Lue keskustelun säännöt.
Perheet ilman tukiverkostoa
10.11.2021 |
Hei te vauva- ja lapsiperheet ilman tukiverkostoa, kertokaa niksinne pärjäämiseen? Meillä ei siis ole tukiverkostoa, ei yhtään minkäänlaista kotipaikkakunnalla. Lähin, jonka voisin edes kuvitella hoitavan lasta, asuu noin 100km päässä. Miten ootte hoitaneet nuorempien hoidon esim. synnyttäessä? Meillä lähimmälle synnärillekin yli tunnin ajomatka. Entä muu arki, esim lääkärikäynnit jne? Aina koko porukka mukaan? Mahdollisuutta ei ole myöskään palkata MLL hoitajaa, ei ole tällä paikkakunnalla.
Kommentit (43)
Jospa ap saisi asiallisia vastauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytyksen kohdalla pienempi hoitoon sinne 100 km päähän. Tietenkin tässä tulee kyse kuinka pienestä sisaruksesta kysymys.
Kyllä lääkäriin kaikki mukaan, ellei toisen vanhemman mahdollista olla pois töistä hetkittäin.
Hieman isommat lapset osaa olla hetkittäin vähän aikaa myös yksin (riippuen lapsen luonteesta toki) ja mummo olla etäyhteydessä lapseen kokoajan videopuhelulla (yksi hätätilanne näin ylitetty).
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää märistä ja uhriutua jos on itse lapsensa hankkinut ja asuinpaikkansa valinnut? "Tukiverkosto", tuo uusi laiskan nykyäidin taikasana, ikäänkuin lasten hankinta ja kasvatus olisi joku joukkuelaji.
Eihän tuossa ole yhtään uhriuduttu vaan mietintä miten voisi selvitä. Sulla ilmeisesti on kaikki mennyt sillä taikasanalla eikä ole tarvinnut selvitä oikeasti yksin.
Meillä ei myöskään tukiverkostoa. Toiset isovanhemmat asuvat 400km päässä ja toiset samalla paikkakunnalla, mutteivat halua hoitaa lapsia. Meillä kaksi lasta isolla ikäerolla tämän vuoksi.
Lähdin synnyttämään toista lastamme yksin. Kaikki tärkeät menot, pankkiasiat yms hoidamme niin että lapset tulevat aina mukaan. Lapset ovat tähän jo niin tottuneet että osaavat käyttäytyä oikein mallikkaasti.
Meidän paikkakunnalla olisi varmasti mahdollista saada maksullista lastenhoitoa päivähoidon lisäksi mutta emme ole halunneet sitä käyttää. Ystäviämmekään emme ole halunneet häiritä, joten emme valita. Tämä on vain meidän valintamme.
Tämä palsta on nykyään vela-palsta.
Ap:n ongelma on todellinen.
Totta helkkarissa perheen perustaminen on jossain määrin joukkuelajikin.
Perheillä perinteisesti on ympärillään sukua ja ystäviä.
Talouden keskittyessä muutamaan kasvukeskukseen asiat muuttuvat.
Lapsia kehotetaan hankkimaan, kun huoltosuhde muuten vinoutuu.
Moni myös päätyy yksinäiseksi myös yllättäen.
Kaveriporukat hajoavat, eroja tulee, vanhukset sairastuvat, alkoholisoituvat, kuolevat...
Usein useampi takaisku tulee peräjälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivähoito, vanhempien vuorottelu vapaissa ja hoitamisessa, kohtuullinen määrä lapsia/resurssien mukaan, liukuvat työajat. Kumpaakaan vanhempaa ei saa väsyttää loppuun arjessa. Äkkiä se lapsi kasvaa ja pärjää hetken itsekseenkin.
Vauvan/taaperon voi ottaa mukaan lääkäriin, isompi lapsi on päivähoidossa ja lääkärit hoidetaan päiväsaikaan.
Meillä lähti tukiverkot lätkimään taaperovaiheessa. Parisuhdeaikaa saatiin ehkä kerran vuodessa 650 km päässä kun pappa katsoi lapsen perään illan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää märistä ja uhriutua jos on itse lapsensa hankkinut ja asuinpaikkansa valinnut? "Tukiverkosto", tuo uusi laiskan nykyäidin taikasana, ikäänkuin lasten hankinta ja kasvatus olisi joku joukkuelaji.
