Perheellisen naisen tunnustus: Salasuhde nuoreen mieheen
Olen ollut 10 vuotta naimisissa saman miehen kanssa. Meillä on kaksi yhteistä lasta. Jokainen varmaan tietää miten pitkässä suhteessa helposti käy. Toista alkaa pitää itsestään selvyytenä, kehuminen ja yllätykset vähenee, omat jutut alkaa vallata elämän, eikä niitä yhteisiä juttuja ole oikeastaan ollenkaan, paitsi lapset. Seksi alkaa muuttua rutiiniksi ja kerrat vähenevät. Sitä alkaa miettiä että tätäkö se nyt sitten on? Ajatukset erosta hiipii mieleen, mutta lapset, yhteinen asuntolaina yms kummittelevat taustalla. Sitä miettii tarkemmin järjellä ja tajuaa että tuo mieshän on kuitenkin pohjimmiltaan ihan hyvä mies, eli ei se vaihtamalla oikein paranekkaan ja hyvähän meidän on tässä olla ja elää. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes tutustuin erääseen nuoreen mieheen. Ajauduin tämän nuoren miehen kanssa seksisuhteeseen ja sitä kautta elämään on tullut sitä kauan kaivattua jännitystä. Kotona menee paremmin kun koskaan. Sitä suorastaan nauttii täysillä siitä perhe-elämästä ja miehen seurasta kun saa jutella hänen kanssaan aikuisten juttuja, se kun ei tämän nuoren miehen kanssa oikein tahdo onnistua. Joka tapauksessa olen tyytyväisempi kuin aikoihin.
Kommentit (24)
Kiinnostaisi tietää, miten seksisuhteeseen "ajaudutaan"?
Ja ihan tosissaan meinaat, että tuo suhde ei tule vaikuttamaan negatiivisesti sinun suhteeseesi mieheesi ja lapsiisi?
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 14:51"]
Kyllä naisella on oikeus hankkia hyvää seksiä jos lassukkamies ei sitä voi tarjota.
[/quote]
Ei kai tämä taas ala... Oletko se oikeasti sinä yksi ja sama ihmisraunio, joka jauhaa tätä joka jeesuksen aloituksessa?
[/quote]
Ei ole, täällä on useampi jotka kyllästyneet lassukoiden ulinaan.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 14:51"]
Kyllä naisella on oikeus hankkia hyvää seksiä jos lassukkamies ei sitä voi tarjota.
[/quote]
Niin siis perusteettomat lassukkakommentit alkaa sitten häiritä, kun niillä mollataan naisia?
Ei kai tämä taas ala... Oletko se oikeasti sinä yksi ja sama ihmisraunio, joka jauhaa tätä joka jeesuksen aloituksessa?
[/quote]
Joku siis laittoi mun unelmat käytäntöön :)
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 13:15"]
Olen kade
[/quote]
Siitä, että oma onni on kiinni jostain toisesta?! Niin ja kuinka kaun tuota jännitystää kestää ennenkun taas palaa siihen vanhaan...
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 13:16"]miten riittää aikaa salasuhteelle [/quote] Käyn "salilla", "shoppailemassa" yms, tekosyitä löytyy tarvittaessa. Ap
Huoh vastaisku tolle Superisi-kohulle ilmeisesti... 'Kyllä naisetkin pettää perkele minähän todistan sen tekemällä av:lle mielikuvitusaloituksen aiheesta esiintyen naisena vaikka olen mies!!'
Miten minä kuitenkin epäilen, ettei AP olisi kovinkaan tyytyväinen jos paljastuisi, että miehellään on myön salasuhde nuorempaan.
Nykyään ihmisillä on kumma tapa ajatella että itsellä on oikeus siihen ja tähän. Vastuista puhutaan vain muiden ei omalla kohdalla.
Mitä jos kertoisit miehellesi saman tien mtiä puuhaat? Antaisit hänelle mahdollisuuden itse päättää haluaako elämäänsä petturin kanssa tuhlata.
Minä en ymmärrä tätä "salaisen jännityksen" hakemista. Sitten on turha katua ja selitellä, kun se jännitys purkautuu katkerana erona ja huoltajuuskiistana. "Se mitä ei tiedä ei satuta" Niinpä. Mutta kun se tieto sitten jostain tulee (ja aika usein se jossain vaiheessa paljastuu), niin satuttaa kahta kauheammin.
Miksei suhteen ja tunteiden nahistumisesta voi puhua? Sitä jännitystä voi etsiä puolisonkin kanssa tai ääritapauksissa puolison luvalla. Sitä sopisi aina miettiä minkälaiset panokset näissä salaleikeissä on pelissä. Jos ihmiset olisi valmiita ottamaan yhtä suuria riskejä elämässään yhdessä puolisonsa kanssa kuin heidän selkänsä takana, niin harvassa parisuhteessa tylsyydestä kärsittäisiin.
Tällaisella naisella on oma nimikin..
Varovasti noiden nuorten kanssa. Kokeneemmat, omalla tahollaan varatut, ovat turvallisempia.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 13:15"]
Olen kade
[/quote]
Siitä, että oma onni on kiinni jostain toisesta?! Niin ja kuinka kaun tuota jännitystää kestää ennenkun taas palaa siihen vanhaan...
[/quote]
Alkuhuuma kestää sen 6-18kk. Nimim. kokemusta on
Pettäminen on väärin. Oot kiimanen kusipää.
Kyllä naisella on oikeus hankkia hyvää seksiä jos lassukkamies ei sitä voi tarjota.
[quote author="Vierailija" time="26.01.2015 klo 13:22"]
Huoh vastaisku tolle Superisi-kohulle ilmeisesti... 'Kyllä naisetkin pettää perkele minähän todistan sen tekemällä av:lle mielikuvitusaloituksen aiheesta esiintyen naisena vaikka olen mies!!'
[/quote]
Mikä tämä superikohu oikein on? Yksi superisi ketju on ilmeisesti poistettu, joten vaikea lukea. Kertokaa te jotak tiedätte.