Lue keskustelun säännöt.
Pidätkö soluasumista samanlaisena tärkeänä kokemuksena kuin opiskelijavaihtoa
Kommentit (21)
En, enkä pidä opiskelijavaihtoakaan tärkeänä kokemuksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ymmärrä, miksi kumpaakaan pitäisi pitää tärkeänä kokemuksena
En pidä. Itselleni se on ollut tärkeä kokemus. Kämppikseni (yhteensä yli 20 ihmistä) ovat olleet monenlaisia persoonia. Siitä, että oppi tulemaan heidän kanssaan toimeen ja ymmärtämään heitä, on ollut elämässäni paljon hyötyä ja iloa. Juuri olen menossa "get together" - juhliin jossa me vanhat kämppikset tavataan toisiamme näin kymmenen vuoden jälkeen. Odotan innolla. :)
En ainakaan tällä hetkellä. Asuin solussa lähes 2 vuotta opintojen alkuaikoina kyllä, mutta ei se ainakaan vielä tunnu olleen mikään opettavainen tai tärkeä kokemus. Elämäntilanne siinä missä muutkin, yleensä tilanne kuin tilanne muokkaa ihmistä johonkin suuntaan. Enemmän silti pidin kaverin kanssa asumisesta, se ainakin opetti sen, että on kivaa kun on mukava ihminen kotona seurana. Tällä hetkellä asun yksin, voi olla että soluelämäkin on vielä vastassa.
Opiskeluvaihtokaan ei ole mikään välttämättömyys. Toisaalta minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät halua viettää edes kerran elämässään pidempää aikaa ulkomailla ja muutoin kuin lomamatkalla. Mutta kaikki eivät kaipaa samoja asioita.
En.
Itseäni vieläkin hävettää soluajat, koska samoihin aikoihin alkoivat myös ikävät ruuansulatusvaivat. (Ne ratkesivat sittemmin, mutta eivät solussa asumisen aikana.) Tosi kiva kämppiksille, enkä kehdannut loppuvaiheessa katsoa enää ketään silmiin tai jutella mistään kun hävetti niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä kumpaakaaan tärkeänä kokemuksena. Soluasumista jouduin itse kokeilemaan puoli vuotta ja minulle rauhaa tarvitsevalle introvertille se oli pelkkää helvettiä.
En pidä opiskelijavaihtoakaan lainkaan tärkeänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole pitänyt, mutta nyt myöhemmin olen todennut, että se saattaa kuitenkin antaa elämään jonkinlaista joustavuutta. Itse olen asunut vuosia solussa, mutta mieheni ei.
Ehdotin joskus miehelle au pairin tai vaihtarin ottamista perheeseemme, mutta hän ei halua, koska ajatus vieraasta ihmisestä kodissamme ei tunnu hyvältä. Minä voisin lomailla hyvin esim. asunnonvaihdolla, miestä ajatus ahdistaa.
Kun olemme muuttaneet, minä olen ollut paljon joustavampi erilaisille asunnoille. Lyhyen työkeikan vuoksi piti vaihtaa paikkakuntaa, minulle olisi käynyt vaikka kommuuni tai kimppakämppä, kun se olisi kalliissa kaupungissa tullut edullisemmaksi.
Harkitsimme omakotitalon ostamista, jossa olisi ollut erillinen vuokrattava yksiö, josta olisi tullut hyvin vuokratuloja, joten olisimme saaneet isomman talon kuin muuten ja lasten kasvaessa yksiö olisi voitu ottaa omaan käyttöömme. Taaskaan mies ei innostunut ajatuksesta.
Tämä voi olla luonne-ero, mutta saattaa olla, että nuoruuden kokemukset soluasumisesta vs. omasta yksiöstä ovat muokanneet joustavuuttamme asumisessa.
Kyllä, molempia. Ne on sitä elämänkoulua =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 16:24"]
Toisaalta minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät halua viettää edes kerran elämässään pidempää aikaa ulkomailla ja muutoin kuin lomamatkalla. Mutta kaikki eivät kaipaa samoja asioita.
[/quote]
Niinpä. Opiskeluaikana kavereitten seura oli minulle parasta elämässä, ja ajattelin tuntevani itseni tosi yksinäiseksi, jos lähtisin kokonaiseksi vuodeksi pois heidän seurastaan, koska en ole sitä tyyppiä, jonka on helppo saada uusia kavereita missä vain.
Nykyään taas asuntovelka ja arvokas vakityöpaikka pitää paikallaan, vaikka muuten vastaavaa henkistä estettä ei niinkään olisi.
Itselleni ne ovat olleet merkittäviä kokemuksia ja olen tyytyväinen, että sekä soluasuminen että vaihto on jo koettu ja taaksejäänyttä elämää, mutta ymmärrän varsin hyvin, että kaikkia ei kiinnosta tai että kaikki eivät pidä niitä tärkeinä kokemuksina. Tietysti ulkomaille pitemmäksi ajaksi lähteminen esim. vaihto-opiskelun myötä lienee helpointa vielä opiskeluaikana ja sen jälkeen on vähän vaikea irrottautua kuvioistaan samalla tavalla (joten mielestäni mahdollisuus olisi hyvä käyttää hyödykseen), mutta kukin taaplaa tavallaan. Ei ne ole mitenkään pakollisia tai edes välttämättömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 16:37"]
Tämä voi olla luonne-ero, mutta saattaa olla, että nuoruuden kokemukset soluasumisesta vs. omasta yksiöstä ovat muokanneet joustavuuttamme asumisessa.
[/quote]
Se todennäköisesti on luonne-ero. Itseni, joka olen hiljaisuutta ja rauhaa kaipaava introvertti, soluasuminen teki entistä vähemmän joustavaksi, kun koin sen niin jumalattoman ahdistavaksi että samassa asunnossa oli 3 muutakin ihmistä.
Soluasuin 2kk, sitten riitti. Ei ollut ihmisen hommaa se. Tosiaan uskon tämän olevan ihan luonnekysymys, mulla on hyvä ystävä, joka koko opiskeluaikansa asui aina solussa ja nytkin asuu kämppiksen kanssa. Ikää yli 30 vee. Hän näyttää oikeasti viihtyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskeluvaihto on yliarvostettua. Useimmat käyttävät sen vain ryyppäämiseen muiden vaihtareiden kanssa.
Opiskelin jo 80-luvulla, enkä asunut solussa. En koe menettäneeni mitään.
En minä koskaan erityisemmin ystävystynyt kämppisteni kanssa. Yhdestä ystävästä tuli kyllä kämppis. Eli en mielestäni soluasumisessa oppinut juuri mitään. Paitsi arvostamaan yksityisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="30.01.2015 klo 16:37"]
Tämä voi olla luonne-ero, mutta saattaa olla, että nuoruuden kokemukset soluasumisesta vs. omasta yksiöstä ovat muokanneet joustavuuttamme asumisessa.
Se todennäköisesti on luonne-ero. Itseni, joka olen hiljaisuutta ja rauhaa kaipaava introvertti, soluasuminen teki entistä vähemmän joustavaksi, kun koin sen niin jumalattoman ahdistavaksi että samassa asunnossa oli 3 muutakin ihmistä.
Tämä!
Soluasuminen on ja olisi niin kamalaa, että en ikinä haluaisi sitä edes kokea. Tietty se on monille varmasti pakollinen paha.
En... Vaikka itse olenkin asunut 4 vuotta.