Sievi 49%, Liminka 55%, Tyrnävä 54%, Kempele 59%, Ylivieska 58%, Alavieska 58%..
Pohjois-Pohjanmaalla ihan järjettöman alhaisia rokotekattavuuslukuja. Mistäköhän mahtaa johtua?
Kommentit (40)
Varmaan Pietarin läheisyys on syynä.
1. Paljon lapsia suhteessa kokonaisväkiilukuun, joten rokotettavia on paljon
2. Jonkin verran on rokotekielteisyyttä lestadiolaisissa
Vanhoillislestadiolaiset EIVÄT pääosin ole rokotevastaisia. Se yksi kovaääninen kauppias on ihan omaa lahkoaan. Muista lestadiolaishaaroista en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
1. Paljon lapsia suhteessa kokonaisväkiilukuun, joten rokotettavia on paljon
2. Jonkin verran on rokotekielteisyyttä lestadiolaisissa
ykköskohtaan siis tarkennus, että myös 12-15 -vuotiaita nuoria on paljon, ja näiden rokotukset alkoivat viimeisimmäksi. Joten iso osa ei ole vielä ehtinyt saada kahta rokotusta, siis heistä, jotka ylipäänsä rokotteita ottavat.
En tiedä, oliko nuo luvut koko väestöön vai yli 12-vuotiaisiin suhteutettuja prosentteja. Jos oli koko väestööstä otettuja, sitten myös se valtava alle 12-vuotiaiden määrä tiputtaa rokotekattavuutta, kun heitä ei vielä edes voi rokottaa.
Esim. Liminka on väestörakenteeltaan Suomen nuorin kunta.
Vierailija kirjoitti:
Vanhoillislestadiolaiset EIVÄT pääosin ole rokotevastaisia. Se yksi kovaääninen kauppias on ihan omaa lahkoaan. Muista lestadiolaishaaroista en tiedä.
Pääosin eivät, mutta Kalevan jutun mukaan heissäkin sitä kuiteknin jonkin verran ilmenee. Näin siis oli kommentoinut joku SRK:n johtajakin jutussa.

https://www.kaleva.fi/limingassa-kampanjoidaan-nyt-koronarokotusten-puo…
"
Ylen uutisen mukaan vanhoillislestadiolaisuuden vahvoihin alueisiin kuuluvassa Sievissä lasten ja nuorten rokottamiseen suhtaudutaan kielteisesti etenkin isoissa perheissä, jotka yleensä ovat vanhoillislestadiolaisia.
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen SRK:n puheenjohtaja Matti Taskila myönsi sanomalehti Keskipohjanmaan haastattelussa torstaina, että rokotekriittisyyttä ilmenee liikkeen piirissä jonkin verran. Kokonaiskuvassa liike on hänen mielestään erittäin rokotusmyönteinen.
Taskila puhuu haastattelussa esivallan kunnioituksesta herätysliikkeen perinteessä. Se on luottamusta julkiseen päätöksentekoon ja vastuun kantamista yhteisistä asioista, jollaisena hän rokotuksen ottamistakin pitää.
Rokotuskielteisyyden taustoja Taskila pitää liikkeen piirissä samanlaisina kuin muussakin väestössä. Voimakkaat persoonat pystyvät vaikuttamaan kanssaihmisiin, samoin sosiaalisessa mediassa jaettava harhaanjohtava tieto.
Hengellisenä liikkeenä SRK:lla ei kuitenkaan ole rokotusasiaan virallista kantaa. Taskila pitää keskustelua, epäilevien rohkaisua ja rokotusten puolesta puhuvien asiantuntijoiden viestin välittämistä parhaana tapana edistää rokotuskattavuutta."
Vierailija kirjoitti:
1. Paljon lapsia suhteessa kokonaisväkiilukuun, joten rokotettavia on paljon
2. Jonkin verran on rokotekielteisyyttä lestadiolaisissa
Noihin lukuihin ei lasketa mukaan lapsia. Rokotekattavuus ilmoitetaan 12 v täyttäneiden mukaan.
