Naiset, petätte enemmän kuin miehet!

Raflaava otsikko, mutta etpä muuten olisi klikannut. Mutta joo, helkkarin pienellä lähipiirin otannalla olen päätynyt ko. päätelmään. Sinkkuunnuin yli puoli vuotta sitten ja yllätys-yllätys, omakin, yli kymmenen vuoden suhteenikin päättyi naisen pettämiseen. Ero oli hemmetin repivä, kun teineistä kolmikymppisiksi asti kasvettiin yhdessä. Erosta alan pikkuhiljaa selviämään, mutta jonkinsorttiseksi ongelmaksi on muodostumassa varattujen naisten jopa välillä erittäin tungetteleva lähestyminen. Työskentelen muutaman kymmenen ihmisen yhteisössä, joista noin puolet on naisia, kaikki parisuhteissa. Vuosien työpippaloiden pikkutuntiavautumisten kokemuksella näyttäisi siltä, että naiset todellakin pettävät puolisoaan huomattavasti useammin kuin miehet. Ja yksikään ei ole katunut, jopa päinvastoin. Naiset kerskuvat keskenään kokemuksillaan. Niin toki kerskuvat miehetkin, mutta sitten kun päästään pikkutunneille tai saunanlauteille niin totuus on ihan jotain muuta, pusu tai pari jne...
Itsekin olen aina ollut vähän flirttailuun taipuvainen. Viihdyn usein naisten seurassa paremmin kuin miesten, ja minulla on useita naispuolisia hyviä ystäviä. Tykkään älykkäästä keskustelusta, autot ja armeija ei jaksa määräänsä enempää kiinnostaa. Pettänyt en ole.
Petetyksi tuleminen kuitenkin jotenkin muutti omaa ajatusmaailmaani. Minusta on jollain tavalla kuvottavaa se valehtelu mitä nämä naiset pitävät kotonaan. Fiksuja, ihania naisia, joilla omien sanojensa mukaan jopa aivan liian hyvä mies kotona, mutta silti janoavat jotain. Siitä ehkä merkkinä viime työpaikan bileissä väkisin housuihini tunkeutunut käsi, joka hajotti vyöni jonka sain hädin tuskin korjattua niin, että pystyin jatkamaan juhlimista. Vielä kesällä yhden varatun kesätyöntekijän iskettyä silmänsä minuun halusin olla periaatteen mies, enkä missään tekemisissä petturuuden kanssa. Sittemmin on ollut muutama muukin tapaus ja suojaukseni alkaa pikkuhiljaa pettämään. Tekisi mieli humalassa etenkin antaa mennä vaan. Sinkkumiehenä minullahan ei pitäisi olla mitään menetettävää ja ottaa kaikki irti mitä saa. Imarreltu varmaan pitäis olla kaikesta huomiosta, mutta jollain tavalla se sotii omaa ajatusmaailmaani vastaan. Oon aina ollut se työpaikan mukava, sosiaalinen kiltti mies. Rock-lookki, enkä tosiaankaan mikään adonis vaikka urheilen perkeleesti, mutta rakastan aivan liikaa hyvää ruokaa ja juomaa, mutta jotenkin minä nyt tunnun vetoavan nuoriin varattuihin äiteihin. Baareista saan seuraa, mutta yhdenillanjutut.. no-joo... 
Niin mitä mä sitte tässä oikein tänne kirjoittelen. No ehkä mua kiinnostaa onko kulttuuri muuttumassa enemmänkin tähän suuntaan ja aattelin, että täällä on ainakin useampi nuori äiti jolla vois olla sanansa sanottava tähänkin ilmiöön. Vai hä, mikä teitä vaivaa?