Ex-mies kiinnostunut?
Usein kuulee ex-kumppanin osoittavan kiinnostusta uudelleen juuri silloin, kun itsellä alkaa mennä hyvin asiat ja elämä alkaa hymyillä. Eron jälkeen päätin välttyä kyseiseltä kliseeltä. Mies on kuitenkin ottanut yhteyksiä tasaisin väliajoin, osoittanut kiinnostustaan ja haluaa nähdä, mutta seksin perään hän ei ole ainakaan. Mietin mitä hän haluaa minusta, sillä hän on kuitenkin sanonut ettei meistä voi tulla vain kavereita enää ja silti homma jatkuu. Jos hän olisi edelleen kiinnostunut, niin tilanteen voi tehdä ristiriitaiseksi se, kun jättäessäni hänet sopimattoman käytöksensä takia, sanoin hänelle että turha sitten myöhemmin tulla ruikuttamaan perään. Moni asia on kuitenkin muuttunut paremmaksi, joten nyt olen alkanut pitää yhteen paluuta mahdollisena.
Miten kannattaisi menetellä?
Ihan sama.