Onko nyt sitten rokotekriittinen silläkin, ettei halua rokotuttaa lapsiaan?
Olen eteläsuomalainen vanhoillislestadiolainen ja yli 90 % tietämistäni aikuisista on ottanut rokotteen. Uskoomme kuuluu vahvasti esivallan kunnioittaminen ja totteleminen, joten jos usko tähän asiaan jotenkin liitetään niin sitten se kallistuu sinne rokottautumisen puolelle. Itse näkisin tämän kuitenkin jokaisen henkilökohtaisena asiana.
Olemme vanhoillislestadiolainen perhe ja meillä kaikki 12v ylittäneet ovat ottaneet rokotteen. Näin myös lähipiirissä.
Uskovat Jumalaan enemmän kuin lääkäriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Paljon lapsia suhteessa kokonaisväkiilukuun, joten rokotettavia on paljon
2. Jonkin verran on rokotekielteisyyttä lestadiolaisissa
Noihin lukuihin ei lasketa mukaan lapsia. Rokotekattavuus ilmoitetaan 12 v täyttäneiden mukaan.
Vaihtelee lähteittäin.
Pelkäävät sydän- ja verisuonitauteja.
No, mitä sitten? Onko niissä kunnissa tautiryppäitä, häh? Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Paljon lapsia suhteessa kokonaisväkiilukuun, joten rokotettavia on paljon
2. Jonkin verran on rokotekielteisyyttä lestadiolaisissa
Noihin lukuihin ei lasketa mukaan lapsia. Rokotekattavuus ilmoitetaan 12 v täyttäneiden mukaan.
Tältä sivulta näkyy, että Kempeleen rokotekattavuus yli 12-vuotiaissa olisi 73,4. Hesarin tilastossa 59,risat. Joten luulenpa, että Hesarin tilastossa on laskettu mukaan myös alle 12-vuotiaat.
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/vaccreg/cov19cov/summary_cov19ageare…
Vierailija kirjoitti:
No, mitä sitten? Onko niissä kunnissa tautiryppäitä, häh? Ei ole.
On niissä. Esim. Limingassa tänään ilmoitettu 38.
https://www.kaleva.fi/pohjois-pohjanmaalla-on-todettu-452-uutta-koronat…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Paljon lapsia suhteessa kokonaisväkiilukuun, joten rokotettavia on paljon
2. Jonkin verran on rokotekielteisyyttä lestadiolaisissa
ykköskohtaan siis tarkennus, että myös 12-15 -vuotiaita nuoria on paljon, ja näiden rokotukset alkoivat viimeisimmäksi. Joten iso osa ei ole vielä ehtinyt saada kahta rokotusta, siis heistä, jotka ylipäänsä rokotteita ottavat.
En tiedä, oliko nuo luvut koko väestöön vai yli 12-vuotiaisiin suhteutettuja prosentteja. Jos oli koko väestööstä otettuja, sitten myös se valtava alle 12-vuotiaiden määrä tiputtaa rokotekattavuutta, kun heitä ei vielä edes voi rokottaa.
Esim. Liminka on väestörakenteeltaan Suomen nuorin kunta.
Miksi lapset muka eivät ole ehtineet saada rokotuksia?
Asun itse kyseisellä alueella ja kaikki lapset (jotka saivat vanhemmilta luvan) rokotettiin koulussa heti syksyllä koulujen alettua.
2. Rokotuksen sai ihan samalla tavalla koulussa 8 viikkoa myöhemmin. Muutaman päivän aikana rokotettiin koko koulu.
Samalla tavalla on toimittu muissakin kouluissa. Lasten rokotukset toteutettiin tehokkaasti.
Joka ei ollut koulussa rokotuspäivänä, on voinut mennä vaikka ilman ajanvarausta yleiseen rokotusjonoon. Tai ajanvarauksella jonon ohi.
Kepulaisia