En tiedä, mikä sattuu tällä hetkellä eniten

Lasinsirpaleiden tavalla kasvoihin iskeytyvät lumihiutaleet, kyyneleet, jotka huuhtovat meikit mukanaan ja kirvelevät silmissäni vai muisto siitä, kun juuri äsken katsoit minua ilman mitään tunnetta. Itkin, raivosin ja anelin sinun edessäsi, sinun kotiovellasi ja sinä katsoit ilmeettömänä, kädet puuskassa. Minä tiputtelin sanoja, muistoja yhteisistä ajoista, yritin löytää ilmeestäsi hellyyttä ja rakkautta. Mutta sinä olit kuin toinen ihminen, joku joka ulkoisesti näyttää sinulta mutta jonka sisällä on pelkkää jäätä.

Ja sinä vain katsoit minua odottaen, että olin itkenyt itseni uuvuksiin. Katsoit ja annoit minun vuodattaa kaiken ulos.

"Mene kotiin", sinä sanoit lopulta. "Mene kotiin", etkä mitään muuta.