Lue keskustelun säännöt.
Millaista on normaali syöminen?
12.02.2015 |
Olen 22, kohta 23 vuotta täyttävä nuori nainen. Mulla on ollut jostain 19-vuotiaasta lähtien pientä ongelmaa syömisen suhteen. Katson aina ruuasta kalorit, mikä rajoittaa syömisiäni :( Tällä hetkellä olen onneksi saanut painoa lisää(tupakoinnin lopettamisen seurauksena), mutta tiedostan silti ettei käytökseni ole normaalia. Pari vuotta sitten laihduin niin, että painoin vähän päälle 40 kiloa. Läheiseni huolestuivat, samoin muiltakin sain kuittailuita laihuudestani. Aloin syömään kuitenkin edes jotain.
Minulla oli samanlainen ongelma, joskin lievempänä ylä-asteella. Pojat haukkuivat rumaksi ja lihavaksi ja laihdutin puolisen vuotta, kunnes tajusin koko jutun älyttömyyden. Itsetuntoni ei taida olla vieläkään kovin hyvä (vaikka parempi mitä se oli noina aikoina).
Esimerkiksi harvoin vaikkapa ravintolassa käydessäni otan vaikkapa keiton, vaikka mieli tekisi pihviä ja perunoita. Pelkään rasvaa, hiilareita, höttöä. Tänään kaupassa olisi tehnyt mieli ostaa pähkinöitä, mutta nehän lihottaa.
Olisi ihanaa elää elämää, jossa kaloreista ei tarvitsisi välittää. Onko kellään muulla kokemusta vastaavasta? Miten pääsitte tällaisesta oudosta käytöksestä eroon?
Kommentit (10)
On ollut samaa, on edelleen. Kalorit pyörii mielessä ja muistan tavallisimpien ruoka-aineiden kalorit ulkoa (kalkkuna 100 kcal, tuoremehu 45 kcal, pasta 350 kcal). Täten pystyn heittämään lonkalta aterian kalorit aika tarkasti. Peilaan ja räknään niitä suhteessa kulutukseen, joka päivä miinuspäivä, 2vk välein +300. Sairasta, tiiän. Lapsilleni en tule koskaan puhumaan kaloreista, painonoidotuksesta jne.
Siitä miten eroon pääsee, en tiedä. Mulla on parempia ja huonompia kausia. Paino tippuu ja kuihdun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 21:51"]
On ollut samaa, on edelleen. Kalorit pyörii mielessä ja muistan tavallisimpien ruoka-aineiden kalorit ulkoa (kalkkuna 100 kcal, tuoremehu 45 kcal, pasta 350 kcal). Täten pystyn heittämään lonkalta aterian kalorit aika tarkasti. Peilaan ja räknään niitä suhteessa kulutukseen, joka päivä miinuspäivä, 2vk välein +300. Sairasta, tiiän. Lapsilleni en tule koskaan puhumaan kaloreista, painonoidotuksesta jne. Siitä miten eroon pääsee, en tiedä. Mulla on parempia ja huonompia kausia. Paino tippuu ja kuihdun.
[/quote]
Huonoa ruokaa syöt.
En tiiä, en oo varmaan koskaan tiennyt. Että mitä on normaali syöminen... ei kuulu sanavarastoon. Sorry, en osaa auttaa.
Vaikka ei sillä, ei tää yhteiskuntakaan mitenkään ruoki normaalia käsitystä ruuasta ja ruokailuista :/
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 21:51"]On ollut samaa, on edelleen. Kalorit pyörii mielessä ja muistan tavallisimpien ruoka-aineiden kalorit ulkoa (kalkkuna 100 kcal, tuoremehu 45 kcal, pasta 350 kcal). Täten pystyn heittämään lonkalta aterian kalorit aika tarkasti. Peilaan ja räknään niitä suhteessa kulutukseen, joka päivä miinuspäivä, 2vk välein +300. Sairasta, tiiän. Lapsilleni en tule koskaan puhumaan kaloreista, painonoidotuksesta jne.
Siitä miten eroon pääsee, en tiedä. Mulla on parempia ja huonompia kausia. Paino tippuu ja kuihdun.
[/quote]
Vaikket lapsille puhukaan niin saattavat oppia tavoillesi silti jos jatkat. Terveisin anorektikon tytär. Perin taudin vaikka äiti ei koskaan käyttäytynyt näkyvästi syömishäiriöisesti, enkä edes tiennyt että sairasti ennen kuin piti puhuttelun merkittävään alipainoon ekaa kertaa päästyäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 21:43"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 21:03"]
Olen 22, kohta 23 vuotta täyttävä nuori nainen. Mulla on ollut jostain 19-vuotiaasta lähtien pientä ongelmaa syömisen suhteen. Katson aina ruuasta kalorit, mikä rajoittaa syömisiäni :( Tällä hetkellä olen onneksi saanut painoa lisää(tupakoinnin lopettamisen seurauksena), mutta tiedostan silti ettei käytökseni ole normaalia. Pari vuotta sitten laihduin niin, että painoin vähän päälle 40 kiloa. Läheiseni huolestuivat, samoin muiltakin sain kuittailuita laihuudestani. Aloin syömään kuitenkin edes jotain.
