miehen mielestä kiusaan, omasta mielestä mies ei ymmärrä

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 17:17"]

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 17:12"]

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 17:03"]

Voi vaikuttaa miehen mielestä kiusaamiselta, koska ehkä kokee että tuot aina uudestaan esiin ikäviä asioita menneisyydestä. Hän voi kokea avuttomuutta, koska mennyttä ei voi enää muuttaa, ja ajatella, että yrität syyllistää häntä tapahtuneesta. Myöskään liian pitkälti tulevaisuuteen meneviä asioita ei oikein kannata puhua, eikä listata liian montaa asiaa yhtä aikaa, varsinkaan jos mies on väsynyt. Miehet eivät ajattele tai tulkitse asioita samoin kuin naiset.

[/quote]

Miehet tarvitsevat samanlaista erityiskohtelua kuin lapset? 

[/quote]

Jos mies puhuisi vaikeasta ongelmastaan joka päivä niin 99% naisista jättäisi viikon jälkeeen.

Miehellä ei ole tässä tapauksessa kykyä auttaa. hän luultavasti auttaisi jos osaisi. Hae apua joltain muulta

[/quote]

Olipa kova yleistys. Eiköhän tuossa vaiheessa pohdittaisi yhdessä mitä asialle voi tehdä konkreettisesti tai keneltä viisaammalta kannattaisi kysyä apua tai neuvoja? AV:llä kaikki ihmiset aina tulevat tai pitää jättää ennätysajassa. 

Mielestäni mieheltä voi vaatia samanlaista tukemista kuin naiseltakin. Eivät kaikki naiset ole tunneihmisiä, vaan tekevät mieluummin vaikka konkreettisia palveluksia. Mies voisi suoraan todeta olevansa kyvytön tukemaan emotionaalisesti, mutta halukas auttamaan esim. kodinhoidossa enemmän. Ei voi olla niin vaikeaa aikuiselle ihmiselle. 

Minulle on tullut ero tuollaissa tilanteessa, minun vain olisi pitänyt olla se, jonka täytyy jaksaa olla tukena.

Miehellä oli vaikeaa, molempien vanhempien ennen aikainen kuolema, oma vakava sairaus, raskas työ.

Tottakai ymmärsin että on vaikeaa, mutta koin että vaikeudet olivat yhteisiä, niin minua kuin ala-kouluikäisiin lapsiimme koski isovanhempien kuolema, lasten tai minun surun mies mitätöi, olivathan he hänen vanhempansa. Miehen sairaus koski samoin koko perheeseen, sairauden akuutissa vaiheessa istuin illat hänen vieressään sairaalassa ja tuin, myöhäisillat loin lapsiin uskoa että tästä selvitään, yöt itkin ja pelkäsin, päivät olin töissä. 

Työssä varsinaisesti en voinut auttaa, mutta hoidin kodin ja lapset kun mies teki pitkää päivää.

Uskon, vielä vuosien jälkeenkin että jos edes kerran mies olisi kiittänyt siitä että kuuntelin häntä, olisimme selvinneet ilman eroa, mutta kertaakaan en kiitosta kuullut, päinvastoin, minusta tuntui että märisköön, ei tässä kukaan minuakaan tue.

Mies siis lähti etsimään kuuntelijaa. No terapiaa hän on eromme jälkeen tarvinnut, vaikka uuden naisen löysi jo avioliittomme viimeisinä kuukausina.

Eli ap, hae ulkopuolista apua ja kiitä miestäsi että edes jaksaa valituksiasi. Amatöörin on hirvittävän vaikea löytää oikeita sanoja tai tapoja tukea. Tukeminen on myös hirvittävän raskasta, vaikka sitä haluaisikin tehdä, jotain olisi joskus kiva saada vastineeksikin eli  edes se pieni kiitos.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 18:10"]

Minulle on tullut ero tuollaissa tilanteessa, minun vain olisi pitänyt olla se, jonka täytyy jaksaa olla tukena.

Miehellä oli vaikeaa, molempien vanhempien ennen aikainen kuolema, oma vakava sairaus, raskas työ.

Tottakai ymmärsin että on vaikeaa, mutta koin että vaikeudet olivat yhteisiä, niin minua kuin ala-kouluikäisiin lapsiimme koski isovanhempien kuolema, lasten tai minun surun mies mitätöi, olivathan he hänen vanhempansa. Miehen sairaus koski samoin koko perheeseen, sairauden akuutissa vaiheessa istuin illat hänen vieressään sairaalassa ja tuin, myöhäisillat loin lapsiin uskoa että tästä selvitään, yöt itkin ja pelkäsin, päivät olin töissä. 

Työssä varsinaisesti en voinut auttaa, mutta hoidin kodin ja lapset kun mies teki pitkää päivää.

Uskon, vielä vuosien jälkeenkin että jos edes kerran mies olisi kiittänyt siitä että kuuntelin häntä, olisimme selvinneet ilman eroa, mutta kertaakaan en kiitosta kuullut, päinvastoin, minusta tuntui että märisköön, ei tässä kukaan minuakaan tue.

