Räyhäävät vanhemmat
Hei!
Olen nuori ja vasta aloittelemassa työuraa päiväkotimaailmassa. Tänään vähän ennen kotiinlähtöä sattui tilanne, jossa yhden lapsen isä alkoi räyhätä, jopa kiroilla, kun kiireessä (hänellä siis oli kiire) asiat eivät sujuneet kuten hän olisi halunnut. Pelästyin aika tavalla, ja koska oli kyse loppupäivästä, en voinut asiasta kokeneempien työtovereiden kanssa puhua. Itselleni tuli jotenkin järkytyksenä, että vanhempi voi käyttäytyä noin asiattomasti, vieläpä pienten lasten ollessa läsnä. Onko yleistäkin, että vanhemmat käyttäytyvät vihamielisesti vai onko minulla ollut vain turhan ruusuinen kuva alasta?
Kommentit (4)
Niin että ihan kiroilevat päiväkodin henkilökunnalle? Huh, en vain osannut ajatella, että joku käyttäytyy niin asiattomasti, hakiessaan omaa lastaan päiväkodista.
Saatan olla nuori, mutta en sanonut olevani lapseton. Ja sellaiselle henkilölle, joka hoitaa lastani hyvin ja asianmukaisesti, en kyllä ikinä alkaisi räyhätä. ap
Minä olen kullä tänään räyhännyt lapsille luvattoman paljon ja olen yleensä rauhallinen tyyppi. Kun työpaikalla uhkaa irtisanominen, parisuhde voi huonosti on stressikäyrät aika korkeella eikä jaksa kolmen jatkuvaa kinastelua milloin vaatteista ja legoista milloin mistäkin. Lapsiperhe-elämään mahtuu räyhäämistäkin, kun ihmiset on kuitenkin ihmisiä. Tärkeää on, että huomaa itse menneensä yli ja osata pyytää anteeksi. Huono omatunto kyllä siitä aiheestakin jää
Mutta en kyllä tulisi räyhänneeksi päiväkodin hoitohenkilökunnalle, kun he ovat vaan tekemässä työtään. En muutenkaan räyhää vieraille,
Useimmat ihmiset räyhäävät joskus. Jos joskus olet itse vanhempi, voit muistella tätä postaustasi. Räyhäävät ne lapsettomatkin toisinaan.