Ihan kuin ennen ei olisi mummut ja mammat ikinä hoitaneet lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
100 kilometriä ei ole pitkä matka.
Ja kaikilla ei ole missään, esimerkiksi meillä. Ei ketään, missään.
Kehottaisin hankkimaan "varamummon" siis sellaisen lapsista pitävän vanhemman naisen, joka voisi hoitaa lapsianne vaikka kerran kuussa pientä korvausta vastaan. Varamummoa voisi etsiä vaikka paikallisesta fb-ryhmästä.
Minusta nämä, jotka eivät halua käyttää esimerkiksi MLL:n hoitajia, hankkivat itselleen vain uupumusta. Toisaalta MLL:n hoitaja voi olla aika kallis perheen sen hetkisiin tuloihin nähden, joten ymmärrän senkin.
On henkisesti hirveän helpottavaa tietää, että on olemassa joku jolle soittaa hädän hetkellä vaikkei apua varsinaisesti koskaan tarvisikaan. Sen takia olisi hyvä löytää varamummo, joka olisi lapsille tuttu ja jonka kanssa viihtyvät. Tekee vanhemmillekin hyvää saada hengähtää vaikka vain sen pari tuntia kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnyttämään tarvitaan vain se synnyttäjä - enkä muuten tajua että montako lasta pitää tukiverkottomana hankkia, jos synnytettävän lisäksi on jo useampi ennenstään.
Ja lääkärit ja pankit voi hoitaa illalla, jolloin toinen on kotona.
Meillä on kaksi lasta (eli mietitty se lapsiluku järkeväksi) ja niillä sairauskuluvakuutukset. Ei tarvitse koskaan miettiä milloin menee lääkäriin kun voi valita sellaisen ajan jolloin toinen on paikalla.
Palkattua hoitoapua, siivooja, limitetyt työajat.
Ja lapset mukana jos ei muu auta. On ollut mm hammaslääkärissä ja tomografiassa ja labrassa ja töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melko outo ajatus edes, että pitäisi olla hoitaja muille lapsille kun yhtä lähtee käyttää lääkärissä. Tietenkin koko sakki mukaan. Onko siis nykyvanhempien taso tätä?
Meidän tukiverkkomme on 700km päässä. Hyvin on pärjätty kolmen lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Synnyttämään tarvitaan vain se synnyttäjä - enkä muuten tajua että montako lasta pitää tukiverkottomana hankkia, jos synnytettävän lisäksi on jo useampi ennenstään.
Ja lääkärit ja pankit voi hoitaa illalla, jolloin toinen on kotona.
Onpa kapeakatseista. Tiedäthän että syrjemmässä asujilla ei välttämättä ole mahdollisuutta hoitaa pankkeja ja lääkäreitä iltaisin? Nykyajan palvelut keskittyvät lähinnä kasvukeskuksiin ja kyllä, siinä synnärin kupeessa voi lääkäriin ja pankkiinkin päästä illalla, mutta tunnin matkan päässä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on erikoinen ajatus ettei ole ketään tuttua yhtään missään. Ei yhtäkään sukulaista tai kaveria tai edes ostopalvelulastenhoitajaa saatavilla. Millaista elämää sellainen mahtaa olla noin muuten. Hämmentävää että mitään sosiaalisia vapaa-ajan suhteita ei aikuisilla ihmisillä ole syntynyt edes lasten myötä.
Meillä 1, 1 ja 3 vuotiaat.
Yksi 75v mummo hoitokykyinen, vajaan 100km päässä.
Ehkä kerran kuussa viedään esikoinen hoitoon, nuorempien kanssa ei vielä mummo pärjää.
Jos johonkin mennään, kaikki lapset mukaan tai sitten toinen aikuinen jää kotiin vahdiksi. Ei siinä oikein vaihtoehtoja ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnyttämään tarvitaan vain se synnyttäjä - enkä muuten tajua että montako lasta pitää tukiverkottomana hankkia, jos synnytettävän lisäksi on jo useampi ennenstään.
