syöttekö kotona jälkiruokia?
Kommentit (22)
Vain kerran viikossa, yleensä siis pe/la iltana
Viikonloppuisin aina, arkena joskus jäätelöä.
Aina! Syödään myös alkuruoka (yleensä salaatti). Ei ole vaikeeta tai aikaa vievää. Muutenkin syödään ihan rauhassa. Koulussa lapsilla on vain 20min aikaa ruokailuun joten kotona nautitaan kiireettömyydestä....
Aika harvoin. En jaksa kokkailla mitään erityistä. Joskus on jotain kakkua tai pullaa sulana, jota voi syödä palan. Meillä makea syödään enemmänkin suklaan tai karkkien muodossa.
Aina tekee mieli makeaa ruuan päälle. Useimmiten sorrun jälkkäriin, ainakin johonkin pieneen.
Arkena ei, viikonloppulounaalla useimmiten kahvit, joskun harvoin jotain lisäksi tai muuta (2 aikuista).
Joka päivä päivällisellä jokin makea jälkiruoka. Ja kukaan ei ole meillä ylipainoinen, jos joku sitä epäilee ;)
Ei oikeastaan koskaan. Joskus olen paremman ruuan päälle tehnyt jotain (jäädykettä tai kahvi ja marjapiirakka tms.), mutta ei sitä kukaan jaksa syödä enää ruuan päälle... jää sitten iltapalaksi tai iltakahvin kanssa.
Yksi pala tummaa suklaata kruunaa arkisenkin aterian. Illalla saadan kyyditä sen alas pienellä tirauksella esim. calvadosta.
Ei koskaan. Jos leivotaan joskus jotain niin sitä on tarjolla sitten välipalaksi tavallaan. Kaikki syövät ruokaa niin ettei tee mieli enää mitään lisää, itse en makeista niin välitäkään.
Oi,! Muistan kun meillä kotona äiti laittoi useampanakin arkipäivänä jälkiruokaa; pannukakkua, rahkaa, omenapiirakkaa tms.
Nyt hoksasin, että muutaman vuoden jo omassa kodissa asuneena, en tosiaan ole jälkiruokaa tehnyt :<
Jäätelöt ja pullat meillä syödään vieraiden kanssa, tai ihan omana aikanaan, mutta ei kyllä ruoan jälkeistä varsinaista jälkiruokaa ole meillä nähty. Täytyypä korjata tänään tuo epäkohta! :)
Erittäin harvoin. Vaikka olisi ihan hyvä tapa syödä rauhassa pidemmänkin kaavan mukaan. Nyt olen muutaman kuukauden kotona ja olen aina joskus tehnyt jälkiruokaa, viimeksi appelsiinikiisseliä (oli paljon appelsiineja). Tänään oli Runebergintorttuja. Heldelmäsalaattia on aina välillä
Joka päivä, yleensä teen jotain keittoa tai sitten rahkaa. Mustikkavadelmakeitto on ihanaa.
Ei. Makeita herkkuja on joskus välipalalla tai iltapalalla. Ei ruuan päälle oikein jaksa, enkä muutenkaan halua totuttaa lapsia jatkuvaan herkutteluun.
Mummolassa on joskus jotain kiisseliä jälkiruuaksi, mut yleensä kukaan meidän perheessä ei jaksa sitä ottaa. On totuttu täyttämään maha ruualla ruoka-aikaan. Myöskään leipää meillä ei syödä ruuan kanssa, paitsi keittoruuan.
Ei ole kyllä yhtään ihme, että kansa lihoo, jos näinkin on yleistä syödä päivittäin (!) makeita jälkiruokia.
Ajatusmaailma on nykyään jotenkin vinksahtanut, makeaa mätetään koko ajan menemään. Vaan niin on kansakin nykyään läskimpää kuin koskaan.
Meillä on jälkkärinä usein hedelmiä.
Ei. Joskus viikonloppuisin tehdään vaikka lettuja tai leivotaan jotain pientä, mutta viikolla ei syödä mitään herkkuja.
Kyllä. Arkena yleensä vähän jäätelöä, viikonloppuna jotain kakkua tms