Kuinka moni on sitä mieltä, että veri on aina vettä sakeampaa?

Sylvi Kekkosella oli hyvä snaonta kaltaisistasi. Hän snaoi, että "Nainen, joka ei ole valmis rakastaman jokaista lasta kuin omaansa, ei ole koskaan oikea äiti ollutkaan eikä sellaiseksi koskaan tule.

Ja ei. En usko, että biologinen side on rakkautta vahvempi side.

pitäisi kai olla. mutta ei vaan voi. veljeni on sen verran ison luokan perseilijä että olen kymmenen vuoden kierteen jälkeen pessyt käteni hänestä. minun ei tarvtise loputtomiin sietää sitä että aikuinen mies tahallaan sotkee asiansa kerran toisensa jälkeen ja sitten odottaa minua siivoamaan. verestä viis, mielummin autan ystäviäni 

En ole. Siskoni ja minä olemme eri planeetoilta, meillä on aivan erilaiset arvot elämässä jne. Jos olisimme tavanneet jossain, ei meistä olisi koskaan tullut ystäviä tai edes kavereita. Lapsuudenystäväni ja läheiset muut ystäväni ovat minulle jokaisessa mielessä tärkeämpiä kuin siskoni. Sukulaisia ei voi valita, ystävät voi.

Vesi on kuitenkin tärkeämpää. Ilman vettä ei ole elämää. Veri ei ole ihan niin pakollista, vaikka kyllä siitäkin on apua.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:29"]

Vesi on kuitenkin tärkeämpää. Ilman vettä ei ole elämää. Veri ei ole ihan niin pakollista, vaikka kyllä siitäkin on apua.

[/quote]

Eipä kuule ihminen elä ilman verta. Kuten ei ilman vettäkään luonnollisesti. 

Ei ole veri vettä sakeampaa. Luuseri-äitini ja isovelipuoleni vuoksi en jaksa lotkauttaa korvaanikaan, sen sijaan mm. ystävieni vuoksi olisin valmis vaikka tappamaan. :)

No ei nyt tietenkään ihan kaikissa tapauksissa, mutta yleisesti ottaen sukulaiset ovat mielestäni nyky-Suomessa vähän aliarvostettuja. Mielestäni oman suvun historiaan tutustuminen on äärettömän mielenkiintoista ja parhaimmillaan se, että hahmottaa paikkansa sukupolvien ketjussa, lisää elämän mielekkyyttä. Itse olen vaikeina aikoina saanut voimaa ajatellessani, minkälaisista vastoinkäymisistä tiedän esi-isieni ja -äitieni selvinneen. Lisäksi saman geeniperimän jakavien ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa oleminen voi auttaa usein myös omaan itseensä tutustumisessa. Monet muistuttavat esimerkiksi temperamentiltaan kovasti jotain toista perheenjäsentään. Voimme oppia tunnistamaan muissa omia (huonojakin) piirteitämme ja täten esimerkiksi oppia välttämään lähisukulaistemme jo tekemiä virheitä, ja tarkastella sitä, kuinka he toimivat näiden ominaisuuksiensa kanssa.

Ja ei, en tarkoita, että narsisti-, hyväksikäyttäjä- ja juopposukulaisten kanssa pitäisi olla läheinen, mutta yleisesti ottaen sukulaiset ovat sellainen voimavara, jota enemmän hyödyntämällä moni voisi parantaa elämänlaatuaan. Monet tuntemani nuoret tietävät tuskin mitään esimerkiksi isoisovanhemmistaan, eivätkä välitäkään tietää. Osa on varmasti tyytyväisiä tilanteeseensa, mutta osa voi jossain vaiheessa elämäänsä harmitella väliinpitämättömyyttään. Moni ajattelee, että sukulaiset eivät ole sen kummempia kuin muutkaan ihmiset, eikä välejä tarvitse ylläpitää mitenkään, jos ne eivät luonnostaan säily, mutta itse koen, että ylemmässä kappaleessani mainituista syistä johtuen aktiivinen yhteydenpito sukulaisiin rikastuttaa elämääni. Vaikka kaikki sukulaiset eivät olisikaan sellaisia, joiden kanssa tulisi välttämättä muutoin sydänystäviksi.

