Tyttäreni käyttää huumeita
Sain eilen tietää että vanhimmalla lapsellani on huumeongelma, ollut jo monta vuotta. Tässähän sitä heti syyttää itseään että miten ei oo huomannut aikaisemmin ja estänyt tätä.
Tyttäreni on 20-vuotias ja asuu omillaan mutta käy säännöllisesti kotona. Hän tuli nyt isänpäiväviikonlopuksi kotiin ja eilen löysin hänen tavaroiden seasta outoja kolmiolääkkeitä ja googlailun jälkeen selvisi että nehän on huumaavia, ulkomailta tuotuja bentsodiatsepiineiksi kutsuttuja lääkkeitä.
Kun sitten kysyin tytöltäni suoraan miksi hän kantaa mukanaan näitä lääkkeitä, niin hän murtui itkuun ja sanoi että on taistellut huumeiden kanssa useamman vuoden.
Kaikki oli alkanut ihan viattomasta pilven polttelusta sillointällöin. Lopulta se olikin muuttunut päivittäispoltteluksi ja sitten olikin jo pitänyt päästä kokeilemaan jotain muuta.
Tytär myönsi pilven ja bentsojen lisäksi käyttäneensä sillointällöin myös ekstaasia, amfetamiinia ja subutexiä.
Enimmäkseen kuitenkin käyttää alkoholia, bentsoja ja pilveä sekaisin.
Oon aivan järkyttynyt, olen itse rahoittanut tietämättäni tyttöni huumeidenkäyttöä. Monesti tullut kysymään meiltä rahaa kun hänellä on rahat loppu. Nyt sit selvis sekin mihin hän on aina rahansa tuhlannut. Täytyy sanoa että tyttö on todella hyvä valehtelemaan. Väittänyt että on tuhlannut rahat ruokaan ja muihin pakollisiin menoihin.
Tässä tuli nyt tämmönen pitkä avautuminen, mutta olen huolesta sekaisin. Pelkään että vielä menetän rakkaan tyttöni huumeille.
Mitä tässä voi tehdä ja miten autan muualla asuvan lapseni eroon huumeista? En kuitenkaan voi häntä olla kokoaikaa vahtimassa. Katkolle ei suostu lähtemään. Voinko pakottaa aikuista ihmistä hoitoon?
Kommentit (36)
Ainakin se pitää saada lopullisesti pois siitä seurasta, jossa vetää roinaa.
Tyttö on menetetty peli. Kelpaa enää pirih.oraksi. ikävä kyllä.
N30 kirjoitti:
Asiat ei enään kuulu sinulle. Lapsesi on aikuinen ja elää omien valintojensa kanssa. Itsekkin välillä haluan rentoutua ja en jaksa aina sitä viiniä lipittää niin silloin pitää ”oikaista”
Onhan ihmiset huolissaan omista vanhemmistaankin. Ja nekin lienee jo aikuisia. Miksi ei siis kantaisi huolta omasta täysi-ikäisestä lapsestaankin?
Vierailija kirjoitti:
Tyttö on menetetty peli. Kelpaa enää pirih.oraksi. ikävä kyllä.
Voi sua. Sä et kelpaa mihinkään.
Suosittelisin, että puhut tyttäresi kanssa kunnolla. Tuossa tilanteessa olisi tärkeää, että olet tytön tukena, etkä lähesty asiaa hyökkäävällä asenteella. Mainitsit, että tyttö kertoi "taistelleensa" huumeiden käytön kanssa, joten hän on ilmeisesti itsekin tajunnut käytön muodostuneen ongelmaksi? Jos näin on, voisitte yhdessä pohtia keinoja käytön vähntämiseksi. Tärkeintä on kuitenkin olla läsnä ja tehdä selväksi, että sulle voi asiasta puhua ilman pienintäkään kynnystä. Tyttö voi pelätä nistin leimaa katkolle joutumisesta, joten miettisin muita ratkaisuja ensiksi. Avun hakeminen huumeongelmaan on meillä Suomessa valitettavasti todella alkeellisella tasolla, sillä aineiden laittomuus pelottaa ongelmakäyttäjät pois avun piiristä, sillä kukaan ei halua leimautua narkkariksi ja pahimmassa tapauksessa saada rikosrekisteriin merkintää.
