Äidin Puheenvuoron Inari
Oletteko seuranneet somevaikuttaja Äidin Puheenvuoron Inaria? Itse kiinnostuin hänestä vuonna 2019, kun hän päätti perheineen muuttaa vuodeksi Helsingistä Sodankylään. Viikottaiset youtube-videot kertoivat kiinnostavalla tavalla kaupunkilaisten sopeutumisesta pieneen lappilaisyhteisöön kauniilla maisemakuvauksilla höystettynä. Perhe päättikin vaihtovuoden jälkeen olla palaamatta etelään. He ostivat vuokraamansa vanhan talon keskeltä ei mitään ja rupesivat nyt alkukesästä remppaamaan sitä.
Rempan kesto ja hinta vain yllättäen moninkertaistuivat. Valmista piti olla kesän jälkeen, mutta nyt arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden puolella. Koko perhe on asunut puoli vuotta saunamökissä. Hermoja kiristää ja rahasta on puute. Tämä on johtanut epätoivoisiin tekoihin, kuten youtube-kanavan sisällön muuttumisen remonttipäiväkirjaksi (oikeesti, ketä kiinnostaa jonkun remontti ellet juuri itse ole samassa elämäntilanteessa?) ja nyt viimeisimpänä seinä- ja pöytäkalenterit ensi vuodelle. Kalentereiden kuvissa komeilevat Fernándezin perheenjäsenet. Oikeesti, kuka haluaa itselleen kalenterin, jonka mannekiinina toimii somevaikuttaja perheineen? Ihan vaan maisemakuvia mulle, kiitos! Ja nyt Inari vielä kertoi miksi youtube-videoissa on jatkuvasti mainoksia. Hän tarvitsee kaikki mahdolliset rahat talon remonttiin, kun vässykkämies ei ilmeisesti tuo rahaa taloon ollenkaan. Siinä on vain se ongelma, että kun yotube-videoiden sisältö on tyhjää täynnä ja katselu keskeytyy kokoajan mainoksiin, niin Inari menettää loputkin seuraajat eikä rahaa tule.
Lappiin muutto piti olla irtiotto oravanpyörästä, mutta taitavasti on Inari kehitellyt itselleen uuden oravanpyörän "Lapin rauhaan" sillä erolla, että ystävät ja sukulaiset ovat nyt kaukana. Pieni kyräilevä kyläyhteisö arvostelee perheen valintoja, nainen on ihan rikki, kärsii terveysongelmista ja on jumissa taloprojektissaan. Nuo viimeisimmät, hätäpäässä pykäistyt keinot tienata rahaa sekä reistaileva terveys kertovat omaa tarinaansa siitä oliko se "Lapin rauhaan" muutto niin hyvä idea sittenkään. Toivottavasti asiat ratkeavat jotenkin. Nykyinen stressi-Inari on vain varjo siitä puuha-Inarista joka keksi itselleen elinkeinon yhteistyöllä Sodankylän kunnan kanssa ja muutti perheineen vaihtovuodeksi Lappiin.
Kommentit (4465)
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan oo eronneet! Lopettakaa jo!
Okei, no miksi papa sitten hakee asuntoa Sodankylästä? Miksei Inari lähde Espanjaan tänä kesänä ollenkaan ja puhuu "mun makuuhuoneesta"? Eipä ole papaa näkynyt somessakaan vilahtamassa enää pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan oo eronneet! Lopettakaa jo!
Okei, no miksi papa sitten hakee asuntoa Sodankylästä? Miksei Inari lähde Espanjaan tänä kesänä ollenkaan ja puhuu "mun makuuhuoneesta"? Eipä ole papaa näkynyt somessakaan vilahtamassa enää pitkään aikaan.
mistä tiedät, että hakee asuntoa?
Vierailija kirjoitti:
Up
Kuka pölvästi tätä upittaa jatkuvasti sivutolkulla, Inari itse saadakseen klikkauksia?
Vierailija kirjoitti:
Storytelin Podcastissä sanoi, että tämä taloremontti lähes aiheutti avioeron ja toisessa yhteydessä siellä sanoi, että tämän talon omistaminen on varmempaa kuin avioliittonsa. Ei tuollaisia asioita huvikseen heitellä.
Tällaisia jo reilu vuosi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan oo eronneet! Lopettakaa jo!
