Äitipuoli tukisti tyttöäni, tukistin takaisin, teki minusta rikosilmoituksen
Olen ollut kiltti ja mukava ex-miehen uutta naisystävää kohtaan. Hän on hyvin tympeä ihminen ja tiuskii minulle kaikesta. Olen jättänyt sen omaan arvoonsa.
Tässä taannoin tyttäreni valitti niskakipua, hän on 5v. Hän kutitteli niskaansa katsoessaan piirrettyjä ja sanoi, että sattuu niskaan. Hän tuli samana päivänä isänsä luota kotiin, näkee isäänsä kahdesti viikossa. Kyselin tytöltä onko hän nukkunut huonossa asennossa, ei ollut. Meni vähän vaikeaksi ja hiljaiseksi, kun katsoin niskaa. Tytöllä on pitkät hiukset ja ne olivat auki. Niskasta puuttui jumalaton kasa hiuksia, sanoisin että kananmunan kokoinen alue oli kynitty. Tyttö sanoi, että vahingossa kaatoi maitoa pöydälle ja "Anne" otti kiinni hiuksista. Oli tapahtunut aamulla. Isänsä oli lohduttanut ja pitänyt tyttöä sylissä, muttei kuulemma sanonut "Annelle" mitään. Ainakin tytöllä on ollut joku turvanaan..
Asiaan. Pillastuin asiasta niin paljon, etten eläessäni ole tuntenut niin suurta vihaa ketään kohtaan. Me emme exän kanssa IKINÄ ole kurittaneet tyttöä fyysisesti; hänelle riittää pelkkä äänenkorotus.
Tyttö oli seuraavalla viikolla menossa isälleen, tämä tukistaminen tapahtui kun oli isällään viikonlopun. Vein tapani mukaan tyttöä isälleen, "Anne" avasi oven taas tympiintyneenä. Käskin tyttöä juosta halaamaan isäänsä ja viemään isälleen askartelemansa nimipäiväkortin. Jäin ovensuuhun "Annen" kanssa ja tartuin häntä niskavilloista kiinni oikein kunnolla. Sanoin, että jos vielä toistamiseen koskee tyttäreeni sormenpäälläkään, revin häneltä koko päänahan irti.
Poliisi soitti äsken. Ei muuta kuin kuulusteluihin pahoinpitelystä. Minulla on kuvamateriaalia tytön niskasta ja niskassa on edelleen tämä kynitty alue, eihän siihen hiukset kahdessa viikossa takaisin kasva.
Tiedän, että ylireagoin. En vaan kestänyt tilannetta. Olenko minä tässä nyt se hirviö?
Kommentit (74)
Tuo oli iha oikein sille ämmälle, itse olisin tehnyt samoin ja ehkä vielä minun tempperamentillani vielä pahempaakin jälkeä.
Miten voi olla puolikas äiti, itse en ainakaan olisi mieheni lapsen äitipuoli vaan ihan minä ja parhaani mukaan yrittäisin olla hänelle huolehtiva ja ystävällinen. Mutta minusta jokaisella on vain yksi kokonainen äiti. Tosin joku muu ihminen on joskus lapselle rakkaampi ja turvallisempi, mutta ei se hänestä edes puolikasta äitiä tee. Pilkun viilausta joo, mutta "äitipuoli"sanana ei mielestäni ole nykyaikaa.
Tulee mieleeni tapaus jalkopallojoukkuematkalta. Oltiin 13-v junioreita jossain päin Suomea pelimatkalla. Yksi valvojina olleista vanhemmista oli psykopaattinen tapaus, joka ei sietänyt lainkaan niskurointia. Sanoi yhdelle poikansa joukkuetovereista, että seuraavan kerran kun avaat suusi, saat turpaasi. Ei huomannut ukko, että pojan isä seisoi selän takana, nappasi niskasta kiinni ja sanoi, "ja sen jälkeen saat sinä turpaasi". Kaikki paikallaolijat saivat tästä itseleen jonkinasteista tyydytystä ja hyvitystä. Kyllä vanhempien pitää lastaan osata puollustaa.
Ei ole mikään normi tukistaminen jos tukka lähtee päästä, haloo puolustelijat! Tukistaminenkin on väärin, niin vielä tukan irti repiminen. Minusta teit täsmälleen oikein, toivottavasti tyttökin oppii että itseään saa ja pitää puolustaa, ja pienempiään on pakko puolustaa. Toivottavasti saat yksinhuoltajuuden.
Ja minkä helvetin takia se isä antaa uuden naisensa kohdella lastaan tuolla tavalla??????????????? On vätys ja paska mieheksi.
Et tehnyt fiksusti, kai ton olisi voinut vähän aikaisemmin voinut hoitaa. Et voinut enää olla hallitsemattoman raivon vallassa muutenkaan. Ymmärrän vitutuksesi. No tuleepahan nyt hoidettua poliisiasiana. Toivottavasti"Anne" saa myös sakot tukistamistaan ja miehesi on täys nöösi jos ei puuttunut asiaan. Ota tänään olut sen kunniaksi että olet päässyt eroon selkärangattomasta paskasta.
