Mitä miettisit ja tekisit jos puolisosi paljastuisi (entiseksi) koulukiusaajaksi

Miettisin että katuuko.

Järkyttyisin kyllä, kun itse olen entinen kiusattu. Varmaan tulisi keskusteltua että katuuko hän tekemisiään ja ymmärtääkö, kuinka pahasti on voinut satuttaa kiusaamiaan ihmisiä, mutta tuskin sen kummempaa seuraisi.

En mitään. Minulle on yhdentekevää mitä typeryyksiä kukin on tehnyt joskus kakarana tai teininä, kunhan on aikuisena fiksu ja ystävällinen.

En yllättyisi yhtään

harkitsisin taopamista, mutta sitten varmaan jättäisin.

Satanan tuhkamuna.

Eipä tuo minua liikuttaisi olettaen tietysti, ettei mies hekumoi menneellä käytöksellään. Opettajana tiedän, että koulukiusaaminen ei ole mustavalkoinen ilmiö, eikä kaikki kiusaamiseksi kutsuttava todella ole sitä. Tiedän myös, että ihmiset muuttuvat lapsuudesta paljon.

Itse olen entinen koulukiusaaja. Mieheni on entinen koulukiusattu ja -kiusaaja. Eipä hän reagoinut mitenkään kun sanoin, minä vähän hämmennyin, kun hän kertoi olleensa molempia.

Miettisin että jos olisi kiusattu niin ei kyllä varmaan tienaisi samaa kuin nyt

Vaikea olisi suhtautua kovin tunteellisesti 40 vuotta sitten tapahtuneeseen asiaan, joka ei ole kuitenkaan mikään henkirikos.

Sama se millanen kauhukakra joku on muksuna ollut jos nyt on fiksumpi. Multa kysyttiin lapsena kotona et etkai sä kiusaa ketään... en kiusannut eikä mua kiusattu. Sais useampi vanhempi kysellä samoin lapsiltaan!

Mä olin jonkin sortin koulikiusaaja, vaikka en tunkenut kenenkään päätä vessanpönttöön tai hakannut nurkan takana.

Suurin osa luokan tytöistä kaveerasi mun kanssa, koska olin semmonen perus kiltti jeesjees-tyyppi. Luokalla oli kuitenkin yksi tyttö, joka oli päättänyt heti alkuun saada musta ystävänsä, mutta mä en pitänyt hänen luonteestaan lainkaan. Kun en halunnut hänen kanssaan olla niin muutkin lähtivät syrjimään tätä yhtä, hänet jätettiin aina ulkopuolelle.

Mieheni taas oli päiväkodista lukioon enemmän ja vähemmän kiusattu. Aloimme seurustella lukioaikoina, ja vihdoin munkin omatunto heräsi. Kävin pyytämässä syrjimältäni tytöltä anteeksi, ja sainkin. Näen yhä joka päivä, mitä koulukiusaaminen on tehnyt miehelleni. Hän on meistä se herkempi ja tunteista puhuminen on vaikeaa. Minä saan usein olla se kovis. Toisaalta just siksi meidän parisuhde toimiikin niin hyvin. Mies on tehnyt musta pehmeämmän, minä taas olen opettanut hänet pitämään puoliaan paremmin.

Up

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 20:01"]Eipä tuo minua liikuttaisi olettaen tietysti, ettei mies hekumoi menneellä käytöksellään. Opettajana tiedän, että koulukiusaaminen ei ole mustavalkoinen ilmiö, eikä kaikki kiusaamiseksi kutsuttava todella ole sitä. Tiedän myös, että ihmiset muuttuvat lapsuudesta paljon.
[/quote]

Opettajat harvemmin näkevät sitä kiusaamista eikä ole tietoisia siitä ja yleensä kiusaamista vähätellään, esim ulkopuolelle jättäminenkin on kiusaamista mutta kuka opettaja oikeasti edes huomaisi.

T. Oppilas

[quote author="Vierailija" time="28.01.2015 klo 20:01"]

Opettajana tiedän, että koulukiusaaminen ei ole mustavalkoinen ilmiö, eikä kaikki kiusaamiseksi kutsuttava todella ole sitä. Tiedän myös, että ihmiset muuttuvat lapsuudesta paljon.

[/quote]

Opettajien rooli kiusaamisen mahdollistajana ja ilmiön ylläpitäjänä on tabu, josta opettajat eivät ole vielä valmiita keskustelemaan.  On paljon opettajia, jotka jättävät puuttumatta kiusaamiseen ihan siksi, että pääsevät sillä tavalla helpommalla. Kiusaamisen vähättely ja uhrin kokemusten mitätöinti ovat opettajalle näppäriä keinoja pysyä itse pasiivisena. Varsinkin, jos opettajalla ei ole auktoriteettia ja keinoja puuttua kiusaamiseen, on suuri kiusaus ajatella, ettei se nyt ole niin vakavaa, kun lähteä selvittämään kiusaamista, vaikka tietää jo lähtiessään ettei tule siinä onnistumaan.