Fitness24seven kiusaa minua
Ostin jäsenyyden kuntosalilta tarjoushinnan aikoihin. Kuitenkin muutinkin tuolta paikkakunnalta pois väliaikaisesti ja halusin lopettaa aluksi jäädyttää jäsenyyteni. Tässä kohtaa olin mokannut, sillä minun olisi pitänyt luoda joku e-laskutus asetus ja näin ollen minun olisi pitänyt käydä paikan päällä maksamassa lasku. No, tämä ei ollut mahdollista enkä kuulemma voinut maksaa avointa laskua vain tilisiirrolla vaan minun piti odottaa, että lasku menee perintään ja soittaa sinne maksullinen puhelu ja ilmoittaa uudet osoitetietoni. Loin e-laskutusasetuksen, mutta se ei mennyt läpi ja tämä piti tehdä uudestaan kolmen arkipäivän päästä. No, oma moka. Maksoin nämä oppirahat. Sanoin kuitenkin, että haluan päättää jäsenyyteni jäädyttämisen sijasta, sillä en halua tukea tällaista toimintaa. Minulle sitten sanottiin, että jäsenyys on irtisanottu. Nyt he ovat kuitenkin lähettäneet minulle jälleen uuden laskun. Olen siis käynyt vain kerran tuolla salilla ja maksanut siitä jo 50 €. Olen myös ollut kuluttajaneuvontaan yhteydessä, mutta ei heitäkään asia kiinnosta. Käskevät vain odottamaan uusia laskuja ja vastauksia.
Kommentit (30)
Kyllä sinä itse olet nyt töpeksinyt, joten kanna vastuu ja hoida homma kuntoon.
Vierailija kirjoitti:

Olen sanonut, että haluan lopettaa jäsenyyteni ja minulle sanottiin, että se lopetetaan. Silti he lähettävät edelleen laskuja. Mitä voin tehdä? Vai pitääkö minun nyt lähteä tuomioistuimeen?
Ap
Tässä hyvin näkyy Pirjo Peruskuluttaja. Ei lueta etukäteen sääntöjä, tai ei välitetä niistä. Ei toimita ohjeiden mukaan vaan kuten itseä huvittaa.
Sitten kun tulee sanktiota, itketään netissä että firma on paska.
Näinhän se menee. Asiakas on aina oikeassa (not)

Sinä otat kirjallisesti yhteyttä yritykseen ja pyydät selvityksen tilanteesta. Sitten toimit niin, että saat irtisanoutumisen todennetusti ja sopimusehtojen mukaisesti tehtyä. Samalla sovit, mikä on viimeinen lasku.
Kuinka vanha sinä olet?