Minulla oli samanlainen ongelma, joskin lievempänä ylä-asteella. Pojat haukkuivat rumaksi ja lihavaksi ja laihdutin puolisen vuotta, kunnes tajusin koko jutun älyttömyyden. Itsetuntoni ei taida olla vieläkään kovin hyvä (vaikka parempi mitä se oli noina aikoina).
Esimerkiksi harvoin vaikkapa ravintolassa käydessäni otan vaikkapa keiton, vaikka mieli tekisi pihviä ja perunoita. Pelkään rasvaa, hiilareita, höttöä. Tänään kaupassa olisi tehnyt mieli ostaa pähkinöitä, mutta nehän lihottaa.
Olisi ihanaa elää elämää, jossa kaloreista ei tarvitsisi välittää. Onko kellään muulla kokemusta vastaavasta? Miten pääsitte tällaisesta oudosta käytöksestä eroon?
[/quote]
Ala karppaamaan, niin ei tartte välittää kaloreista.
[/quote]
Ekaksi ruokarytmi. Esim. aamupala, lounas, päiväkahvi/välipala, päivällinen, iltapala. Joku pärjää 3-4:lläkin aterialla päivässä, ja sekin on ihan ok, jos hyvältä tuntuu. Mutta että pitää olla jokin rytmi, eikä nappailla mitä milloinkin. Hampaillekin on parempi syödä selkeät ateriat kuin nappailla satunnaisesti jotain.
Sitten ihan normaalia ruokaa. Aamupalalla esim. puuroa tai leipää, siihen juusto tai leikkele ja vaikka hedelmä. Lounaaksi ja päivälliseksi lämmintä ruokaa, reilusti salaattia, lasi maitoa ja leipä. Toki voi syödä myös tukevan salaatin, jossa esim. on kalaa tai kanaa. Iltapala ja välipala voivat olla samantyyppisiä kuin aamupala. Jugurttia, rahkaa tms. voi myös syödä.
Herkkuja silloin tällöin. Parempi syödä esim. päivittäin pari palaa suklaata kuin vetäistä kerralla yökötykseen asti. Mutta ei pidä olla liian tiukkapipoinen, ei se maailmaa kaada, jos joskus menee överiksi.
Tässäpä yksi esimerkki, mitä tavallinen syöminen voisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 22:05"]
Ekaksi ruokarytmi. Esim. aamupala, lounas, päiväkahvi/välipala, päivällinen, iltapala. Joku pärjää 3-4:lläkin aterialla päivässä, ja sekin on ihan ok, jos hyvältä tuntuu. Mutta että pitää olla jokin rytmi, eikä nappailla mitä milloinkin. Hampaillekin on parempi syödä selkeät ateriat kuin nappailla satunnaisesti jotain.
Sitten ihan normaalia ruokaa. Aamupalalla esim. puuroa tai leipää, siihen juusto tai leikkele ja vaikka hedelmä. Lounaaksi ja päivälliseksi lämmintä ruokaa, reilusti salaattia, lasi maitoa ja leipä. Toki voi syödä myös tukevan salaatin, jossa esim. on kalaa tai kanaa. Iltapala ja välipala voivat olla samantyyppisiä kuin aamupala. Jugurttia, rahkaa tms. voi myös syödä.
Herkkuja silloin tällöin. Parempi syödä esim. päivittäin pari palaa suklaata kuin vetäistä kerralla yökötykseen asti. Mutta ei pidä olla liian tiukkapipoinen, ei se maailmaa kaada, jos joskus menee överiksi.
Tässäpä yksi esimerkki, mitä tavallinen syöminen voisi olla.
[/quote]
Täyttä sontaa!
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 21:03"]
Olen 22, kohta 23 vuotta täyttävä nuori nainen. Mulla on ollut jostain 19-vuotiaasta lähtien pientä ongelmaa syömisen suhteen. Katson aina ruuasta kalorit, mikä rajoittaa syömisiäni :( Tällä hetkellä olen onneksi saanut painoa lisää(tupakoinnin lopettamisen seurauksena), mutta tiedostan silti ettei käytökseni ole normaalia. Pari vuotta sitten laihduin niin, että painoin vähän päälle 40 kiloa. Läheiseni huolestuivat, samoin muiltakin sain kuittailuita laihuudestani. Aloin syömään kuitenkin edes jotain.
Minulla oli samanlainen ongelma, joskin lievempänä ylä-asteella. Pojat haukkuivat rumaksi ja lihavaksi ja laihdutin puolisen vuotta, kunnes tajusin koko jutun älyttömyyden. Itsetuntoni ei taida olla vieläkään kovin hyvä (vaikka parempi mitä se oli noina aikoina).
Esimerkiksi harvoin vaikkapa ravintolassa käydessäni otan vaikkapa keiton, vaikka mieli tekisi pihviä ja perunoita. Pelkään rasvaa, hiilareita, höttöä. Tänään kaupassa olisi tehnyt mieli ostaa pähkinöitä, mutta nehän lihottaa.
Olisi ihanaa elää elämää, jossa kaloreista ei tarvitsisi välittää. Onko kellään muulla kokemusta vastaavasta? Miten pääsitte tällaisesta oudosta käytöksestä eroon?
[/quote]
Ala karppaamaan, niin ei tartte välittää kaloreista.