Lue keskustelun säännöt.
Lapseni on kiusaaja. V*ttaa, surettaa...
26.01.2015 |
Ja ensin sanon, että kotiolomme ovat ihan tavalliset. Okei eroperhe, mutta lapsella on yhteys molempiin vanhempiinsa emmekä ole riidoissa, hoidamme lasten asiat yhdessä. Ja perheen muut lapset eivät ole tätä toimintaa harrastaneet.
Ekaluokalla pidimme kaikki, ope, kuraattori, vanhemmat, tätä vaan sopeutumisena uuteen ja oman paikkansa hakemisena koulussa. Pitkin vuotta oli aina pieniä kahnauksia. Nyt tokalla alkuvuodesta tuli ilmi juttuja, joita selviteltiin. Nyt menikin jo muutama kuukausi ilman hölmöilyjä. Viime viikolla otti yhteyttä KiVa -tiimin vetäjä. Puhuimme pojan kanssa hyvin vakavasti. Ilkkumista, tönimistä, potkimista. Meni viikonloppu. Tänään koulukuraattori otti yhteyttä. On haukkunut erityisluokan lasta läskiksi.
Mulla on niiiiin vihainen, pettynyt ja surullinen olo. Kun meillä on kotona puhuttu kiusaamisen olevan väärin. Eikä meillä kiusata. Mä niin haluaisin tietää, mistä tämä tulee. Mistä tuo mallin on ottanut, mikä saa kiusaamaan? Eikö se, mikä muiden lasten kanssa on onnistunut, asennekasvatus, toisten kunnioittaminen jne. tehoa tähän? Varmasti lapsi saa yhtä lailla huomiota ja rakkautta kuin muutkin.
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 22:44"]
Eivät kaikki kiusaajat ole niitä "itsekin kärsiviä raukkoja" tai luonnostaan pahoja. :) Ainakin itse näen, että kiusaaminen on osien summa: lapsi, joka syystä tai toisesta saa mielihyvää sanoessaan toiselle rumasti tai vaikkapa tönäistessään; muut lapset, jotka osallistuvat kiusaamiseen tai ainakin sulkevat siltä silmänsä; aikuiset, jotka eivät näe tai "näe" tilannetta, tai jotka eivät syystä tai toisesta siihen puutu. Ja kun tuo tilanne saa yllytystä eikä sitä pysäytetä heti alkuunsa, se voi äityä tosi raadolliseksi. Ja tuo siksi, ettet demonisoisi omaa poikaasi, vaikka teko väärä onkin. Kiusaaminen on oikeasti karmivaa juuri siksi, että kuka tahansa voi siihen syyllistyä. Siksi siihen pitäisikin puuttua entistä tehokkaammin eikä vain tuudittautumalla siihen, että kiusatussa on jokin vika tai että kiusaaja olisi jo ennestään ongelmatapaus huonoine perhetaustoineen. Ongelma on paljon laajempi.
Mutta niin: minä ehdottaisin, että kävisitte läpi hyvin pitkällisen keskustelun siitä, mitä kiusaaminen oikeasti on ja mitä se voi aiheuttaa. En tiedä, meneekö oppi läpi pelkästään sillä, että lapsi saa viikon kännykkä- ja tietokonekiellon tai muuta vastaavaa. Olen itse joskus miettinyt, jos minun lapseni joskus olisi kiusaaja (olen siis entinen kiusattu). Ensimmäisenä varmaan kertoisin hänelle omista kokemuksistani, sellaisenaan ilman kaunistelua tai toisaalta liioitteluakaan.
[/quote]
Jatkan vielä, että lisäksi varmaan vahtisin itse, että kiusaaminen todella loppuisi ja pysyisin asian suhteen aktiivisena. Olen kyllä sitä mieltä, että yhdellä anteeksipyynnöllä ei välttämättä pitkälle pötkitä. Materiaalisista rangaistuksista (hyödykkeiden poisotto jne) en osaa sanoa... ehkäpä silloin tulisi laadittua jonkinlainen Some-jäähy, jos kiusaamista on tapahtunut myös siellä? En vain oikeasti tiedä, kitkeekö se kiusaamista jos rangaistuksena vain nypitään tavaraa toisensa perään pois.