Lue keskustelun säännöt.
Potkitaanko hermostuva lapsi ulos nykyään joukkuelajeista?
möh.
15.11.2021 |
10-vuotiaalla heikko pettymysten sietokyky. Oma joukkue hävinnyt viime aikoina kaikki pelit ja tunteet pari kertaa purkautuneet kiukkuna pelikentällä jo ennen pelin loppua. On sitte istunut jäähyllä loppuajan omasta tahdostaan, eli osaa sanoa, jos kiehuu yli. Nyt kuitenkin tuli (kaksi kertaa siis tämmöinen suuttumuskohtaus tullut) joukkueenjohdolta ukaasi, ettei kohta enää saa osallistua peleihin, ellei käytös muutu. Näinkö tämä nykyään menee? Eli lapselle ei anneta mahdollisuutta kehittää sitä pettymyksensietokykyä ajan kanssa, vaan heitetään vaan pihalle? Ketään ei siis ole satuttanut eikä ole heitetty ulos mistään pelistä. Mielestäni vastaavaa ylikuumenemista on ollut muidenkin seurojen pelaajilla, mutta omassa porukassaan tämä meidän tapaus on ilmeisesti ainoa. Muiden seurojen käytännöistä en tiedä. Siksi kysyn, onko juniorien jatkuvat, oman seuran taholta tulevat pelikiellot ihan yleistä touhua? Onhan noita kuumakalleja pääsarjoissakin, mutta mennään kuitenkin peli ja punainen kortti kerrallaan eikä suljeta sarjasta.
Otan myös mieluusti vastaan neuvoja häviämisen opetteluun!
Kommentit (26)
Pettymyksensietokykyä pitää opettaa jo ihan pienestä. Ei anneta lapsen pyörittää huushollia, ei pitäisi pelätä raivareita ja itkua kotona. Lautapeleissä ei anneta lapsen voittaa tarkoituksella, vaan pelataan sääntöjen mukaan. Kun ajatellaan että helpommalla päästään itse, kun annetaan periksi, niin syntyy näitä maailmannapoja. Ulkomaailmassa tulee sitten isku vasten kasvoja, kun ei olekaan voittamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni ei näköjään lukenut ekaa viestiä. Lapsi EI OLE tehnyt kenellekään mitään. MÖKÖTTÄÄ, kun hermo menee (omaan tekemiseen!!), kuten jonkun muunkin lapsi tässä ketjussa. Siksi ei ole halunnut enää jatkaa peliä. ITKEE pelin jälkeen pettymystä. EI OLE RIEHUNUT, KÄYNYT KIMPPUUN EIKÄ KIROILLUT MISSÄÄN. -ap-
Ei nyt tokan kerran jälkeen meillä tuollaista ole ollut, on noita pidempään katseltu. Määräaikaisia jäähyjä on myös annettu, eli kuukausi pois joukkuneen tapahtumista, mutta siihen on yleensä ollut syynä jo sitten se että jotakuta on sattunut, kun yksi riehuu. Mutta kyllähän se häviäminen on vaan opittava kestämään, tai sitten on sisuunnuttava niin, että häviöitä ei enää tule, kun pelaa niin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Joukkueenjohto tuntuu toimivan ihan vastuullisesti, jos viesti on annettu asiallisesti ja tämähän oli vasta varoitus siitä, mihin raivokohtaukset johtavat.
Oletko huomannut, mistä ne johtuvat? Turhautuuko lapsi pelikavereiden virheisiin/omaan huonoon peliin/tuuriin/valmentajaan/tuomariin? Tätä kautta voisi lapsen kanssa keskustella. Jos esim. omiin virheisiin, voisitte yhdessä miettiä, miten treenaamalla tiettyjä taitoja voisi parantaa. Tai jo pelikaverit "mokailevat", miten kavereita pystyisi parhaiten kannustamaan parempiin suorituksiin. Tehokkainta olisi, jos lapsi itse oivaltaisi uusia rakentavampia reagointitapoja.
Mun lapselle oli vaikeinta pienenä, jos koki tuomarin tai valmentajan tehneen epäreiluja päätöksiä. Hänen silmissään he olivat erehtymättömiä (lähes jumalia), ja hän ajatteli näiden toimivan ilkeyttään tehdessään virheitä. Useampi keskustelu käytiin aiheesta, miten kaikki (myös nämä ihaillut aikuiset) tekevät virheitä ja mokia, ja että hekin yrittävät parhaansa.
Toisen lapsen joukkueessa oli jossain vaiheessa huono henki, kun muutama lapsi nälvi ja ivaili muita näiden virheistä, ja tämä tapa tarttui myös muiden kielenkäyttöön. Valmentaja laittoi kaikki lapset suorastaan kilpailemaan toisten kannustamisessa ihan treeneissäkin, ja hyvin nopeasti joukkuehenki parani. Myös pelitulokset paranivat kohisten, kun ei tarvinnut jännittää muiden kommentteja, vaan joukkueen pelissä oli hyvä flow ja lähes "hurmoshenki" tiukoissa paikoissa
Kiitos, tämä oli erittäin asiallinen vastaus. -ap-
Tutkimusten mukaan jäähy on traumaattinen lapselle, koska se tuottaa hylkäämiskokemuksen. Tästä syystä jäähyjen käyttöä ei enää suositella joukkueurheilussa tai muuallakaan.
Joukkueenjohto tuntuu toimivan ihan vastuullisesti, jos viesti on annettu asiallisesti ja tämähän oli vasta varoitus siitä, mihin raivokohtaukset johtavat.
Oletko huomannut, mistä ne johtuvat? Turhautuuko lapsi pelikavereiden virheisiin/omaan huonoon peliin/tuuriin/valmentajaan/tuomariin? Tätä kautta voisi lapsen kanssa keskustella. Jos esim. omiin virheisiin, voisitte yhdessä miettiä, miten treenaamalla tiettyjä taitoja voisi parantaa. Tai jo pelikaverit "mokailevat", miten kavereita pystyisi parhaiten kannustamaan parempiin suorituksiin. Tehokkainta olisi, jos lapsi itse oivaltaisi uusia rakentavampia reagointitapoja.
Mun lapselle oli vaikeinta pienenä, jos koki tuomarin tai valmentajan tehneen epäreiluja päätöksiä. Hänen silmissään he olivat erehtymättömiä (lähes jumalia), ja hän ajatteli näiden toimivan ilkeyttään tehdessään virheitä. Useampi keskustelu käytiin aiheesta, miten kaikki (myös nämä ihaillut aikuiset) tekevät virheitä ja mokia, ja että hekin yrittävät parhaansa.
Toisen lapsen joukkueessa oli jossain vaiheessa huono henki, kun muutama lapsi nälvi ja ivaili muita näiden virheistä, ja tämä tapa tarttui myös muiden kielenkäyttöön. Valmentaja laittoi kaikki lapset suorastaan kilpailemaan toisten kannustamisessa ihan treeneissäkin, ja hyvin nopeasti joukkuehenki parani. Myös pelitulokset paranivat kohisten, kun ei tarvinnut jännittää muiden kommentteja, vaan joukkueen pelissä oli hyvä flow ja lähes "hurmoshenki" tiukoissa paikoissa