Näin löydät seurustelukumppanin
Minut tunnetaan kaveripiirissäni "järjen äänenä", jolta saa aina hyviä vinkkejä. Päätin tulla jakamaan kokemukseni ja näkemykseni siitä, miten löytää seurustelukumppanin.
1. Innostu asioista ja elämästä ylipäätään.
Nykyaikana on hyvin tavallista, että töiden lisäksi ei ole jaksamista juuri mihinkään muuhun. Illalla korkeintaan katsotaan Salkkarit ja sitten nukkumaan. Se passivoi elämää ja estää löytämästä todellista intohimoa synnyttäviä asioita ja elämänsisältöä - sekä kaikkia niitä ihania ihmisiä, joita sitä kautta löytyy. Järjestä asiat niin, että on mahdollista keskittyä töiden lisäksi muihin asioihin ja kehitä itsetuntemustasi, jotta osaat hakeutua oikeanlaisiin harrastus- ja kaveripiireihin.
2. Hakeudu ihmisten pariin.
Introverttinä ymmärrän, että ihmisten ilmoille hakeutuminen on haastavaa. Se kuitenkin tapahtuu ihan luonnostaan, kun on löytänyt jonkun todellista innostusta herättävän asian (harrastuksen). Kun näin käy, käytä hyväksesi kaikki tilaisuudet ja illanvietot, että tutustuisit ihmisiin. Opettele myös aidosti kiinnostumaan kanssaihmisistä --> älä keskity pelkästään siihen kenestä voisit seurustelumielessä olla kiinnostunut. Tutustu kaikenlaisiin ihmisiin ensin kavereina, deittailu ja seurustelu tulevat aikanaan, jos on tullakseen.
3. Arvosta itseäsi
Kehitä itsetuntemusta ja ole itsellesi armollinen. Yritä nähdä itsessäsi ja persoonassasi positiivisia puolia. Ihmisiin tutustumista helpottaa, kun jättää itseään kritisoivat ajatukset mahdollisimman taka-alalle. Älä ajattele, että oikeutuksesi elää tai valloittavuutesi ihmisenä olisi jotenkin sidottu suorittamiseen töissä tai muulla tavoin. Muut ihmiset huomaavat hurmaavat ominaisuutesi helpommin, kun tuot niitä rohkeasti esiin.
4. Älä etsimällä etsi ja ole tyytyväinen elämääsi
Keskity siihen, mikä elämässäsi on hyvin. Jos annat seurustelukumpanin puutteen (tai jonkun muun vastaavan asian) vaivata itseäsi, aiheuttaa se pahimmillaan häpeää, eristäytymistä ja jopa katkeruutta (jotka eivät todellakaan auta kumppanin löytymisessä). Opettele olemaan kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saat terveenä viettää ja käytä aikasi tehden asioita, jotka tuovat iloa. Siten osaat olla erityisen kiitollinen parisuhteestasikin, kun se sopiva ihminen joskus löytyy (kiitollisuus tuo myös parisuhteeseen kestoa ja onnea).
Tässä ohjeita, jotka helpottavat seurustelukumppanin löytämistä ja samalla lisäävät elämänlaatua. :)
t. järjen ääni
Kommentit (66)
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:45"]
Täyttä asiaahan nuo ovat. Ei vaan ole helppo noita toteuttaa esim. kohta 1. Mulla kestää työpäivät matkoineen 11h joka arkipäivä ja yleensä niin väsynyt sen jälkeen ettei paljoa jaksa. Tuohon ei auta kuin työpaikan vaihto, mutta sekin on nykyään helpommin sanottu kuin tehty.
[/quote]
Aivan totta. :(
t. ap
Passiivisuus pitää sinkkuna. Ei voi ajatella, että muiden pitäisi löytää sinut. Ihan yhtä hyvin sinä voit tehdä aloitteen sen sijaan, että ajattelet sen olevan toisen tehtävä.
