Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oma äiti arvostelee jatkuvasti mun äitiyttä
07.02.2015 |
Mua ahdistaa oman äidin käytös. Äiti ensinnäkin jatkuvasti vahtii ja tarkkailee mun lapsia ja keksii heille kaikenlaisia diagnooseja. Esimerkiksi saattaa ilmoittaa että "tuollainen käytös voi kyllä viitata adhd:en... Kanttaisi varmaan vähän nyt tarkkailla!" vaikka mun lapset on omasta ja myös päiväkodin ammattilaisten mielestä täysin normaaleita. Lisäks äiti arvostelee mun toimintatapojani, milloin laitan lapset väärään aikaan päiväunille, teen vääränlaista ruokaa, meidän päivärytmi on vääränlainen, lapsilla on vääränlaisia vaatteita, koti on kuolemanvaarallinen, päiväkotiin ei lapsia saisi viedä kun se on niin vahingollista (eli siis mun tai miehen pitäisi olla käymättä töissä ja olla lasten kanssa kouluun saakka kotona), mun kasvatuskeinot on ihan vääränlaisia jne. Mä olen todella, siis todella väsynyt äidin käytökseen. En haluaisi riistää lapsilta ainoaa mummoaan pois ja siksi olenkin äidin kanssa välit pitänyt asiallisina, mutta äidin vierailut ahdistaa mua aina ihan mielettömästi ja saa olon surulliseksi pitkäksi ajaksi vierailun jälkeenkin. Olisi ihanaa, jos olisi sellainen lämmin ja kannustava äiti. Mulla ei ole ystäviäkään, joten siinäkin mielessä olisi ihanaa jos äidin kanssa voisi vaikka keskustella ja saada tukea, mutta ei kun sieltä tulee pelkkää arvostelua ja valitusta... Onko muilla samanlaisia äitejä ja miten olette pärjänneet?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 08:51"]Mulla on myös samanlainen äiti. Sen lisäksi hän vittuilee mulle koko ajan, tehnyt sitä jo mun lapsuudesta asti, miehenikin oli ihan järkyttynyt kun tapasi hänet ekan kerran eikä halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Ja siis mulla on kolme sisarusta ja olen ainoa jota hän kohtelee näin.
Noh meillä oli "onni onnettomuudessa", että muutettiin ulkomaille kun esikoinen syntyi niin yhteydenpito on minimissä. Mutta kerran vuodessa kun käydään Suomessa ja käydään mummolassa niin lähden sieltä niin surullisena ja raivoissani vannoen itselleni ja miehelleni etten enää koskaan käy kylässä. Onneksi mieheni on aivan ihana ihminen niin lapsilla on edes yksi ihana mummi. Jotenkin sitä ei osaa päästää omasta lapsuudenperheestä irti, sitä toivoo että äiti olisi muuttunut ja jotenkin sitä aina ehtii unohtaa miten kamala ihminen hän on kun itse on niin erilainen eikä voi itse äitinä käsittää miten joku voi olla omalle lapselleen niin kamala.
Nyt ollaan muuttamassa takaisin Suomeen ja olen jo ihan ahdistuksesta sekaisin, mietin miten voisimme jatkaa yhteydenpitoa minimissä kun asutaan vierekkäisissä kaupungeissa. Haluaisin katkaista välit kokonaan, mutta pelkään törmääväni heihin vaikka kaupassa enkä halua alkaa setvimään miksi en pidä yhteyttä. Aah, ahdistus ja tuska vaan kasvaa.
[/quote]
Oho, jäi "äiti" sana välistä. Siis mieheni ÄITI on aivan ihana ihminen, ei siis mieheni vaikka kyllä hänkin on ihana :D