Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jo viidettä kertaa ilman synttärikutsua

Vierailija
12.02.2015 |

6-vuotiaalla Miralla (nimi muutettu) ei ole esikoulussa ainuttakaan kaveria. Häntä kiusataan ja syrjitään. Mira jäi tällä viikolla myös viidettä kertaa ilman synttärikutsua – ainoana lapsena. Uudellamaalla sijaitsevassa kunnassa esikoulua käyvän Miran päivät ovat vaikeita.

– Hän on ujo ja hiljainen tyttö. Lapset syrjivät häntä selvästi. Hän jää esikoulussa muiden jalkoihin. Hänet on jätetty yksin isossa ryhmässä. Hän joutuu leikkimään joka päivä yksin, tytön äiti kertoo Ilta-Sanomille.

Miran syrjiminen tuli esiin jälleen tällä viikolla. Hän oli ryhmänsä ainut tyttö, joka ei saanut kutsua toisen esikoululaisen synttärikutsuille. Ja tämä tapahtui jo viidettä kertaa. Mira aloitti esikoulun viime vuoden elokuussa.

– Hän ei ole saanut siis ainuttakaan synttärikutsua esikoulunsa aikana. Tästä on tullut jo vitsi lastenkin keskuudessa. Lapset huutavat Miralle päin naamaa, miksei hän saa kutsua, ja henkilökunta ei puutu asiaan millään tavalla, äiti sanoo.

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1423709487954.html?pos=ok-nln

Kommentit (49)

Vierailija
1/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi miten kurjaa =(

Vierailija
2/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää on kyllä ihan kamalaa:( mutta tältä palstalta ei hirveästi sympatioita saa, muiden äitien mielestä on ihan ok, jättää yksi ilman kutsua, se on katos elämää.

Voin vain hyvillä mielillä sanoa että onneksi ei ole meidän elämää eikä me tehdä tuollaista elämää kenellekkään vaan aina kutsutaan kaikki:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi helvetti, eihän tuo voi olla totta edes. Tosin itselläni on seiskalta ulkopuoliseksi jätetty ja kiusattu teini, ja toisellakin oli vähän vaikeampi aika alakoulussa, ja nytkin juuri kuulin että luokasta kaikki muut paitsi yksi oli kutsuttu hiljattain synttäreille. Mutta jos tapaus on noin selvä ja tökerö niin eihän se voi olla totta etteivät muiden lasten vanhemmat tee tosiaan mitään ja henkilökuntakin kattelis vaan?

Vierailija
4/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:15"]

Tää on kyllä ihan kamalaa:( mutta tältä palstalta ei hirveästi sympatioita saa, muiden äitien mielestä on ihan ok, jättää yksi ilman kutsua, se on katos elämää.

Voin vain hyvillä mielillä sanoa että onneksi ei ole meidän elämää eikä me tehdä tuollaista elämää kenellekkään vaan aina kutsutaan kaikki:)

[/quote] Meillä ei voida kutsua kaikkia, mutta ei jätetä vain yhtä tai kahta pois, vaan kutsutaan sitten vain pari läheisintä kaveria, joista nyt viimeksikään yksikään ei ollut samalta luokalta.

Vierailija
5/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tän tietää ettei edes jää esikouluun vaan tulee jatkumaan koulussakin. Lapsiparka!

Vierailija
6/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koko juttu kuulosti erittäin väritetyltä. Rajansa kaikella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:25"]

Koko juttu kuulosti erittäin väritetyltä. Rajansa kaikella.

[/quote]

Niin koska itsemurhaan ajavaa koulukiusaamista ei Suomessa esiinny? Hehheh. Kunpa olisi näin.

Vierailija
8/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Järjestäkää kotona kivat synttäri-, nimppari- tai muut kutsut. Kutsukaa sinne ne joista haluatte Miran kavereita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten maailma on kyllä julma. Olin itse myös syrjitty ja kiusattu lapsi, siksi minua kovasti mietityttääkin uskallanko omia lapsia koskaan tehdä. En haluaisi kenenkään lapsen joutuvan kokemaan sitä surua yksinjäämisestä ja niitä kelpaamattomuuden tunteita mitä minullakin oli. Kamalinta näissä tapauksissa onkin kuinka joskus lasten vanhemmat sallivat tällaisen syrjimisen ja toiminnallaan ihan täysin tukevat sitä. Kusipäiset vanhemmat kasvattavat kusipäiset lapset, joista suurimmasta osasta tulee uusia kusipäisiä vanhempia :/

Vierailija
10/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saattaa olla, että esikouluryhmässä on vain yksikin tyttö, jolla on valtaa ja suosiota. Ehkä hän ei pidä "Mirasta" ja on puhunut kaikki muut puolelleen. Mutta se tässä on ihmeellistä, että vanhemmat menevät tällaiseen mukaan. Todella sydämentöntä ja ajattelematonta. Ihan kasvatuksellisestikin huono juttu. 

Tässä vain kirkastuu ajatus, että suomalaisissa on jotain tosi synkkää, pimeää. Se kytee pinnan alla, aina valmiina tekoihin toista ihmistä vastaan. Mutta paradoksaalista kyllä, me pidämme yllä kuvaa rehdeistä  suomalaisista. Kuka kertoisi, ettei se pidä alkuunkaan paikkaansa. Olemme selkäänpuukottajakansaa, tottuneet selviytymään ankeissa oloissa, oma selviytyminen tärkeintä periaatteella "resursseja ei kuitenkaa ole kaikille".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kurja homma :(

Minut on joskus jätetty kutsumatta synttäreille, jonne koko muu luokka oli kutsuttu. Olin kuulemma "liian raju", mikä oli täyttä huuhaata. Olin tavallista harmaata massaa. Itse en edes osannut tuolloin loukkaantua, olin lähinnä tekosyystä todella huvittunut, mutta tottakai jokainen reagoi tavallaan.