Se on myös jännä, että ihmiset näkevät vuosikausien vaivaa esim. töihin pääsemiseen jne, mutta parisuhteen pitäisi löytyä sillä, että on vain olemassa. Ei olla valmiita edes profiilia laittamaan netttiin, vaikka siihen menisi tunti korkeintaan elämästä aikaa.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:45"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:35"]
Sori, oot liian vanha.
[/quote]
Minua se ei erityisesti haittaa, että olen sinulle vanha. :) Emme edes tunne.
t. ap
[/quote]
Alat olemaan aika monelle muullekin. Huomioi myös se tehdessäsi tulevaisuudessa listoja.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:42"]
1. Entä jos ei ole niin aktiivinen luonne? Saan enemmän iloa esim. maalaamisesta kuin sukelluskurssin käymisestä. Minulla on intohimoja, mutta ei sellaisia, jotka auttaisivat pariutumisessa.
2. Rakastan ihmisten seuraan hakeutumista, uusia ihmisiä, juhlia...
3. Arvostan itseäni, vaikka joskus moitin itseäni. Ja vaikka koko ajan yritän olla parempi ihminen eri tavoin.
4. En enää etsikään, koska se ei ole tähänkään asti johtanut mihinkään. Se, että en enää etsi kyllä tarkoittaa sitä, että en löydä ketään eikä kukaan löydä minua. Olen onnellinen ilman parisuhdetta ja se voi tavallaan olla itseään toteuttava ennustekin, koska en enää usko tapaavani ketään.
t. ikisinkku N23
[/quote]
Olen tosin keksinyt ainakin yhden syyn, miksi ympärilläni ei ole niin paljon miehiä. Tajusin sen, kun puhuin miespuolisen tutun kanssa, joka hehkuttaa yhteistä naispuolista tuttua hänen harrastuksensa takia. Mies ei ikinä muista, että minulla on sama harrastus, koska en postaa instagramiani ja facebookiani täyteen kuvia asiasta.
Jos joskus ryhdyn epätoivoiseksi, niin sitten alan markkinoimaan itseäni somessa. Tissit tiskiin, niin eiköhän treffipyyntöjä ala tulla.
Olin tosi pitkään sinkkuna, kun ajattelin, että se suhde löytyy varmaan sitten itsestään mitään yrittämättä.
Ei löytynyt, vaikka monta vuotta meni. Tunnustin, että homma ei toimi. Paras takuu siitä, että mikään ei muutu on se, ettei muuta mitään. Siispä aktivoiduin kunnolla etsimään parisuhdetta. Nettiin profiilit ja tein kasvokkain aloitteita juttelun aloittamiseksi, jos tuli joku kiinnostava vastaan. Tällä tavalla löytyi kuukaudessa hyvä suhde. Oli kuitenkin aika vaikeaa tulla ulos kuorestaan, kun oli tottunut vain kulkemaan toisten ohi.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:01"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:45"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:35"]
Sori, oot liian vanha.
[/quote]
Minua se ei erityisesti haittaa, että olen sinulle vanha. :) Emme edes tunne.
t. ap
[/quote]
Alat olemaan aika monelle muullekin. Huomioi myös se tehdessäsi tulevaisuudessa listoja.
[/quote]
En ole liian vanha sellaiselle miehelle, josta itse olisin kiinnostunut. Ja minun elämäni ei siihen pääty, jos sellaista miestä ei koskaan vastaan tule.
Ikävää, jos aloitus aiheuttaa sinulle noin aggressiivisia tunteita.
t. ap
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:56"]
Rakkaus ei ole koskaan täydellistä, ei edes lähes. Tämä voisi olla sulle kohta nro 5 ;)
[/quote]
Riippuu miten täydellisen itselleen määrittelee. Mutta tokihan sen olen jo tähän ikään nähnyt, että tosimaailma ja lapsuuden prinsessasadut aavistuksen toisistaan poikkeavat. ;)
t. ap
Älä välitä noista negatiivareista ap. Haukkujille tyypillistä on se, että heillä ei ole omat asiat kunnossa. Yrittävät aina vetää muita alas mukanaan.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:17"]
Älä välitä noista negatiivareista ap. Haukkujille tyypillistä on se, että heillä ei ole omat asiat kunnossa. Yrittävät aina vetää muita alas mukanaan.