Kunniaksesi on sanottava että kuulut leijonaemoihin, vaikka tyhmästi teitkin.
Et. Hyvä! Kun pidit omasi ja lapsesi puolta. :)
Minäkin oon saanut monesti tukkapöllyä pienenä, eikä se koskaan sattunut, vähän vain pidettiin hiuksista kiinni. Koskaan ei lähtenyt karvan karvaa päästä.
Eli ei oo pelkästä pienestä tukkapöllystä kyse..
Miettisin seuraavat siirrot tarkasti. Jos haet yksinhuoltajuutta on mies tässä vaiheessa ainut, joka ei ole tukistanut ketään. Ja mieti myös mitä sanot kuulustelussa.
Ja jututtaisin vielä EX-puolisoa. Uskaltaako hän kertoa totuuden lapsen kohtelusta?
Toivottavasti ex-miehellä ja lapsen ISÄLLÄ on sen verran suojeluhaluja omaa lasta kohtaan, että todistaa asiassa niinkuin kuuluu. Itse en ainakaan haluaisi itselleni kumppania, joka kohtelee lastani väkivaltaisesti. Tilanteessa on kuitenkin sattunut vahinko (maito kaatui), johon käytettiin täysin kohtuutonta rangaistusta. Eri asia, jos olisi vaikka piirtänyt valkoisen seinän täyteen kuvia tai muuta. Silloinkaan ei tukistaminen ole oikein niin, että hiukset lähtee päästä, mutta ymmärtäisin reaktion paremmin.
Jos tämä on totta niin tulet menettämään lapsesi. Sinun rikosilmoitus näyttää nyt siltä että se on kosto, ja heidän on helppo olettaa että sinä olet lastasi tukistanut.
Teit kai sinäkin "Annesta" rikosilmoituksen? Sinulla on kuvat todisteena ja voit käydä vaikka näyttämässä tyttöä poliisiasemalla, mutta miten "Anne" todistaa pahoinpitelyn?
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 14:18"]
Tee rikosilmoitus äitipuolesta. Itseäni on tukistettu vähintään joka viikko lapsuudessa, mutta muistan varmaan vain yhden kerran että olisi lähtenyt enemmän kuin pari hiusta. Koskaan ei myöskään päätä tai niskaa koskenut kuin hetken sen jälkeen, joten tuo äitipuoli on käyttänyt tosiaan kovaa väkivaltaa lapseesi.
[/quote]
Juuri siksi uskon, että tämä on provo. Ei ole uskottavaa tuollainen kananmunan kokoinen kalju alue.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 19:08"]
Jos tämä on totta niin tulet menettämään lapsesi. Sinun rikosilmoitus näyttää nyt siltä että se on kosto, ja heidän on helppo olettaa että sinä olet lastasi tukistanut.
[/quote]
tämä on valitettavasti totta, se joka menettää malttinsa on heikoilla lastensuojelun kanssa. Kylmä psyko pärjää paremmin.
Jos tilannetta ei nähnyt kukaan ulkopuolinen, kiistä kaikki.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 13:47"]
Jos tilannetta ei nähnyt kukaan ulkopuolinen, kiistä kaikki.
[/quote]
Näin.
Ja kannattaa ottaa huomioon, että ilmeisesti lapsen isä on täysin äitipuolen tossun alla, koska antoi pahoinpitelyn tapahtua ilman puuttumista, ja on edelleen valmis päästämään äitipuolen lapsen lähelle.
Eli se isä on vaarallinen myös sille lapselle, ottaisin sinuna yhteyttä lasuun ja poliisiin, isälle vain valvotut tapaamiset.
Noita väkivaltaisia äitipuolia on ihan liikaa, ja on enemmän kuin tavallista, että se isä hyväksyy ne pahoinpitelyt, ääritapauksessa käy sitten niin kuin eerikalle.
Niin, sanot että puhuitte asiasta tiukkaan sävyyn, muttet koskenut.
Suomi on jännä maa. Itse elin muutaman vuoden väkivaltaisessa suhteessa ja kun olimme kuulustelussa hänen suorittamastaan pahoinpitelystä, sanoin että en muista kuinka pääsin hänen kuristusotteestaan irti ja juoksemaan ulos asunnosta. Saatoin ehkä huitaista tai saada potkaistua hänet kauemmas. Exältä oli kysytty omassa kuulustelussaan, onko hänellä minua kohtaan jotain vaatimuksia siitä että väkivalloin pääsin irti kun hän kuristi minua. :D
Tee rikosilmoitus äitipuolesta. Itseäni on tukistettu vähintään joka viikko lapsuudessa, mutta muistan varmaan vain yhden kerran että olisi lähtenyt enemmän kuin pari hiusta. Koskaan ei myöskään päätä tai niskaa koskenut kuin hetken sen jälkeen, joten tuo äitipuoli on käyttänyt tosiaan kovaa väkivaltaa lapseesi.
Ihan perus kuvio..kyseinen äitipuoli ei välitä sun tyttärestäs pätkääkään. Semmosta se uusperheissä on.
onpa yllätys, että kyseessä on uusperheeliset ihmiset.