Okei, no miksi papa sitten hakee asuntoa Sodankylästä? Miksei Inari lähde Espanjaan tänä kesänä ollenkaan ja puhuu "mun makuuhuoneesta"? Eipä ole papaa näkynyt somessakaan vilahtamassa enää pitkään aikaan.
Ja mun aidasta
Hauskaa kun porukka oli tarjoutunut seuraksi näille kesäkuisille yksinäisille vaelluksille, varmaan ihan siksi ettei Inarin tarvitsisi olla yksin. Hän vaahtosi närkästyneenä, että ei järjestä mitään eräretkiä kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Estis etsii paikallisesella somekanavalla asuntoa sodankylän keskustasta
Ero on siis totta, ei yllätä.
Nyt Inari puhuu jo mun pihastakin, miksei voi rehellisesti eroa myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Nyt Inari puhuu jo mun pihastakin, miksei voi rehellisesti eroa myöntää.
Ei hän mitään ole valehdellut. Kertoo kun aika on kypsä. Inarin elämä tuntuu Lapissa olleen huomattavan rankkaa, vaikka itse sitä hehkuttaakin. Burn out ekana vuonna jatkuvan youtube-videoiden teon vuoksi, omaisuuden syönyt ja kuukausia venynyt taloremontti, paikallisten ihmisten nihkeä suhtautuminen etelän tulokasta kohtaan, pitkät etäisyydet kaikkialle, mm. ystävien luo, parisuhdevaikeudet ym ym.
Katsoin juuri videoita ekalta syksyltä Lapissa. Inari oli paljon elinvoimaisemman ja iloisemman oloinen silloin. Hiuksetkin puolet paksummat. Toivon mukaan elämä tasoittuu näiden hurjien vuosien jälkeen ja toivottavasti Helsingin kodista luopuminen ei ollut virheratkaisu.
Onko kukaan kuunnellut sitä hänen käppyräkirjaansa? Kiinnostaa maalaillaanko siinäkin pelkkää onnellisuutta? Imagosyistä ei sitten erostaan voi mainita.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan kuunnellut sitä hänen käppyräkirjaansa? Kiinnostaa maalaillaanko siinäkin pelkkää onnellisuutta? Imagosyistä ei sitten erostaan voi mainita.
Miks aina pitää vääntää ihmisten elämästä omia typeriä oletuksia? On ihan normaalia, että elämässä esiin tulee erilaisia tuntemuksia ja tapahtumia. Ei niitä tarvii sellaisenaan koko maailmalle kuuluttaa. Kirjaa en oo kuunnellut, eikä ennakkolähtökohta ole sen olevan feikkiä. Kirja käsittääkseni sisältää paljonkin yhteiskunnallista sisältöä Lapista katsottuna.
Itse hän on itsensä ja elämänsä brändännyt
Vierailija kirjoitti:
Itse hän on itsensä ja elämänsä brändännyt
Toki. Ja siihen brändäykseen kuuluu just ne asiat mitkä Inari haluaa siihen sisällyttää. Ei avioeroasioilla vellominen. Perhe ja ystävät ovat aina olleet hänelle tärkeitä. Nyt siitä perhekuviosta on tiputettu yksi henkilö pois, muut ovat vielä jäljellä.
Totta. Inari oli ihan eri ihminen ennen Lappiin muuttoa vaikka viestii paljon siitä kuinka Lappi voimauttaa. Somesta on ehkä siellä tullut liian merkittävä osa elämää ehkä ystävien puutteesta johtuen.
Hauskaa varmaan jäädä asumaan ex-miehen mukaan nimettyyn taloon, samalla kun kyläläisiäkin varmaan ärsyttää tuo vanhan kylätalon nimenmuutos
Vierailija kirjoitti:
Joko ovat tosi varakkaita tai sitten ovat olleet korviaan myöten veloissa, kun jättihintaisesti remontoidun talonsa lisäksi ovat omistaneet yli puolen miljoonan arvoisen asunnon Helsingissä.
Ovat varakkaita. Inarilla oli kauhea valitus remppakuluista, mutta sai ne kaikki katettua mainos ym tuloillaan samalta vuodelta. Ei tullut velkaa. Lauttasaaren asuntokin oli pitkään vuokralla eli ei ollut tarvetta myydä.
No surusta tms just puhui instassa. Paljon rakkaita kylässä mutta surua silti.
Ei todellakaan oo eronneet! Lopettakaa jo!