[/quote]
En välitä. :) Aito ilo ja onni lähtevät sisältä päin eivätkä ole muiden määriteltävissä. Kiitos kommentistasi.
t. ap
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:22"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:17"]
Älä välitä noista negatiivareista ap. Haukkujille tyypillistä on se, että heillä ei ole omat asiat kunnossa. Yrittävät aina vetää muita alas mukanaan.
[/quote]
En välitä. :) Aito ilo ja onni lähtevät sisältä päin eivätkä ole muiden määriteltävissä. Kiitos kommentistasi.
t. ap
[/quote]
Miksi vastailet heille, jos et välitä?
"1. Innostu asioista ja elämästä ylipäätään."
Silkkaa paskaa. Itse ainakin haluan miehen, joka ei ole elämästä innostunut vaan ymmärtää, että elämänjano on kaiken pahan alku ja loppu ja koko elämä pitäisi käyttää siten, että voi sammuttaa tuo janon.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:25"]
Miksi vastailet heille, jos et välitä?
[/quote]
Olisiko vastaamattomuus sitten osoitus siitä, etten välitä? Mielestäni välttämättä ei, ihmisten tapa kommunikoida on erilainen.
t. ap
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:28"]"1. Innostu asioista ja elämästä ylipäätään."
Silkkaa paskaa. Itse ainakin haluan miehen, joka ei ole elämästä innostunut vaan ymmärtää, että elämänjano on kaiken pahan alku ja loppu ja koko elämä pitäisi käyttää siten, että voi sammuttaa tuo janon.
[/quote]
Nukahdinko jo ja näen unta?
Tuollainen nainen olisi unelmani. Kärsimys on tie onneen. Hoidan kyllä asiani jne. mutta olen perusluonteeltani pessimisti enkä innostu mistään.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:28"]
"1. Innostu asioista ja elämästä ylipäätään."
Silkkaa paskaa. Itse ainakin haluan miehen, joka ei ole elämästä innostunut vaan ymmärtää, että elämänjano on kaiken pahan alku ja loppu ja koko elämä pitäisi käyttää siten, että voi sammuttaa tuo janon.
HAHAHA :D minä olen tuollainen mies. Kyyninen&Nihilisti. Mutta olen päättänyt että yritän muuttua on ihan paskaa ettei ole kiinnostunut juuri mistään.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:38"]
Oot raivostuttava ku oot niin positiivinen :D
[/quote]
Haha, noin on joskus ennenkin minulle sanottu. :'D
t. ap
t. ap
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:01"]
Kerro vielä vinkkisi miehille!
Nainen voi mennä seisomaan pihalle ja jos ei nyt ihan keskellä metsää seiso niin joku löytyy.
[/quote]
Siis kenen kanssa tällainen nainen mielestäsi seurustelee, toisen naisen vai? Vai millä perustelet sen, että vain nainen löytää aina kumppanin, mutta mies ei, jos tämä nainen kerran löytää miehen itselleen? Heterosuhteissa kun tuppaa miesten ja naisten osuus olemaan 50/50.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:38"]
Oot raivostuttava ku oot niin positiivinen :D
[/quote]
Ei se ole, kunhan esittää.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 00:01"]
Alat olemaan aika monelle muullekin. Huomioi myös se tehdessäsi tulevaisuudessa listoja.
[/quote]
Sä et sitten kuulu niihin, joiden mielestä nainen kuin nainen löytää kumppanin?
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:43"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 23:33"]
Miksi et sitten ole itse löytänyt sellaista?
[/quote]
En tiedä. Kenties en ole kovin pitkään vielä elänyt periaatteideni mukaan. :) Noiden asioiden tajuaminen ja varsinkin toteuttaminen on todella pitkän tien tulos. Tahdon kyllä uskoa, että minäkin saan vielä osani siitä täydellisestä (tai edes lähes) rakkaudesta. :)
t. ap
[/quote]
Rakkaus ei ole koskaan täydellistä, ei edes lähes. Tämä voisi olla sulle kohta nro 5 ;)