Miltä tuntuu itsensä löytäminen?

En mä oo ainakaan saanut mitään ahaa-elämystä itseni suhteen. Joka päivä oppii enemmän itsestään ja on enemmän sinut itsensä kanssa.

Ei ole olemassa mitään sellaista. Akkojen jorinoita - ja niistäkin vain niiden, joilla on liikaa luppoaikaa.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 00:59"]

Ei ole olemassa mitään sellaista. Akkojen jorinoita - ja niistäkin vain niiden, joilla on liikaa luppoaikaa.

[/quote]

Suurin osa noista itsensä löytäjä huruista on miehiä - wayne w dyer, deepak chopra, eckhart tolle jne. 

Noista 90% on miehiä.

Löysin itseni kun luin Laasasen kirjoituksia markka-arvo teorioista, tajusin että olen alemman tason mies joka ei kelpaa naisille.

markkina* jopa

Ei siis ole luvassa mitään eheytymisen tai täyttymyksen tunnetta? Mutta kai teillä on kuitenkin jokin oma juttu, missä olette hyviä ja mistä pidätte?

Aamusella kun herää aivan töttöröössä ja miettii mikä päivä, minne ja kuka. Hammaspesulla kun peiliin kattoo niin minähän siellä, jee, on se kuulkaa hieno fiilis.

Uskoisin, että eihän sitä koskaan löydä itseään täysin. Aina paljastuu uusia puolia, eri vuosina, eri tilanteissa. Ihmiset myös muuttuvat vuosien myötä.

No mulla se tapahtui yllätäen. Heräsin aamulla ja marssin peilin eteen ja siellä minua tuijotti punasilmäinen pöhöttynyt hirvitys ja silloin tajusin että eipä ole tätä poikaa tarkoitettu selvinpäin tallustelemaan. Sen jälkeen olen katsonut peiliin vain tukevissa promilleissa.

Se tuntui shokeeraavalle ja osittain kamalallekin! Sitä sisäisti pökerryttävän määrän informaatiota itsestään, paikasta maailmassa, menneisyydestä, tulevaisuuden näkymistä, arvomaailmasta ja riskeistä mitä voi käydä. Huhhuh. Olisi ollut helpompaa olla naiivi ja tyhmä teini. Tämä "valaistuminen" tuli isojen elämänmuutosten ja masennuksen jälkeen.

Itsensä löytäminen? Suhteessa itseen vai suhteessa maailmaan, vaiko suhteessa olevaan?

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:19"]

Se tuntui shokeeraavalle ja osittain kamalallekin! Sitä sisäisti pökerryttävän määrän informaatiota itsestään, paikasta maailmassa, menneisyydestä, tulevaisuuden näkymistä, arvomaailmasta ja riskeistä mitä voi käydä. Huhhuh. Olisi ollut helpompaa olla naiivi ja tyhmä teini. Tämä "valaistuminen" tuli isojen elämänmuutosten ja masennuksen jälkeen.

Hieno vastaus, kiitos :). Itselleni se tuli sillä tavalla ilmi, että levottomuus katosi, innostuin tekemistäni asioista ja löysin itseni elämässä vain tätä hetkeä. Kärsimystä on minunkin elämässä riittänyt. 

[/quote]

Mä useimmiten löydän itseni käsi pöksyissä, en vain ole vielä ymmärtänyt mitä se minusta kertookaan...

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:22"]

Itsensä löytäminen? Suhteessa itseen vai suhteessa maailmaan, vaiko suhteessa olevaan?

[/quote]

Eikö kaikki nuo ole olevaa? :) Sanotaan siis suhteessa olevaan niin että olo tuntui tasapainoiselta. Olit balanssissa itsesi ja maailman kanssa.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:24"]

Mä useimmiten löydän itseni käsi pöksyissä, en vain ole vielä ymmärtänyt mitä se minusta kertookaan...