Olen itse n. tyttäresi ikäinen nuori aikuinen itsekin, ja käytän silloin tällöin ns. bilehuumeita tai pilveä. Äitini tietää pilven poltosta, ja oli alkuun todella järkyttynyt. Nyt parin vuoden jälkeen asia on hänelle täysin ok, sillä oma elämäni on kaikkien onneksi pysynyt hyvin raiteillaan ja käytöstä ei ole koskaan muodostunut ongelmaa. Olemme nyt läheisempiä kuin koskaan ja asian kertominen helpotti tunnetta siitä, että uskallan puhua äidilleni avoimesti :) Opiskelen yliopistossa, käyn opintojen ohella töissä ja harrastan aktiivisesti, enkä koe satunnaista huumeiden käyttöäni yhtään enempää ongelmaksi kuin alkoholinhuuruisia opiskelijabileitäkään. Painotan kuitenkin, että riippuvuuden riski on suuri, ja etenkin nuorilla satunnainenkin käyttö muuttuu nopeasti ongelmaksi. Suosittelen kuitenkin sinua suhtautumaan asiaan mahdollisimman rauhallisesti, tärkeintä on olla tyttäresi tukena. Itseäsi syyttämällä et saavuta mitään, nykyään huumeita on todella helppo hankkia ja kokeilla ja niitä pyörii nuorien ympärillä melkeinpä enemmän kuin alkoholia, eikä se ole sinun vikasi. Yllättyisitte, jos tietäisitte kuinka moni tavallinen tallaaja polttelee satunnaisesti pilveä tai ottaa viihteellä ollessaan essoja.
Rahaa en tytölle kuitenkaan antaisi, ainakaan kovin kevyin perustein. Koetajutella asiasta rauhallisesti ja selvittää, mistä tyttö luulee käyttönsä johtuvan. Yleensä erityisesti jatkuvalla huumeiden käytöllä peitellään/turrutetaan jotain muuta fiilistä, jota tyttö ei ehkä ole vielä tiedostanut tai ei halua asiasta teille puhua. Tärkeää olisi myös löytää arkeen ja elämään jotain mielekästä sisältöä, joka pitää sopivan kiireisenä ja josta tyttö pitää. Itselleni toimii esimerkiksi liikunta ja lemmikkien kanssa puuhaaminen. Koeta myös parhaasi mukaan suhtautua asiaan avoimesti ja tyttöä kuunnellen, suosittelen myös tutustumaan ko. aineisiin ja niiden mahdollisiin haittoihin, sillä esimerkiksi pilven polton rinnastaminen kovien huumeiden käyttöön on varsin turhaa demonisointia. Tyttäresi sekakäyttö kuulostaa kuitenkin siltä, että aineilla haetaan jotain muuta kuin hetkellistä hauskanpitoa (vrt. alkoholi).
Tsemppiä tulevaan ja iso halaus sulle ja tyttärellesi! <3
0/5
Tyypillinen irti (mun) huumeista valhe.
Ei tarvitse olla propagandaa, se porttiteoria nimittäin. Olen itse jo kauan aikaa sitten tajunnut, että asiat eivät aina mene sen mallin mukaan. On se silti edelleen aika yleinen polku ihmisillä. Toki joku voi jäädä lääkekoukkuun suoraan tms. Reittejä on monia. Samanmieliset ja päänsä sekaisin haluavat viihtyvät samoissa seuroissa, siinä ei ole mitään propagandaa. He ruokkivat toistensa riippuvuutta ja tehostavat toistensa syöksykierrettä. Sellaisia porukoita kannattaa edelleen vältellä ihan tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrtti on ihan ok. Alkoholi ja bentsot vaarallisia.
Ei ole ok kuin joidenkin narkkareiden mielestä jotka ei kestä selväpäistä elämää.
Miksi sitä sitten ollaan laillistamassa pikavauhtia koko euroopassa?