Sanoin jo, että mokasin ja maksoin nuo muistutuslaskut. Pitääkö minun nyt siis maksaa noita jäsenyyslaskuja ikuisesti, vaikka firma itsekin sanoi lopettavansa jäsenyyteni? Hyvä, että olet itse aina täydellinen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä itse olet nyt töpeksinyt, joten kanna vastuu ja hoida homma kuntoon.
Olen sanonut, että haluan lopettaa jäsenyyteni ja minulle sanottiin, että se lopetetaan. Silti he lähettävät edelleen laskuja. Mitä voin tehdä? Vai pitääkö minun nyt lähteä tuomioistuimeen?
Ap
Sinä otat kirjallisesti yhteyttä yritykseen ja pyydät selvityksen tilanteesta. Sitten toimit niin, että saat irtisanoutumisen todennetusti ja sopimusehtojen mukaisesti tehtyä. Samalla sovit, mikä on viimeinen lasku.
Kuinka vanha sinä olet?
Olen lähettänyt 10 viestejä, mutta he eivät enää vastaa. Minulla on sähköpostissani heidän viestinsä, missä näkyy keskustelumme ja se, että he ovat päättäneet jäsenyyteni - tai sanoneet päättäneensä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hyvin näkyy Pirjo Peruskuluttaja. Ei lueta etukäteen sääntöjä, tai ei välitetä niistä. Ei toimita ohjeiden mukaan vaan kuten itseä huvittaa.
Sitten kun tulee sanktiota, itketään netissä että firma on paska.
Näinhän se menee. Asiakas on aina oikeassa (not)Sanoin jo, että mokasin ja maksoin nuo muistutuslaskut. Pitääkö minun nyt siis maksaa noita jäsenyyslaskuja ikuisesti, vaikka firma itsekin sanoi lopettavansa jäsenyyteni? Hyvä, että olet itse aina täydellinen.
Ap
Käy keskustelu sähköpostilla, niin voit lukea sen useasti ja ymmärtää mitä siinä lukee. Lue myös sopimusehdot, joihin olet sitoutunut.
Tee kaikki kirjallisesti jotta on mustaa valkoisella.
Kuinka vanha sinä olet?
Voi olla, että jäsenyydestä on jokin minimiaika, joka pitää maksaa joka tapauksessa. Kannattaa lukea jäsenyyssopimus huolella läpi.
Otsakkeesi (ainoa minkä moni lukee) herjaa kyseistä yritystä vaikka sinä olet kämmännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinä itse olet nyt töpeksinyt, joten kanna vastuu ja hoida homma kuntoon.
Olen sanonut, että haluan lopettaa jäsenyyteni ja minulle sanottiin, että se lopetetaan. Silti he lähettävät edelleen laskuja. Mitä voin tehdä? Vai pitääkö minun nyt lähteä tuomioistuimeen?
Ap
Sinä otat kirjallisesti yhteyttä yritykseen ja pyydät selvityksen tilanteesta. Sitten toimit niin, että saat irtisanoutumisen todennetusti ja sopimusehtojen mukaisesti tehtyä. Samalla sovit, mikä on viimeinen lasku.
Kuinka vanha sinä olet?
Olen lähettänyt 10 viestejä, mutta he eivät enää vastaa. Minulla on sähköpostissani heidän viestinsä, missä näkyy keskustelumme ja se, että he ovat päättäneet jäsenyyteni - tai sanoneet päättäneensä.
Ap
No sitten sinä menet käymään siellä näiden tulostettujen sähköpostien kanssa ja sovit asiasta paikanpäällä kirjallisesti.
Ja jos tämä ei auta, ilmoita heille kirjallisesti, että otat yhteyttä esim oikeusaputoimistoon.
Mutta lue nyt ne sopimusehdot kunnolla ensin.
Mokasin kerran niin kai sitten maksan siitä koko loppuelämäni.

En pysty menemään sinne, kun olen muuttanut.
Ap
tolla on standardi mikälie 6kk isrtisanomisaika, joka on aivan perseestä ja haisee vedätysfirmalle. Siksi tulevatkin ns köyhien alueille jotka ovat hieman yksinkertaisempi ja suostuvat ihan kaikkeen koska eivät tutustu ehtoihin millään tavalla tai ymmärrä niitä.
Firman käyttö on siten mahdotonta. Eikä ilmeisesti edes ole kunnon saunaa joka on oleellinen. Niijoo ja asiakaskunta eli köyhät eli varkaat yms kannibaalit. Tuommoisessako ympäristössä pitäisi muka voida treenata??
tai muutenkaan "toistaiseksi" sopimukset. Niitä on vältettävä viimeiseen asti. Voin ihan hyvin ostaa parilla satasella mitälie keräyskolikoita tai vitamiineja mutta listoille en mene ikinä. Periaate kysymys, lypsettäväksi en suostu.
Vierailija kirjoitti:
tolla on standardi mikälie 6kk isrtisanomisaika, joka on aivan perseestä ja haisee vedätysfirmalle. Siksi tulevatkin ns köyhien alueille jotka ovat hieman yksinkertaisempi ja suostuvat ihan kaikkeen koska eivät tutustu ehtoihin millään tavalla tai ymmärrä niitä.
Firman käyttö on siten mahdotonta. Eikä ilmeisesti edes ole kunnon saunaa joka on oleellinen. Niijoo ja asiakaskunta eli köyhät eli varkaat yms kannibaalit. Tuommoisessako ympäristössä pitäisi muka voida treenata??
En tiedä oletko tosissasi, mutta tämä oli joka tapauksessa ketjun paras kommentti 😂😂
Ap
Olisit vain ostanut Erna Huskon Golden Booty -valmennuksen.
Haluaisin vain eroon koko yrityksestä, minkä palvelujen käyttäminen oli elämäni suurin virhe.
Ap