[/quote]

Ehkä se on sun juttu :) kun tykkäät selvästi tehdä ja pohtia sitä eikä ilmankaan voi olla.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:26"][quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:24"]

Mä useimmiten löydän itseni käsi pöksyissä, en vain ole vielä ymmärtänyt mitä se minusta kertookaan...

[/quote]

Ehkä se on sun juttu :) kun tykkäät selvästi tehdä ja pohtia sitä eikä ilmankaan voi olla.
[/quote]
No ilmeisesti, mutta minkä takia niitä käsiä pitää vielä sen jälkeen haistella?

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:28"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:26"][quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:24"] Mä useimmiten löydän itseni käsi pöksyissä, en vain ole vielä ymmärtänyt mitä se minusta kertookaan... [/quote]   Ehkä se on sun juttu :) kun tykkäät selvästi tehdä ja pohtia sitä eikä ilmankaan voi olla. [/quote] No ilmeisesti, mutta minkä takia niitä käsiä pitää vielä sen jälkeen haistella?

Tykkäät tutkiakin sitä juttua vielä syvemmin :) . Oikea intohimo. Niin lähelle mysteeriä kuin mahdollista.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:25"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:22"]

Itsensä löytäminen? Suhteessa itseen vai suhteessa maailmaan, vaiko suhteessa olevaan?

[/quote]

Eikö kaikki nuo ole olevaa? :) Sanotaan siis suhteessa olevaan niin että olo tuntui tasapainoiselta. Olit balanssissa itsesi ja maailman kanssa.

[/quote]

Oleva on kokonaisvaltaisempi, kuin esimerkiksi maailma - sanotaanko vaikka "hengellisempi"? Kun sanon, että "olen sinut olevan kanssa", niin heti mieleeni kyllä juolahtaa kysymys, että mikä on olevaisuuden luonne? Onko se liskonaivojen tuottama tapa tai tule tapetuksi -tyyppinen perstuntuma, vaiko jokin yhteistyön t. altruismin muoto? Kun niissä molemmissa on puolensa, mutta mikä on se, mitä näen ja koen maailmassa, jossa elän?

Eli onko muutos/konflikti olevaisuuden luonne ja väistämättä minunkin luonne (koska aika ja sen aiheuttama tuho), vai onko minussa mikään pysyvää muutoksesta huolimatta? Ja jos muutun, muuttuuko minä vastentahtoisesti...eli pyrkii selviytymään? Olenko siis ympäristöni luonnos/matkiva apina, vai onko minussa mitään originellia? Minusta nämä kysymykset vaatii vastauksen, ennen kuin voin sanoa olevani sinut olevaisuuden kanssa.

Mutta mitä kysyit, niin...koen nähneeni jotain olevaisuuden luonteesta ja toistaiseksi uskon löytäneeni paikkani tässä maailmassa, mutta varaan oikeuden muutoksiin. Miksi? Koska olen useammin kuin kerran elämäni aikana kadottanut ja tuhonnut maailmankuvani, ja rakentanut itseni uudelleen.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 02:10"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:25"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 01:22"]

Itsensä löytäminen? Suhteessa itseen vai suhteessa maailmaan, vaiko suhteessa olevaan?

[/quote]

Eikö kaikki nuo ole olevaa? :) Sanotaan siis suhteessa olevaan niin että olo tuntui tasapainoiselta. Olit balanssissa itsesi ja maailman kanssa.

[/quote]

Oleva on kokonaisvaltaisempi, kuin esimerkiksi maailma - sanotaanko vaikka "hengellisempi"? Kun sanon, että "olen sinut olevan kanssa", niin heti mieleeni kyllä juolahtaa kysymys, että mikä on olevaisuuden luonne? Onko se liskonaivojen tuottama tapa tai tule tapetuksi -tyyppinen perstuntuma, vaiko jokin yhteistyön t. altruismin muoto? Kun niissä molemmissa on puolensa, mutta mikä on se, mitä näen ja koen maailmassa, jossa elän?