Mies siis lähti etsimään kuuntelijaa. No terapiaa hän on eromme jälkeen tarvinnut, vaikka uuden naisen löysi jo avioliittomme viimeisinä kuukausina.

Eli ap, hae ulkopuolista apua ja kiitä miestäsi että edes jaksaa valituksiasi. Amatöörin on hirvittävän vaikea löytää oikeita sanoja tai tapoja tukea. Tukeminen on myös hirvittävän raskasta, vaikka sitä haluaisikin tehdä, jotain olisi joskus kiva saada vastineeksikin eli  edes se pieni kiitos.

[/quote]

AP voi kuunnella miestään, jolloin miehenkin pitäisi kuunnella ap:ta. Se on sitä vastavuoroisuutta. Sinun ongelmanasi oli mies, joka ei kuunnellut. Kuten ap:llakin.

Ainakin minua auttaa todella paljon, kun on ystäviä, jotka kuuntelevat vaikka loputtomiin, kuten minäkin heitä. Miksi ei sitten sama pätisi parisuhteeseen?

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 18:22"]

Ainakin minua auttaa todella paljon, kun on ystäviä, jotka kuuntelevat vaikka loputtomiin, kuten minäkin heitä. Miksi ei sitten sama pätisi parisuhteeseen?

[/quote]

Harvoin ystävien kanssa asutaan yhdessä, nukutaan samassa sängyssä ja aika usein ystäville sanotaan, kiitos mites sulla sitten menee.

Meilläkin on kommunikointiongelmia ja ne rasittavat suhdetta, vaikka mies on muuten niin ihana (hassu, nähdessä haluaa olla lähellä jne. vaikka ei olekaan mikään lahjoja kantava valkoinen ritari). Välttelen mahdollisesta erosta puhumista, koska en haluaisi erota, mutta kun samat asiat käydään läpi kymmeniä kertoja eikä mies tunnu tajuavan, sitä tulee miettineeksi miten miehen saisi ottamaan asian vakavasti. Koska hänellä on vaikeuksia ilmaista omia tunteitaan, se lisää kommunikoinnin vaikeutta ja kommunikoinnin vaikeus estää selvittämästä muita pikkuongelmia suhteessa.
.
Vastauksena siis puolisoiden kuuluu tukea toisiaan, mutta teidän täytyy löytää oma tapanne ymmärtää ja tukea. Ammattiauttajan kanssa olisi hyvä keskustella uupumuksen syistä ja jos ne johtuvat pitkälti muusta kuin parisuhteesta, ero ei ole tarpeen. Terapeutilta tai muulta voi myös kysyä miten asiasta voisi puhua miehelle niin että mies ymmärtää tai miten mies voisi tukea tavalla, joka sopii hänelle. Avun hakeminen voi saada miehen ymmärtämään että kyse on oikeasta ongelmasta, jolloin on ehkä helpompi asennoitua lohduttavasti ja tukien vaikka "oikeita" sanoja ei löytyisikään.

Pahan olon nielemistä ja esittämistä ei kannata tehdä. Olen itse kokenut liian monta kertaa sen kuinka miestä ei saa huomaamaan mitään jos pahan mielen piilottaa sivuhuomautuksiin tai katseisiin, yleensä ei osata ottaa vakavasti edes jos asian kertoo suoraan. Näissä tilanteissa miehen välinpitämättömyyden tunne vain lisää tuskaa. Hanki siis apua, ja yritä antaa miehelle vähän hengähdystaukoa. Jos mies kiinnostuu itse olostasi, voit olla iloinen mutta älä kaada kaikkea heti päälle, ja jos ei niin pikku hiljaa voit alkaa käsittelemään asiaa osioissa, pieninä palasina. Joskus kokonaisuuden voi ymmärtää vain jos ymmärtää osaset.

--- Tässä on yksi joka päätti viettää ystävänpäivän yksin, koska ei jaksanut olla ainoa, joka yrittää ja tuntuu välittävän ja olevan kiinnostunut. Kommunikointi ja kommunikoimattomuus vaikuttavat parisuhteeseen harmillisen paljon. Ystävänpäivä ei onneksi ole ollut meille kummallekaan kovin tärkeä juhla, mutta silti se kirpaisee, kun päätyy tekemään ensimmäiset oharit vuosien mittaan tällaisena päivänä.

Kiitos paljon vastauksista.
Ymmärrän nyt miestä paremmin. Ei hänenkään rooli mitään herkkua ole. Ja miehet harvemmin tykkäävät pohtia asioita loputtomiin.
Lisäksi keskustelut menevät melkein heti molemmin puoliseksi syyttelyksi eikä mitään rakentavaa saada aikaan.

mitähän siinä treffeilla vaikkapa alttareilla sitten puhutaan?!

toki sitä voi tukea toista ennenkin, hyvänen aika.

hami4

Edellinen siis ap. Omakin ystävänpäivä meni itkeskellessä..

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 16:45"]

Kuuluu tukea, mutta ei mies ole mikään terapeutti (oletan että ei ole ammatiltaan?). Hän on vain maallikko, joka osaavymmärtää vain oman rajallisen määränsä. Mene oikealle terapeutille, älä kaada miehen niskaan sellaista, jota hän ei osaa käsitellä. 

