . Ihan samoin suomalaiset on elänyt ruotsin kuningaskunnassa .
Aatelius ei näköjään kieliopillisia asioitakaan takaa. Ei, en ole kateellinen. Onnistut lähinnä herättämään hilpeyttä. Ylpeile rauhassa, kertoo sinusta enemmän, kuin muista.
Jokaisessa penaalissa on vähintään yksi tylsä kynä.
Jos olisit aatelinen, et kirjoittaisi noin.
Tsingiskaani on mun isosisä ja hän kun ratsasti paikalle niin moni aatelinen väänsi hätäkakan housuun ja ratsasti aasilla karkuun.
Schlaffen Glied tarkoittaa peniksen ongelmaa joten aloittaja on selkeä rölli.
Miksi aikaa ennen 1700-lukua? Kyllähän noilla etuoikeuksia oli sen jälkeenkin.