Mitä avokadosta nyt sitten voi tehdä?
Ostin elämäni ensimmäisen avokadon ja toki maistoin, mutta ei se ainakaan noin "raakana" mun makuhermoja hivellyt. Haluaisin kuitenkin syödä sitä koska koostumus oli ihana :D
Miten siitä saa hyvää?
Kommentit (12)
Salaattiin, leivälle, guacamole, katkaravuilla täytettynä, smoothieen
Mä laitan paahdetun ruisleivän päälle, siihen vähän pippuria lisäks.
Tai sitten guacamolea. Avokadopastaa kokeilin joskus, mutta ei vakuuttanut mua.
Syö sellaisenaan suolalla ja mustapippurilla maustettuna!
Soseuta avokadonpuolikas ja loraus hunajaa. Levitä puhtaille kasvoille 10 minuutiksi. Pehmentää ihoa kivasti.
Sen voi heittää roskiin. Ota ensin siemen ja idätä se. Saa hauskan viherkasvin helpolla.
Itse hedelmäliha maistuu hirveältä öljyiseltä paskalta. Ugh.
Laitan avokadokuutioita, kurkkua ja katkarapuja yhteen. Kastikkeeksi thaityylistä eli sweetchilikastiketta, kalakastiketta, valkosipulia, chiliä ja sitruunamehua sekaisin. Tosi hyvää salaatinlehtien päällä.
Minusta se on ihan hyvää sellaisenaan, toki kylmäsavulohen kanssa ruisleivän päällä vielä parempaa.
Oliiviöljyä, valkoviinietikkaa, suolaa ja pippuria päälle.
Tee siitä semmonen mössö, mihin tulee sen avokadon lisäks mustapippuria, suolaa ja pikku loraus sitruunamehua ja oliiviöljyä. Paahda ruisleipä ja sit levitä toi mössö siihen päälle. Ja sit laita päälle vielä pari tomaattisiivua ja tuoretta basilikaa, nam! :) Makeanhimoon oon tehny avokadosta suklaamoussea! Hunajaa, raakakaakaojauhetta ja vähän vaniljasokeria sekaan jne, niin hyvä tulee.
Viipalot lautaselle, ja laitat herbamarea päälle. Onhan varmasti kypsää? Lautaselle voi kerätä sitten muitakin lisukkeita.
Ruisleivän päälle