Onko lapsesi joutunut erityisluokalle heti ekasta luokasta lähtien?
Kommentit (13)
Ei joutunut, vaan päässyt. Peruskoulu meni hyvin ja sai päättötodistuksen, jolla pääsi haluamaansa opiskelupaikkaan.
Erityisluokalla saa pienryhmässä nykyään tasokkaampaa ja ykilökeskeisempää opetusta kuin ylisuurissa normiluokissa.
Voidaan sanoa että joo, sinne tosiaan pääsee.
On PÄÄSSYT. Tein paljon töitä saadakseni lapsen sinne. Soitin toistuvasti psykologille, toimintaterapeutille ja vaadin siirtopalaveria koulun ja eskarin väliin. Lopulta sain tahtoni läpi ja on ollut todella hyvä ratkaisu!
Todettiin asperger vähän myöhemmin, mutta ekalla luokalla minut pistettiin sinne kun en pysynyt normaalin opetuksen tahdissa. Ei sielläkään helppoa ollut oppimisvaikeuksien takia. Nykyään olen jo yli parikymppinen ja yhden amistutkinnon suorittanut.
Niin ei sinne pääse helpolla. Kukaan ei joudu vaan saa roikkua tavisluokassa vaikka ei pärjää
Kymmenen lasta, erityisopettaja ja koulunkäyntiavustaja. Luksusoltavat. Sinne päästään.
On ollut pienluokalla jo ekasta luokasta alkaen. Täälläpäin pienluokka on yleensä kymmenen lasta ja heillä erityisopettaja sekä yksi avustaja koko ryhmälle.
Eskarissa tuli esille pääsy pienluokkaan. Vanhempana tosin arvelin jo pienempänä päiväkoti-iässä asioiden menevän niin.
On selvästi hyötynyt yksilölisemmästä opetuksesta. Tiedän, ettei tätä mahdollisuutta ole läheskään joka kaupungissa/kunnassa tarjolla, joten kiitollinenkin olen.
Meinasin juuri tulla sanomaan samaa, että pienluokalle todellakin päästään, ei jouduta. Tämä toki silloin kun siihen on selkeä tarve.
Mun lasta painostetiin ekoilla luokilla erityisryhmään, mutta en suostunut. Vaihtoehdot olivat käytösongelmaisten ryhmä tai oppimisvaikeuksisten ryhmä, eikä lapsellani ole kumpaakaan, hänellä on ADHD. Eli oli impulsiivinen, äänekäs ja vilkas, mutta äärimmäisen kiltti, ystävällinen ja oikeudenmukainen. Ei ikinä kiusannut ketään tai saanut mitään raivareita tms. eikä oppimisvaikeuksia ole ollut.
Onneksi vaihtui sitten opettajansa kolmannella luokalla, ja sen jälkeen ei mitään ongelmia tai painostusta mihinkään suuntaan ollut. PÄin vastoin, opettaja tykkäsi lapsesta todella paljon, ja kaikki sujui oikein mainiosti, vaikka lapsi edelleen oli oma itsensä.
Vierailija kirjoitti:

Eli olisi kuulunut käytösongelmaisten ryhmään.
Hän aloitti jo eskarissa erityisluokalla eli se laskettiin mukaan 11. vuotiseen opetussuunnitelmaan. Hän aloitti opinnot erityiskoulussa.
Nykyään on jo normaalissa koulussa normaalilla luokalla. On hieman hidas luki-häiriöineen.
'Päässyt' kannattaa nykyään ilmaista. Sen verran harvinaista herkkua.