Ei olla
Vierailija kirjoitti:
Porttiteoriaa aina parjataan, mutta kyllä se monen ihmisen kohdalla edelleen on ihan paikkansa pitävä. Siksi suhtaudun hyvin varauksella kaikkeen yrttimyönteisyyteen. Siinä porukassa on paljon väkeä, joille tuo kovempiin aineisiin siirtyminen ei tuota ongelmia. Joku täydellisen vapaan virkaihmiselämän vieroksunta ja ikävistä tunteista vapautuminen ohjaavat. Olen pahoillani tyttäresi ja sinun puolesta. On aivan mahdollista, että hän menehtyy siihen. Toivoa kuitenkin on ja apua tarjolla. Auta hänet avun piiriin. Älä kuitenkaan luota koskaan siihen, mitä hän sanoo. Älä koskaan!
Porttiteoria voi perustua tällä hetkellä paljon myös juuri siihen, että pilvi on tällä hetkellä laitonta, samoin kuin monet kovemmatkin huumeet. Tämän laittomuuden takia sitten näitä kaikkia aineita liikkuu myös samoissa (rikollisissa) piireissä aika pajon. Jos kannabis olisi laillinen säädelty päihde alkoholin tapaan, niin silloin tämä yhteys muihin huumeisiin pienenisi huomattavan paljon. "Portti2 siis ainakin jonkin verran siistyisi muuhun kohtaan. Kynnys eri päihteiden välillä on suuri siinä kohtaa, onko päihde laillinen vai laiton. En tässä nyt sinänsä ota kantaa kannabiksen lailistamiseen, mutta mielestäni tämä on sinänsä oleellinen seikka porttiteoriaa pohdittaessa ja päihteiden haitoista puhuttaessa.
itse asiassa iso osa huumausaineiden haitoista ja negatiivisista moninaisista vaikutuksista käyttäjän elämään johtuukin ylipäätään näiden päihteiden laittomuudesta, mikä sitoo ihmisen rikolliseen vaaralliseen toimintaympäristöön, jossa on monelaista vakavaa rikollisuutta, julmuutta, väkivaltaa jne, ei vain päihteitä.
Onneton provo, -0/5. Ei kukaan, toistan k u k a a n voi toimia noin typerästi. Ja mieti, tarkoitanko sinua, AP, vai tytärtäsi!
Tytöt saavat yleensä itse rahoitettua huumeiden käytön, tavalla tai toisella. Pojat ajautuvat helpommin rikollisille teille etsiessään rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pengoit eilen omin lupinesi aikuisen kyläilemään tulleen lapsesi tavarat. Tytär oli saman tien valmis kertomaan sinulle koko huumehistoriansa.
Aika erikoinen sattuma.
Juuri näin. Ja oudon tuttavallisesti "äiti" tässä puhuu heti bentsoista kuin alan vanha konkari, onpa uskottavaa sekin. Ei nyt mennyt provo läpi.
Olen nähnyt täällä ennenkin hyvin samantyylisiä tarinoita. Sitähän ne ovat, keksittyjä tarinoita.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin, että puhut tyttäresi kanssa kunnolla. Tuossa tilanteessa olisi tärkeää, että olet tytön tukena, etkä lähesty asiaa hyökkäävällä asenteella. Mainitsit, että tyttö kertoi "taistelleensa" huumeiden käytön kanssa, joten hän on ilmeisesti itsekin tajunnut käytön muodostuneen ongelmaksi? Jos näin on, voisitte yhdessä pohtia keinoja käytön vähntämiseksi. Tärkeintä on kuitenkin olla läsnä ja tehdä selväksi, että sulle voi asiasta puhua ilman pienintäkään kynnystä. Tyttö voi pelätä nistin leimaa katkolle joutumisesta, joten miettisin muita ratkaisuja ensiksi. Avun hakeminen huumeongelmaan on meillä Suomessa valitettavasti todella alkeellisella tasolla, sillä aineiden laittomuus pelottaa ongelmakäyttäjät pois avun piiristä, sillä kukaan ei halua leimautua narkkariksi ja pahimmassa tapauksessa saada rikosrekisteriin merkintää.
