Teoria: mitä intohimoisemmin rakastuu, sitä
varmemmin haluaa myös naimisiin. Eli ne, joilla on toista jatkuva ikävä ja kaipaus, kaipaa myös avioliittoa.
eli niissä suhteissa, jotka alkavat hiljalleen, ei ole suurta intohimoa vaan suhde kasvaa rakkaudeksi,mjäädään helpommon avoliittoon, eikä ole "kiirettä naimisiin".
Peukuta ylöspäin, jos olet samaa mieltä, peukuta alaspäin, jos et.
Kommentit (6)
Omassa elämässä on ollut noin, toisista en tiedä. En halunnut aiempien suhteideni aikana naimisiin ollenkaan, koska olin idealistisesti sitä mieltä että valtiota ja byrokratiaa ei tarvitse sekoittaa rakkauteen, mutta niin vain kun aloin seurustella nykyisen kanssa, alkoi yhteinen sukunimi äkkiä houkuttaa.
Naimisiinmeno on kuitenkin ennen kaikkea järjellinen ja lakitekninen sopimus. Ei ole kyse mistään hääjuhlasta, joten en ole samaa mieltä.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2015 klo 17:19"]
Naimisiinmeno on kuitenkin ennen kaikkea järjellinen ja lakitekninen sopimus. Ei ole kyse mistään hääjuhlasta, joten en ole samaa mieltä.
[/quote
En ihan ymmärrä, voitko valaista? Opiskelen oikeustieteellisessä, eli avioliiton juridinen puoli on minulle korostetun tuttu ja tärkeä, mutta näen silti avioliiton myös esimerkiksi sosiaalisena instituutiona, psykologisista vaikutuksista puhumattakaan. Maistraatissa menen naimisiin pelkästään todistajien läsnäollessa, mutta on se minulle silti tunteellinen asia.
Voi hyvin pitää paikkansa. Tavallaan ne joilla on sellaista lähes ahdistavaa intohimoa on myös mustasukkaisuutta ja tarve "merkitä" toinen heti. Itsekin olisin mennyt suuren rakkauteni kanssa naimisiin ihan lennosta kauan sitten.
Nykyisen miehen kanssa suhde lämpeni ystävyydestä rakkaudeksi ilman suuria intohimon tunteita mutta olemme viihtyneet yhdessä onnellisina jo lähes 20v. Naimisiin älyttiin mennä vasta muutamaa päivää ennen kuopuksen syntymää:D Ja tuohon liittyi myös se allitajuinen luotto toiseen ehdottomasti, ei ollut mitään pakkoa mennä naimisiin kun olimme sitoutuneet toisiimme kaikin tavoin muutenkin.