Ei pidä paikkaansa. Ei sitten lainkaan.

Sukulaisuus on minulle täysin merkityksetön asia. On puhdas geneettinen sattuma, että minulla on juuri nämä esivanhemmat. Ja yhteiset esivanhemmat ovat tosiaankin ainoa asia, joka minua yhdistää moneen sukulaiseeni. 

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:19"]Sylvi Kekkosella oli hyvä snaonta kaltaisistasi. Hän snaoi, että "Nainen, joka ei ole valmis rakastaman jokaista lasta kuin omaansa, ei ole koskaan oikea äiti ollutkaan eikä sellaiseksi koskaan tule.
[/quote]

Mutta miehet ja isät saavat luonnollisesti tehdä mitä lystäävät, eikä heidän tarvitse teeskennellä välittävänsä jokaisesta kadulla vastaan tulevasta räkänokasta sydämensä pohjasta. Eikä kukaan tekopyhä heille asiasta "snao".

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:36"]

Mielestäni oman suvun historiaan tutustuminen on äärettömän mielenkiintoista ja parhaimmillaan se, että hahmottaa paikkansa sukupolvien ketjussa, lisää elämän mielekkyyttä. Itse olen vaikeina aikoina saanut voimaa ajatellessani, minkälaisista vastoinkäymisistä tiedän esi-isieni ja -äitieni selvinneen. 

[/quote]

En ymmärrä tätä logiikkaa. Jos et arvosta sukulaisuutta jo valmiiksi, miten omien esivanhempiesi osoittama sinnikkyys on muka sen inspiroivampaa kuin vaikka tunnettujen historiallisten hahmojen, oman työ- tai harrastusalan merkkihenkilöiden tai vaikka omien kavereiden osoittama sinnikkyys? Voit toki arvostaa verisukulaisuutta, mutta tämä ei ole minusta kovinkaan hyvä argumentti, miksi muidenkin kannattaisi niin tehdä. Inspiroiva esimerkkejä kun on maailmanhistoria pullollaan, eikä se esivanhempien sinnikkyys mitenkään geenien kautta kuitenkaan välity. -10

No jos mun sukulaiset ois ihan paskajengiä, en välittäisi mistään sanonnoista. En olisi heidän kanssaan tekemisissä. Onneksi mulla on mahtavat sisarukset, heillä ihanat (rasittavat) lapset ja tullaan hienosti toimeen. Soitellaan paljon ja nähdäänkin usein, seuraavaksi taas hiihtolomien aikaan. Asumme kaukana toisistamme.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:42"]

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:19"]Sylvi Kekkosella oli hyvä snaonta kaltaisistasi. Hän snaoi, että "Nainen, joka ei ole valmis rakastaman jokaista lasta kuin omaansa, ei ole koskaan oikea äiti ollutkaan eikä sellaiseksi koskaan tule. [/quote] Mutta miehet ja isät saavat luonnollisesti tehdä mitä lystäävät, eikä heidän tarvitse teeskennellä välittävänsä jokaisesta kadulla vastaan tulevasta räkänokasta sydämensä pohjasta. Eikä kukaan tekopyhä heille asiasta "snao".

[/quote]

Minun mielestäni sama pätee miehiinkin, mutta tuo sanonta oli Sylvi Kekkosen, ei minun. En katsonut oikeudekseni muuttaa sitä tarkemmin vastaamaan omia ajatuksiani.

Ehdottmasti ei. Se on täysin epäloogista.

Ihmiset pitää määritellä heidän luonteensa, taitojen ja saavutusten perusteella, ei sukulaisuuden perusteeella. Aika turhauttavaa pakottaa itsensä viettämään aikaa joidenkin ihmisten kanssa vain koska ne ovat geneettisesti minulle läheisiä. Jotkut sanovat että perhettä ei voi valita mutta kaverit voi, ja sitten he tyytyvät siihen. Minä taas aktiivisesti taistelen tätä "itsestäänselvyyttä" vastaan. En aio vain tyytyä elämään joidenkin vanhojen sanontojen mukaan.