Ja lääkärit ja pankit voi hoitaa illalla, jolloin toinen on kotona.
Onpa kapeakatseista. Tiedäthän että syrjemmässä asujilla ei välttämättä ole mahdollisuutta hoitaa pankkeja ja lääkäreitä iltaisin? Nykyajan palvelut keskittyvät lähinnä kasvukeskuksiin ja kyllä, siinä synnärin kupeessa voi lääkäriin ja pankkiinkin päästä illalla, mutta tunnin matkan päässä ei.
Kuinka paljon siellä pankissa sitten pitää käydä? Me on käyty lasten aikana (19 vuotta) tasan kolme kertaa. Kerran allekirjoittamassa talon osto, sitten kaksi kertaa kun olivat yläasteikäisiä ja heille itselleen hankittiin pankkikortti jne.
Ja se asuinpaikan valinta on TÄYSIN OMA VALINTA.
Sitäpaitsi en tajua ruikutusta, että tunnin matka muka olisi pitkä. Ei ole. Perustyömatka.
Ja ne asiansa voi niputtaa niin, että hoitaa samalla kerralla kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Tää on erikoinen ajatus ettei ole ketään tuttua yhtään missään. Ei yhtäkään sukulaista tai kaveria tai edes ostopalvelulastenhoitajaa saatavilla. Millaista elämää sellainen mahtaa olla noin muuten. Hämmentävää että mitään sosiaalisia vapaa-ajan suhteita ei aikuisilla ihmisillä ole syntynyt edes lasten myötä.
Tässä tarkoitetaan ilmeisesti ihmisiä jotka voisi auttaa päiväsaikaan. Ei meilläkään sellaisia ole, kaikki naapurit, tutut ja ystävät on töissä.
Kun lapset olivat pieniä, meillä oli tukiverkkoa sen verran, että pääsin lääkäriin ja saatiin koskus kahdenkeskistä aikaa. Sitten en tiedä mitä tapahtui. Lyhyessä ajassa moni asia muuttui, isovanhemmat väsyi yksi töihinsä, yksi sairastui, yksi oli kiinni toisessa lapsenlapsen perheessä.
Me jäätiin omillemme.
Meilläkin oli aluksi aika lailla tukiverkoton arki, toiseen mummolaan 24 tunnin lento, toiseen vain vajaa 3.
Kuopuksen syntymän lähestyessä toinen mummo lensi tänne kuukaudeksi, en oikein tiedä miten muuten oltaisiin selvitty. Isyyslomaa ei ollut ja jouduin oleman reilun viikon sairaalassa erinäisten.
Nyt on jo helpompaa kun lapset on isompia, toisaalta täällä ei alakoululaiset viedään ja haetaan koulusta eikä heitä sa jättää yksin kotiin ollenkaan. Mutta esim naapuruston perheiden kanssa on muodostunut aika hyvä tukiverkko jossa vastavuoroisesti autetaan toisiamme, ja vaihdetaan myös luotettavien babysittereiden tietoja. Lisäksi eräs vela-ystäväni viihtyy hyvin noiden isompien lasten kanssa ja ottaa ne vaikkapa yökylään silloin tällöin että me saadaan parisuhdeaikaa. Me vastavuoroisesti hoidetaan hänen koiraa ja kasveja hänen reissujensa ajan.
Esikoinen hurmasi taaperona naapurin rouvan ja hänestä on vuosien varrella tullut meille rakas varamummo jonka kanssa autetaan puolin ja toisin, hänen omat lapsenlapsensa asuvat kaukana ja etenkin nyt korona-aikana uskoisin että meidän perheestä on ollut hänelle paljon iloa. Vietettiin viime joulukin yhdessä kun oltiin kaikki jumissa täällä ja jo valmiiksi samassa kuplassa.
Tsemppiä AP, kannattaa aktiivisesti luoda vastavuoroisia tukiverkkoja lasten kavereiden vanhempien kanssa. Ja etsiä joku luotettava vakihoitaja jolle maksatte.
Jaahas, edelliset vastaajat lienee just niitä, jotka roijaavat pentunsa joka viikonloppu loppuunkulutetulle mummolle kasvatettaviksi, että saavat OMAA AIKAA lähiräkälässä.