Uskovaisuus ei ole tae minkäänlaisesta empaattisuudesta, valitettavasti
Uskovainen ei muutu uskovaisuutensa myötä mitenkään paremmaksi ihmiseksi. Suurimmat rötökset osaa välttää, mutta kaikenlainen juoruilu ja pahan puhuminen jatkuu kunkin luonteen mukaisesti, valitettavasti.
Se joskus ihmetyttää, että jos kaksi uskovaista panettelee, niin eikö kummankaan mieleen tule, että tässä tehtäisiin jotain väärää?
Kommentit (23)
Mistä sitä tiedät ettei kukaan muutu vaikka muutos olisi edes pientä se on parempi että edes yrittää ja katuu.
Yleensä päinvastoin. Empaattisuus kohdistuu vain samoin ajatteleviin ja sekin on hyvin pinnallista.
Kokemusta on.
Totta.
Ei se ihmisen perusluonne siitä miksikään muutu.
Ihminen on erehtyväinen ja lehmä on märehtiväinen. Revi siitä.
Jep. Ei ole ei. En tiedä sitten olisivatko nämä epäempaattiset uskovaiset vielä epäempaattisempia, jos eivät koskaan edes miettisi uskon oppeja, joissa pyritään olemaan myötätuntoisia..?
Eikä heru sympatiaa kuin veljille. Jeesuksen oppeja kukaan tunnusta ja toteuta.
Uskovaisuus on tae halusta tuntea itsensä erikoisen hyväksi, ja muita paremmaksi. Sellaiseksi joka on yläilmoissa haahuilevan, yöpuku päällä kulkevan hahmon erikoisessa tarkkailussa.
Yksi laji narsismista.
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Uskonto sopii mainiosti kaikille vajaaälyisille luusereille, jotka eivät kykene ajattelemaan loogisesti ja rationaalisesti.
Jeesus oli sekopäinen kansankiihottaja, joka nakutettiin ristille rauhoittumaan. Vuosi siellä kuiviin, otettiin alas, haudattiin, mätäni ja maatui paskaksi. Ei koskaan "noussut ylös" hahahahahahaa! :-)
Kyseinen kansankiihottaja kuvitteli harhoissaan "tulevansa takaisin" siten, että hänen aikalaisensa vielä olisivat silloin elossa. Kuolemasta on nyt noin 2000 vuotta aikaa, hah hah!
Islam on kyllä vielä typerämpää kuin kristinusko, juu.
Jesaja 45:5-7
"5. Minä olen Herra, eikä toista ole, minun lisäkseni ei ole yhtään Jumalaa. Vyötän sinut, vaikka et minua tunne, 6. jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskuun asti, että minun lisäkseni ei ole yhtään: minä olen Herra, eikä toista ole, 7. minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän."
Ai? Sinunkaltaisillesi yleensäkin Jeesus oli taruolento 😂 ei olekaan.
Ihanko kaikki uskovaiset siis toimii noin? Mihin perustat väitteesi?
Mutta joo, olet oikeassa, ei se ihminen uskon myötä paremmaksi ihmiseksi muutu eikä perusluonne muutu mihinkään. Mutta käytös voi muuttua hyvemmäksi. Tai sitten huonommaksi jos oikein fanaattiseksi rupeaa. Ja kyllä, itse uskovana tiedostan ihan tasan tarkkaan kun toimin väärin. Pysrin siitä pois mutta valehtelisin jos väittäisin että se on helppoa. Tavis pahoja ihmisiä me kaikki täällä ollaan, enempi tai vähempi.
Hyvin monet käyttävät uskovaisuuttaan vain tekosyynä käyttäytyä älyvapaasti. Tietyissä uskonnollisissa suuntauksissa kaikenlaiset hirveät teot on muka oikeutettu ja anteeksi annettu jo etukäteen, "viisaiden ihmisten" toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Ei se ihmisen perusluonne siitä miksikään muutu.
Uskovaisen perusluonnehan on sellainen että se nauttii toisten kyykyttämisestä. Pitää vain olla joku mukamas ylevä peruste ja siihen toimeen usko on omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Uskonto sopii mainiosti kaikille vajaaälyisille luusereille, jotka eivät kykene ajattelemaan loogisesti ja rationaalisesti.
Jeesus oli sekopäinen kansankiihottaja, joka nakutettiin ristille rauhoittumaan. Vuosi siellä kuiviin, otettiin alas, haudattiin, mätäni ja maatui paskaksi. Ei koskaan "noussut ylös" hahahahahahaa! :-)
Kyseinen kansankiihottaja kuvitteli harhoissaan "tulevansa takaisin" siten, että hänen aikalaisensa vielä olisivat silloin elossa. Kuolemasta on nyt noin 2000 vuotta aikaa, hah hah!
Islam on kyllä vielä typerämpää kuin kristinusko, juu.
Jesaja 45:5-7
"5. Minä olen Herra, eikä toista ole, minun lisäkseni ei ole yhtään Jumalaa. Vyötän sinut, vaikka et minua tunne, 6. jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskuun asti, että minun lisäkseni ei ole yhtään: minä olen Herra, eikä toista ole, 7. minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän."Ai? Sinunkaltaisillesi yleensäkin Jeesus oli taruolento 😂 ei olekaan.
Islam ja kristinusko ovat kiihkottomasti tarkasteltuina molemmat juutalaisuuden lahkoja. Kaikkien jumalhahmo on sama.
Ei tietenkään. Kuten ei ole humanismi eikä liberaalisuuskaan.
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Uskonto sopii mainiosti kaikille vajaaälyisille luusereille, jotka eivät kykene ajattelemaan loogisesti ja rationaalisesti.
Jeesus oli sekopäinen kansankiihottaja, joka nakutettiin ristille rauhoittumaan. Vuosi siellä kuiviin, otettiin alas, haudattiin, mätäni ja maatui paskaksi. Ei koskaan "noussut ylös" hahahahahahaa! :-)
Kyseinen kansankiihottaja kuvitteli harhoissaan "tulevansa takaisin" siten, että hänen aikalaisensa vielä olisivat silloin elossa. Kuolemasta on nyt noin 2000 vuotta aikaa, hah hah!
Islam on kyllä vielä typerämpää kuin kristinusko, juu.
Jesaja 45:5-7
"5. Minä olen Herra, eikä toista ole, minun lisäkseni ei ole yhtään Jumalaa. Vyötän sinut, vaikka et minua tunne, 6. jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskuun asti, että minun lisäkseni ei ole yhtään: minä olen Herra, eikä toista ole, 7. minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän."
Mitenkä tämä mielipuolinen raivonpurkaus vastasi ap:n kysymykseen?
Ainakin minun uskovaiset tuttuni ovat häikäilemättömiä toimissaan, mutta miksi eivät olisi, kun kaiken saa kuitenkin Jumalalta anteeksi?
Aika moni uskovainen tuomitsee, vaikka oppinsa mukaisesti pitäisi olla ketään tuomitsematta... Niin inhmillistä...
Elinkeino monille, liian monille tämä asia. Siksi vaikeakin sellainen.
Ilkeimmät ihmiset, joita olen elämäni aikana tavannut, ovat kaikki olleet uskiksia. Sekaan mahtuu lestadiolaisia, jehovia ja ev.lutteja. Samaa paskaa, eri paketeissa.
Tutkitusti uskovaiset ovat vähemmän empaattisia kuin muut.
Kuka sellaista on väittänytkään.