[/quote]

Komppi. Miehen pitää tukea, mutta hänen vastuullaan EI ole hoitaa sinun uupumustasi ja masennustasi, ap. Siihen tarvitset ammattiapua.

Voin ymmärtää miestäsikin, häntä turhauttaa kuulla sinun murheitasi, jos hän ei kykene niille mitään tekemään, etkä sinä hae apua.

itselläni on mies, jolla oli muutama vuosi sitten masennusta. Toki hänellä itsellään oli vaikeaa, mutta kauheaa se oli minullekin, mies kun jankkasi koko ajan jotain vanhaa sanomistani, siis todellakin viiden vuoden takaista asiaa, ja väitti minun sillä aiheuttaneen hänen masennuksensa. Masentunut ihminen voi projisoida pahaa oloaan ympäristöönsä, ja toden sanoakseni sinunkin kommentistasi ap kuultaa vähän tuollainen läpi. Tokikaan en tunne tilannettasi oikeasri, mutta mieti hetki, ajatteletko ainakin alitajuisesti, että uupumuksesi ja masennuksesi on miehen kylmyyden ja myötätunnon puutteen syytä? Kai ymmärrät, että masennus on kumminkin aina masentuneen oman mielen sairaus, ei sitä ulkopuolelta hänelle kukaan tee.

Älä leiki urheaa, vaan hae ammattiapua. Itsesi, mutta myös miehesi ja parisuhteesi vuoksi.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 18:31"]

Kiitos paljon vastauksista. Ymmärrän nyt miestä paremmin. Ei hänenkään rooli mitään herkkua ole. Ja miehet harvemmin tykkäävät pohtia asioita loputtomiin. Lisäksi keskustelut menevät melkein heti molemmin puoliseksi syyttelyksi eikä mitään rakentavaa saada aikaan.

[/quote]

Miehenä ihmettelen suuresti, miksi pitäisi olla koko ajan pohtimassa ja kaivamassa yksiä ja samoja asioita?

Tuossa suhteessa naiset tuntuvat tarkoituksellisesti repivän auki vanhoja arpia, jotka miehen mielestä on jo käsitelty, hoidettu ja taakse jätetty... Kunnes taas muutaman vuoden päästä asia taas kerran nostetaan pöydälle ja sitä aletaan taas kaivamaan ja tonkimaan.

Toinen mahdollinen syy haluamattomuudelle vatkata asioita on se, että mies on jo oppinut naisen tuntemaan, ja todennut että vaikka asioista keskusteltaisiin avoimesti ja kehittävästi, niin nainen ei ensinnäkään halua oikeasti kuulla mitä miehellä on sanottavaa, ja/tai suuttuu sanotusta, jolloin tuo sanottu asia taas nousee toistuvasti esille seuraavan kymmenen vuoden ajan.

On paljon parempi ja helpompi kaikkien osallisten kannalta, kun ei sano mitään. Ihan oikeasti.

Up

Mun mielestäni toista pitää tukea parisuhteessa. Ehkäpä miehesi ei ole samaa mieltä asiasta? Mene ihmeessä pariterapiaan tai terapiaan! Pahan olon nielemisestä tuskin seuraa ainakaan mitään hyvää pidemmän päälle.

Kuuluu tukea, mutta ei mies ole mikään terapeutti (oletan että ei ole ammatiltaan?). Hän on vain maallikko, joka osaavymmärtää vain oman rajallisen määränsä. Mene oikealle terapeutille, älä kaada miehen niskaan sellaista, jota hän ei osaa käsitellä. 

Meillä ihan samanlainen tilanne. Mies on kyllästynyt kuuntelemaan ja tukemaan mua. :(
Koetan tsempata päivisin ja esittää iloista, nielen murheeni, vaikka tuskani on valtava. Öisin itken salaa. Terapiassa käyn yksin, mutta ei siitä apua ole.:(

Yhde ihmisen päälle ei voi kaataa koko tuskaansa. 

Voi ei 4 :( Se tuntuu äärettömän pahalta, kun toista ei kiinnosta oma olo. Perheessä yhden pahaolo heijastuu herkästi kaikkiin ja pian kaikilla on huonosti asiat.

Jotenkin katoaa pohja koko suhteelta, kun kelpaan vaan toimeliaana ja reippaana. Ap

Taidan maanantaina soittaa jostain jotain keskusteluapua. Toivottavasti sitä olisi tarjolla julkisellakin puolella.

Voi vaikuttaa miehen mielestä kiusaamiselta, koska ehkä kokee että tuot aina uudestaan esiin ikäviä asioita menneisyydestä. Hän voi kokea avuttomuutta, koska mennyttä ei voi enää muuttaa, ja ajatella, että yrität syyllistää häntä tapahtuneesta. Myöskään liian pitkälti tulevaisuuteen meneviä asioita ei oikein kannata puhua, eikä listata liian montaa asiaa yhtä aikaa, varsinkaan jos mies on väsynyt. Miehet eivät ajattele tai tulkitse asioita samoin kuin naiset.

Kuinka uupunutta ja masentunutta tuetaan?