Eli onko muutos/konflikti olevaisuuden luonne ja väistämättä minunkin luonne (koska aika ja sen aiheuttama tuho), vai onko minussa mikään pysyvää muutoksesta huolimatta? Ja jos muutun, muuttuuko minä vastentahtoisesti...eli pyrkii selviytymään? Olenko siis ympäristöni luonnos/matkiva apina, vai onko minussa mitään originellia? Minusta nämä kysymykset vaatii vastauksen, ennen kuin voin sanoa olevani sinut olevaisuuden kanssa.

Mutta mitä kysyit, niin...koen nähneeni jotain olevaisuuden luonteesta ja toistaiseksi uskon löytäneeni paikkani tässä maailmassa, mutta varaan oikeuden muutoksiin. Miksi? Koska olen useammin kuin kerran elämäni aikana kadottanut ja tuhonnut maailmankuvani, ja rakentanut itseni uudelleen.

[/quote]

Hei, olen itse koulutukseltani filosofi mutta liikun tällä palstalla maalaisjärjellä niin kuin suurin osa muistakin. Kiitos vastauksesta :) . Ymmärsin mitä tarkoitit.

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 02:24"]

[quote author="Vierailija" time="29.01.2015 klo 02:10"]

Oleva on kokonaisvaltaisempi, kuin esimerkiksi maailma - sanotaanko vaikka "hengellisempi"? Kun sanon, että "olen sinut olevan kanssa", niin heti mieleeni kyllä juolahtaa kysymys, että mikä on olevaisuuden luonne? Onko se liskonaivojen tuottama tapa tai tule tapetuksi -tyyppinen perstuntuma, vaiko jokin yhteistyön t. altruismin muoto? Kun niissä molemmissa on puolensa, mutta mikä on se, mitä näen ja koen maailmassa, jossa elän?

Eli onko muutos/konflikti olevaisuuden luonne ja väistämättä minunkin luonne (koska aika ja sen aiheuttama tuho), vai onko minussa mikään pysyvää muutoksesta huolimatta? Ja jos muutun, muuttuuko minä vastentahtoisesti...eli pyrkii selviytymään? Olenko siis ympäristöni luonnos/matkiva apina, vai onko minussa mitään originellia? Minusta nämä kysymykset vaatii vastauksen, ennen kuin voin sanoa olevani sinut olevaisuuden kanssa.

Mutta mitä kysyit, niin...koen nähneeni jotain olevaisuuden luonteesta ja toistaiseksi uskon löytäneeni paikkani tässä maailmassa, mutta varaan oikeuden muutoksiin. Miksi? Koska olen useammin kuin kerran elämäni aikana kadottanut ja tuhonnut maailmankuvani, ja rakentanut itseni uudelleen.

[/quote]

Hei, olen itse koulutukseltani filosofi mutta liikun tällä palstalla maalaisjärjellä niin kuin suurin osa muistakin. Kiitos vastauksesta :) . Ymmärsin mitä tarkoitit.

[/quote]

Niin no en kyllä vielä vastannut tuohon OTSIKON kysymykseen, että miltä tuntui. Täytyy ymmärtää, että havainto omasta paikasta maailmassa tuli hyvin myöhään, eli katkeruushan siinä päällimmäisenä tunteena tuli päsmäröimään. Sitten viha, ja lopuksi apatia. Katkeruus siksi, että uskoin jokaisella kehoni solulla kymmenvuotiaasta asti kuolevani tietyssä iässä - no sitä kuolemaa ei tullut. Vau.

Se vaan, ettei mitään suunnitelma B:tä ollut alun alkaenkaan, joten mitäs hittoa sitä nyt sitten keksisi tarkoitukseksi, kun ei perinteinen "koti, uskonto, isänmaa" nappaa vähääkään arvona, joka toimisi pontimena ylipäätään millekään halulle; olen siis löytänyt haluamattomuuden tai se on 'alimmalla tasolla'.

Kenties vapaaehtoistyö olisi se juttu.