Olen itse n. tyttäresi ikäinen nuori aikuinen itsekin, ja käytän silloin tällöin ns. bilehuumeita tai pilveä. Äitini tietää pilven poltosta, ja oli alkuun todella järkyttynyt. Nyt parin vuoden jälkeen asia on hänelle täysin ok, sillä oma elämäni on kaikkien onneksi pysynyt hyvin raiteillaan ja käytöstä ei ole koskaan muodostunut ongelmaa. Olemme nyt läheisempiä kuin koskaan ja asian kertominen helpotti tunnetta siitä, että uskallan puhua äidilleni avoimesti :) Opiskelen yliopistossa, käyn opintojen ohella töissä ja harrastan aktiivisesti, enkä koe satunnaista huumeiden käyttöäni yhtään enempää ongelmaksi kuin alkoholinhuuruisia opiskelijabileitäkään. Painotan kuitenkin, että riippuvuuden riski on suuri, ja etenkin nuorilla satunnainenkin käyttö muuttuu nopeasti ongelmaksi. Suosittelen kuitenkin sinua suhtautumaan asiaan mahdollisimman rauhallisesti, tärkeintä on olla tyttäresi tukena. Itseäsi syyttämällä et saavuta mitään, nykyään huumeita on todella helppo hankkia ja kokeilla ja niitä pyörii nuorien ympärillä melkeinpä enemmän kuin alkoholia, eikä se ole sinun vikasi. Yllättyisitte, jos tietäisitte kuinka moni tavallinen tallaaja polttelee satunnaisesti pilveä tai ottaa viihteellä ollessaan essoja.
Rahaa en tytölle kuitenkaan antaisi, ainakaan kovin kevyin perustein. Koetajutella asiasta rauhallisesti ja selvittää, mistä tyttö luulee käyttönsä johtuvan. Yleensä erityisesti jatkuvalla huumeiden käytöllä peitellään/turrutetaan jotain muuta fiilistä, jota tyttö ei ehkä ole vielä tiedostanut tai ei halua asiasta teille puhua. Tärkeää olisi myös löytää arkeen ja elämään jotain mielekästä sisältöä, joka pitää sopivan kiireisenä ja josta tyttö pitää. Itselleni toimii esimerkiksi liikunta ja lemmikkien kanssa puuhaaminen. Koeta myös parhaasi mukaan suhtautua asiaan avoimesti ja tyttöä kuunnellen, suosittelen myös tutustumaan ko. aineisiin ja niiden mahdollisiin haittoihin, sillä esimerkiksi pilven polton rinnastaminen kovien huumeiden käyttöön on varsin turhaa demonisointia. Tyttäresi sekakäyttö kuulostaa kuitenkin siltä, että aineilla haetaan jotain muuta kuin hetkellistä hauskanpitoa (vrt. alkoholi).
Tsemppiä tulevaan ja iso halaus sulle ja tyttärellesi! <3
Ei uskoisi että oot vielä hyvä koulussa. Essot sun muut voi sisältää rotanmyrkkyä ja ties mitä, alkoholi on taatusti sitä mitä pitää ainakin kun Alkosta ostaa. Sä saatat kuolla koska tahansa niihin huumeisiin. Kyllä tuollainen viihdekäyttö on jo itsessään ongelma, ihminen ei ymmärrä omaa terveyttään, pään sekoitus bilemielessä on tärkeämpää kuin oma hyvinvointi, lopeta kokonaan ja aloita vaikka kuntosali harrastus, sen hyvän olon saa terveillä tavoilla myös.

Puhumattakaan siitä miten epäinhimillinen prosessi huumeiden valmistus, maahantuonti ja myynti on ja sä tuet niitä kaikkia käyttämällä tuotetta.

Päläpälä pälä päätä saa sekoittaa vain alkoholilla jolla saa yhden voimakkaimpia sekavuustiloja. Satunnaisessa viihdekäytössä kannabis on paljon vähemmän haitallista eikä siitä mene niin sekaisin.