Minun perheeni ei ole mitenkään huonoa porukkaa, mutta siitä huolimatta en tykkää viettää aikaa heidän kanssaan. Olen vain jotenkin kasvanut heistä eroon. Ehkä vika on minussa, voin sen myöntää, mutta tästä seuraa ettei minulla ole mitään tarvetta miettä aikaa heidän kanssaan. Olen luonut uuden perheen kavereistani joiden kanssa vietän aikaa koska olen saanut heidät valita. Heillä on sellaisia luonteenpiirteitä joista pidän. Jos joudun joskus valitsemaan kavereitteni ja perheeni välillä, valitsen kaverit. Verestä viis, valitsen veden.

Kaikki kunnia Sylvi Kekkoselle, mut kyllä tuo nyt on  aika paksua. En allekirjoita. 

En ole varma. Minulla esim. on lähes ikäiseni sisko, hän on läheinen, mutta jotenkin keskustelumme jää aina enemmän pintapuolisiksi, kuin parhaiden ystävieni kanssa. Olen joutunut pyytämään apua elämässäni eräässä isossa asiassa, mutta en pyytänyt sitä siskoltani, vaan hyvältä ystävältä. Tästä voisi ehkä päätellä, että vesi on minulle tärkeämpää.

16 jatkaa: Ja kyllä kai ap tarkoitti yleensä perhettä ja sukulaisia. Sylvin sanomiset vie nyt taas koko aloituksen ihan uusille urille kun mammat käy tappelemaan lasten rakastamisesta.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:50"]

Kaikki kunnia Sylvi Kekkoselle, mut kyllä tuo nyt on  aika paksua. En allekirjoita. 

[/quote]

Minä allekirjoitan.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:46"]

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:36"]

Mielestäni oman suvun historiaan tutustuminen on äärettömän mielenkiintoista ja parhaimmillaan se, että hahmottaa paikkansa sukupolvien ketjussa, lisää elämän mielekkyyttä. Itse olen vaikeina aikoina saanut voimaa ajatellessani, minkälaisista vastoinkäymisistä tiedän esi-isieni ja -äitieni selvinneen. 

[/quote]

En ymmärrä tätä logiikkaa. Jos et arvosta sukulaisuutta jo valmiiksi, miten omien esivanhempiesi osoittama sinnikkyys on muka sen inspiroivampaa kuin vaikka tunnettujen historiallisten hahmojen, oman työ- tai harrastusalan merkkihenkilöiden tai vaikka omien kavereiden osoittama sinnikkyys? Voit toki arvostaa verisukulaisuutta, mutta tämä ei ole minusta kovinkaan hyvä argumentti, miksi muidenkin kannattaisi niin tehdä. Inspiroiva esimerkkejä kun on maailmanhistoria pullollaan, eikä se esivanhempien sinnikkyys mitenkään geenien kautta kuitenkaan välity. -10

[/quote]

Kirjoitin tosiaan noiden lauseiden alkuun mielestäni. Joidenkin voi olla helpompi samaistua verisukulaiseen kuin sattumanvaraiseen historialliseen henkilöön. Ja toki nämä ei-sukulaisetkin voivat olla samalla inspiroivia. Tuohon omista verisukulaisista inspiroitumiseen sisältyy luonnollisesti toive siitä, että olisi itse perinyt näitä ominaisuuksia esivanhemmiltaan, jotka auttaisivat olemaan sinnikäs. Mikäli ei usko, että on geenien mukana perinyt ominaisuuksiaan edellisiltä polvilta, niin luonnollisesti tällainen henkilö ei koe esivanhempiaan inspiroivina.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2015 klo 17:19"]

Sylvi Kekkosella oli hyvä snaonta kaltaisistasi. Hän snaoi, että "Nainen, joka ei ole valmis rakastaman jokaista lasta kuin omaansa, ei ole koskaan oikea äiti ollutkaan eikä sellaiseksi koskaan tule.

Ja ei. En usko, että biologinen side on rakkautta vahvempi side.

[/quote]

Voi sun kanssa. Kuka oli Sylvi Kekkonen, oikeesti? Mikä hänet pätevöitti tekemään noin julman analyysin kaikista maailman naisista ja miksi sitä samaa ei vaadita miehiltä?