 

Vierailija
12/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne eskarilaiset on kasvatusalan ammattilaisten kanssa noin 4 tuntia päivässä. Mikä kumma siinä on, että nämä korkeakoulutetut ei kykene ryhmäyttämään porukkaa niin, että yksi ei jää sivuun? Ja miksi he sallivat eristämisen eskarin aikana?

Enemmän minä ihmettelen eskarin väkeä kuin muita lapsia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:29"]

 

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:25"]

Koko juttu kuulosti erittäin väritetyltä. Rajansa kaikella.

[/quote]

Niin koska itsemurhaan ajavaa koulukiusaamista ei Suomessa esiinny? Hehheh. Kunpa olisi näin.

[/quote]

No minä joka myös epäilin, en saata uskoa että jos useampi aikuinen tietää tästä, niin ettei yksikään toimi. Siis en vaan usko esim. 4 äidin joukossa kaikkien 4 vain hymyillen katsovan vierestä tuollaista touhua. Kyllä minä vielä uskon että yksi näistä olisi puuttunut oman lapsensa toimintaan ainakin. Ja jos lapset suoraan ilkkuvat kaikkien kuullen niin kai nyt joku jotain tekisi.

4

Vierailija
14/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vika on vanhemmissa. Kuinkahan moni tälläkin sivustolla kirjoittava / lukeva äiti välittää ikäviä asenteita omille lapsilleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En minäkään usko, ei voi olla niin että kaikkien vanhemmat on sydämmettömiä ja julmia lapsenkiusaajia!!

Vierailija
16/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:31"]

Järjestäkää kotona kivat synttäri-, nimppari- tai muut kutsut. Kutsukaa sinne ne joista haluatte Miran kavereita.

[/quote]

Niin, tämä olisi munkin mielestä hyvä idea. Tutustukaa vähän lastenne päiväkoti"kavereiden" vanhempiin ja alkakaa vanhempina näyttämään esimerkkiä. Lapset kiusaa tasan niin kauan toisiaan, kun annetaan. Ja vanhempien kautta se yhteishenki syntyy, kun ei ne kaikkein pienimmät välttämättä oikein itse tajua, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki tulisivat toimeen keskenään ja olisivat sivistyneitä toisiaan kohtana. En ole mitään psykologiaa lukenut, mutta uskoisinpa, että 6 vuotiaan sosiaaliset taidot ei ole vielä loppuunhiottuja, joten niitä täytyisi jotenkin tukea oikeaan suuntaan.

Vierailija
17/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 13:00"]

En minäkään usko, ei voi olla niin että kaikkien vanhemmat on sydämmettömiä ja julmia lapsenkiusaajia!!

[/quote]

Ei varmaan olekaan, mutta välinpitämättömiä ehkä. Kaikkien mielessä ei ole muiden lasten tai ihmisten viihtyvyys, pelkästään oman lapsen, mutta tuskinpa kukaan on sydämmetön ja julma, jos asian ottaa rohkeasti puheeksi. Eiköhän jokaiselta sen verran myötätuntoa löydy, että laittaa sen ylimääräisen kutsun menemään ja sanoo omalle lapsukaiselleen, että leikiä sopii myös "Miran" kanssa, koska niin se maailma vaan makaa. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.

Viesin 17 kirjoittaja

Vierailija
18/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

:,( kauheaa. Onneksi muuttavat

Vierailija
19/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Jo viidettä kertaa ilman synttärikutsua"

Kamalaa tottakai jos on totta, mutta eiköhän ne nyt ole vanhemmat jotka päättävät kenet kutsutaan ja kuulostaa oudolta, että vanhemmat sorsisivat ja kiusaisivat tätä yhtä. En usko tarinaan.

Vierailija
20/49 |
12.02.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monissa päikyissä ja eskareissa (+kouluissa) maailmalla ja Suomessakin on voimassa käytäntö, että kutsujen jakaminen ei kuulu päikkyyn/eskariin/kouluun. Kutsut toimitetaan joko suoraan lapsen kotiin, sähköpostiin (esim. vanhemman) jne. Kauden alussa kerätään kontaktilista (vapaaehtoinen), jota voi näihin yhteydenpitoihin käyttää.

En kyllä ymmärrä vanhempaakaan, joka sallii kaikkien paitsi yhden kutsumisen. Joko kaikki tai vaan tyyliin alle puolet.

Tietenkin joku on sitä mieltä, että eläinmaailman keinot käyttöön ja lapset totuttelemaan maailman julmuuksiin jo pienenä. Niin tai näin, eikö lapset juuri pienenä pitäisi kasvattaa ajattelemaan muita ja välittämään muista. Ehkä siten joskus saataisinn nykyistä fiksumpia aikuisiakin.

Ainahan joukkoon joku typerämpi lapsi ja vanhempi mahtuu, mutta jos edes fiksu valtaosa osaisi jotain järkeä, hyvyyttä ja suvaitsevaisuutta osoittaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän yhdeksän